Silloin tällöin, harvoin, tulee vastaan jotakin josta vain tiedän, että tuo kuuluu minulle. Silloin en epäröi, vaan tartun tilaisuuteen. Näin kävi käydessäni ystäväni kodissa. Ystäväni on tehnyt kodistaan pienen gallerian, sillä hän maalaa tauluja.
Huomasin omenataulun, joka viehätti heti. Vihreä omena oli niin mehukkaan ja herkullisen näköinen että olisin voinut oitis iskeä hampaani siihen (!) Lisäksi taulun rauhoittavat värit olivat mieleeni. Näin heti silmissäni minne taulu sopisi - vuoteeni viereen makkariin...
Taulu on pieni ja mielestäni se ei kaipaa kehyksiä. Se on juuri sopiva piristyspilleri beige-valkoiseen makkariimme.
Ja toki minun täytyy esitellä teoksen luoja ellette jo sattuneet bongaamaan signeerausta: hän on Virpi Miettinen.
Juuri sain luettua loppuun Miettisen Tuhma prinsessa -kirjan. On siinä ollut melkoisen järjetön elämä ja kamalaa kohellusta; viinaa ja miehiä. Ja sitten vielä lisää miehiä.
VastaaPoistaSepä se ja kenenkäs meidän elämä olisi täydellistä ollutkaan? Virpikin on saanut kohelluksensa anteeksi ja julistaa nyt ilon evankeliumia, joka tuo antaa sisimpään sellaisen rauhan että ei tarvitse enää mitään korvikkeita.
Poista