Levollinen elämä ja viisas sydän

lauantai 28. syyskuuta 2019

Tästä syksyn kauniista ja aurinkoisesta päivästä täytyy kirjoittaa, jotta siitä jää muistijälki, jotakin jälkeen tulevien päivien varalle. Eikö ole kummallista, että hetket jotka elämme, katoavat niin nopeasti ohitse, pois muististamme ja mielestämme. Tämäkin ihana syksyinen päivä on kohta muisto vaan. Saatika eilinen, muistanko edes mitä eilen tapahtui?  Jokainen päivä, jokainen hetki on uusi ja ainutlaatuinen. Elämä on ihmeellistä, se lipuu eteenpäin kuin virta kohti päämääräänsä. Ehkä tässä yksi syy miksi kirjoitan blogiani, itseni takia myös, usein selailen asioita taaksepäin ja muistelen sitä kautta mennyttä.

Tänään lähdin metsään toiveenani löytää suppiksia ja minä löysin! Voi sitä onnen tunnetta, kun niitä näen! Olen huono tunnistamaan muita sieniä kuin suppilovahveroita, kanttarelleja ja lampaankääpiä. 













Metsässä on muutoinkin ihanaa. Yhä enemmän haluan nauttia luonnosta ja varsinkin metsästä. Minun kodistani on lyhyt matka metsään ja pääsen sinne milloin tahansa. Mikä lahja sekin!






Palatakseni vielä alkuun ja ajan kulumiseen, mieleeni tuli tämä kohta Psalmeista:




Niinpä. Koitan opetella nauttimaan kiireettömästä, levollisesta elämästä keskittyen siihen mikä on tärkeää. Aika on rajallinen.





Aina on toivoa

sunnuntai 22. syyskuuta 2019


Minua on puhutellut Mahan tarina. Äiti, jonka elämä oli mennyt sekaisin riippumatta omista valinnoista. Yht´äkkiä kesken rauhallista ja tasapainoista elämää kauniissa Damaskoksen kaupungissa kaikki muuttuu, kun pommikoneet lentävät talojen yli. Lapset ovat pieniä. He ovat jääneet kotiin tai olleet koulussa Mahan rientäessä aamulla töihin.

Ja sitten  - tulee täysi tuho ja kaaos. Voiko tästä ihminen selvitä? Maha kuljetetaan sairaalaan hänen romahdettua. Hänelle kerrotaan, että kaikki neljä lasta ovat kuolleet. Onko elämässä enää mitään mieltä? Onko toivoa?

Ihmisellä on voimakas halu uskoa tulevaisuuteen ja jatkaa elämää niin kauan kuin sitä on. Onneksi Mahakin jaksoi jatkaa ja uskoa huomiseen. Hän ei antanut periksi. Hän päätti jatkaa elämäänsä yksin ilman miestä ja lapsia. Yht ´äkkiä perheenäidistä, koossapitävästä huolehtivasta kanaemosta oli tullut sinkku, yksinäinen nainen, joka huomasi eräänä päivänä asuvansa Porvoossa. Yksin, kielitaidottomana, tuntematta ketään. Syksy oli saapunut, oli pimeää ja kylmää. Ihmiset ohittivat hänet kiinnittämättä häneen mitään huomiota. Kukaan ei tiennyt hänen tarinaansa. Kukaan ei ymmärtänyt hänen kieltään.

Mutta Mahaa kannatteli eteenpäin hänen sisimmässään asuva elämäntoivo. Pikkuhiljaa asiat alkoivat muuttua paremmaksi. Hän sai muutamia ystäviä, suomalaisiakin. Oppi uusia sanoja kielikurssilla. Koti, josta Maha piti tarkasti huolta, alkoi näyttää kodikkaalta. Joka päivä hän teki ruokaa, vaikka syöjiä ei ollut. Silti suru ja ikävä omia lapsia kohtaan oli välillä niin raastava, ettei sitä tuskaa voinut miltei kestää...

Sain valtavan etuoikeuden tutustua Mahaan tasan kolme vuotta sitten. Meistä tuli ystävät, vaikka olimme erilaisia joka tasolla: kieli, uskonto, ikä, kulttuuri, silti meitä yhdisti erikoinen ja ainutlaatuinen ystävyys. Ihastuin Mahan energisyyteen, hauskuuteen, raikuvaan nauruun, iloisuuteen. Hän oli aina valmis auttamaan ja tukemaan minua. Ihmettelin, mistä tuo voima tulee..

Tänä päivänä riemullani ei ole rajoja: Maha on löytänyt lapsensa ja viime torstaina heistä kaksi muutti pysyvästi äitinsä luokse. Ja minä sain todistaa tätä ihmettä omin silmin! Perhe on osittain koossa. Mahalla on jälleen suunta ja tarkoitus, turvallisempi ja merkityksellisempi tulevaisuus. Hän on kiitollinen kaikesta. Minä olen kiitollinen ystävyydestä hänen kanssaan ja että sain kokea jotakin sanoja suurempaa. Minunkin perhe on nyt kasvanut. Olen saanut kaksi poikaa!


Ja olen oppinut ainakin yhden asian: älä koskaan luovuta ja menetä toivoa!










Ihmeitä

perjantai 6. syyskuuta 2019

Tämän viikon päätteeksi voin todeta - lopenuupunut mutta onnellinen!

Haluatteko kuulla? Vein kaksi autoa (tosin eri päivinä) huoltoon. Jollain konstilla sain sumplittua itseni työpaikalle (siis ilman autoa) ja takaisin huoltamolle, joka tosiaankaan ei sijaitse työpaikan kulmilla. Eilenkin oli menoa ja keskiviikkona kävin tapaamassa Mahaa, joka lepäsi leikkauksen jälkeen toipilaana sängyn pohjalla, ja nyt tulee se ihme:

Mahan pojat ovat saaneet oleskeluluvat Suomeen rajoittamattomalla työnteko-oikeudella!

Tämä on ollut mieletön tapahtumien jatkumo, jolle ei näytä tulevan loppua. En voi muuta kuin nöyränä kiittää Jumalaa. Sossukin totesi, että tämä on todellinen ihme - no niinpä! Seuraavaksi on vuorossa saada Maha ja pojat fyysisesti yhteen kahdeksan vuoden ikävän ja surun jälkeen.

"Maha-stooria" pääset lukemaan klikkaamalla tästä.

Toinen asia, josta olen ällistynyt, on uudet Suite iglumme Levillä. Mun mielikuvitus ei riittänyt kuvittelemaan miten hienoja niistä voisi tulla. Luottosuunnittelijamme Mirsa Kaartinen omaa jotkin yliluonnolliset kyvyt, täytyy todeta :)


En malta olla laittamatta pari sneek peekiä by Aleksi Kylmälahti, jotta saisitte edes pikkasen käsityksen. Kotisivuilta löytyy kohta lisää kuvamateriaalia....