Torronsuon kansallispuisto

sunnuntai 31. toukokuuta 2020


Kesälomareissu suuntautui tällä kertaa Torronsuolle, joka sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa. Aamuvarhaisella pakkasimme miehen kanssa eväät, kameran ja muut tykötarpeet ja ajelimme n. 1½ tunnin matkan Forssan lähellä sijaitsevalle Torronsuon kansallispuistoon. Kävelimme pitkospuita n. 10 km reitin suomaisemia ihaillen. Kuvia tulikin otettua runsaasti, sillä näkymät olivat kerrassaan upeita!































Käväisimme korkealla Kiljamon lintutornissa, josta näkymät olivat hienot silmänkantamattomiin suoalueen yli. Samalla tuli tehtyä porrastreenikin patikoinnin päälle. Tasapainoharjoitteluakin tuli treenattua, sillä osassa matkaa lankut olivat vanhoja ja rikkinäisiä. 







Eläimiä emme havainneet juurikaan, mutta kasvillisuutta sitäkin enemmän. Suo väreineen ja kosteikkoineen on uskomattoman hieno. Vaikea kuvitella, että suo saattaa olla jalkojemme alla jopa 12 m syvä!

Kyllä Suomi on ihmeellinen ja monipuolinen lomamaa ja halvallakin voi tutustua erinäisiin paikkoihin. Tämän reissun hinnaksi tuli bensakulut ja voileipätarpeet eli varmaan halvin kesälomareissu vuosiin :)




Puutarhassa tapahtuu

lauantai 30. toukokuuta 2020


Jatkan puutarhalinjalla, sillä sen parissa aika on etupäässä kulunut kesälomallani. Olen ostanut taimia, laittanut kukkapenkkejä, roudannut multaa, kuorikatetta, kiviä, tehnyt kivikkopuutarhaa, siistinyt tienvierusta, kaivanut, kitkenyt ja kitkenyt...

Puutarha on jatkuva työmaa. Pari päivää olin poissa ja kappas vaan - orvokit olivat nuukahtaneet ja vuohenputket alkaneet törröttää siellä täällä. Tulppaanit ilmiselvästi ovat nähneet parhaimmat päivänsä ja uudet perennat puskevat voimalla: kurjenniekka, fairy-ruusut, liljat jne. Tuomet ovat kukkineet tovin ja nyt valkoiset kukat varisevat maahan roskaten joka paikan. Puutarhassa tapahtuu koko ajan ja sekös tekeekin puutarhanhoidosta mielenkiintoisen ja haastavan.

















Lavakauluslaatikkoviljelmissä ei ole tapahtunut juurikaan mitään, vaikka olen kastellut siemeniä ahkerasti. Nämä kolme viikkoa kotona olivat ihania, sillä kerrankin pystyin ajan kanssa paneutumaan pihatöihin.

Huomenna ajattelin viettää "vapaapäivän" ja suuntaamme miehen kanssa retkelle Torronsuolle.  Maanantaina sitten menenkin takaisin töihin ja alkaa ne viimeiset päivät työelämässä




Viisivuotias kukkapenkkini

tiistai 19. toukokuuta 2020

Eräs blogini lukija toivoi kuvia kukkapenkistä, jonka perustin viisi vuotta sitten etupihan nurmikolle. Siispä eilen kävin kuvaamassa tämän hetkisen tilanteen. Itsellekin on mielenkiintoista huomata, miten penkki on muuttunut, jotkin kasvit ovat kasvaneet ja hengissä kuten raparperi, keijuargervot, kurjenmiekka ja riippahernepuu.

Pallotuijat ja pallohortensia kuivuivat pois, mutta tilalle olen istuttanut fairy-maanpeiteruusuja ja tänä vuonna köynnösruusun. Nyt kun on kompostori ja ennenkaikkea aikaa, niin ehkä saan ruusutkin kukkimaan.
























Kukkapenkin reunukset pitää vielä siistiä, joko kanttaamalla, kivillä tai uudella  kerroksella kuorikekatetta. Viime syksynä istuttamani tulpaanit ovat puhjenneet upeaan kukkaan, toisin kuin narsissit, joiden oli määrä reunustaa tulppaaneja. Edelliset tulppaanisipulit kävi myyrä syömässä ja kuulin puutarhurilta, että myyriä voi hämätä narsissisipuleiden avulla, sillä niistä myyrät eivät pidä. No ehkä sen takia ne ovatkin kadonneet ja tulppaanit säilyivät ?! Tiedä häntä.


Kuten huomaatte, kasvukausi on vasta aluillaan ja esimerkiksi riippahernepuussa on vasta pienet silmut alullaan. Kurjenmiekastakin myyrä soi juurakkoa ja se oli viime kesänä tosi pienikasvuinen. Tänä kesänä jo paljon isompi.


Kas onhan penkki vähän muuttunut. Tässä tilanne viisi vuotta sitten:




Tahdotteko nähdä lopuksi jotakin järkyttävää? Se on meidän aukirevitty takapiha. Syystä että sadevesijärjestelmä tukkeutui ja parhaillaan itse koitamme selvittää missä kohtaa tukos on. Seuraavaksi varmaan täytyy kutsua ammattimiehet apuun.  Enpä olisi arvannut että sadevesiputket kulkevat noin syvällä. Nyt vähän jännittää tuleeko tästä isompikin remontti...