Hei, mitä kuuluu?
Minulle kuuluu ihania asioita, mutta myös hämmentäviä
asioita. Eilen olin upeassa tapahtumassa, josta päällimmäisenä jäi mieleeni: "Naiset, elämämme on hyvin pitkälle sitä, miksi sen itse luomme, miten valitsemme ajatuksemme, miten suhtaudumme itseemme ja lähimmäisiimme..."
Mutta mitähän Valloittava salaisuus kirja sanoo meille (minulle) tänään:
" Jumalan avarassa rakkaudessa sielumme voi levätä. Rakkaus, jota saamme häneltä, ei ole sellaista, mistä meidän tarvitsisi taistella, joka pitää meidän ansaita tai jonka menettämistä meidän pitäisi pelätä. Se on lahjaa. Hän on lahjoittanut sen meille."s. 134
Naisen olemus
"Naisen olemus on kauneus.
Juuri kauneutta tämä maailma kaipaa naiselta. Jossakin syvällä sisimmässämme tiedämme sen olevan totta. Koemme olevamme epäonnistuneet, mutta kuulkaa:
kauneus on ydintä, joka asuu JOKAISESSA naisessa. Jumala antoi sen naiselle. Se annettiin teille.
Jumalan luomakunta toitottaa kaikkialla ympärillämme hänen kauneuttaa ja hyvyyttään. Pitsimäinen siluetti jään verhoaman lahon puun kuoressa, pilven läpi tulvivat auringonsäteet, hiljaa sileiden kivien yli virtaavan puron ääni, naisen vartalon muoto ja jäätelöauton tuloa seuraavan lapsen kasvot - kaikki ne kertovat Jumalan hyvästä sydämestä... jos meillä on silmät nähdä se.
Kevään tulo ankaran talven jälkeen on niin riemullista, ettei sielu tahdo kestää.
Kauneus saattaa olla voimakkain asia maan päällä.
Kauneus puhuu
Kauneus kutsuu
Kauneus ravitsee
Kauneus lohduttaa
Kauneus innoittaa
Kauneus on yliluonnollista
Kauneus vetää meidät lähemmäksi Jumalaa
Jumala on antanut tämän kauneuden Eevalle, jokaiselle naiselle. Kauneus on naisen ydintä, sitä kuka hän on ja minkälainen hän haluaa olla."
Ja kuunnelkaapa tätä arvoisat sisustussisaret:
"Naiset haluavat tehdä pysyvän vaikutuksen maailmaansa
...teemme siitä kauniimman paikan elää.....!
Sisustamme kotejamme. Asetamme kukkia pöydälle. Retkelle otamme mukaamme posliiniset teekupit ja sievän pöytäliinan. Käytämme hajusteita, lakkaamme varpaankyntemme, värjäämme hiuksiamme ja lävistämme korvalehtemme, ja teemme sen ollaksemme yhä kauniimpia.
Kauneus on naisen ominaisuuksista keskeisin ja väärinymmärretyin. Kauneus on naisen olemuksen ydintä, jota jokainen nainen kantaa itsessään heti luomishetkestä alkaen. Ainoa mikä tukkii kauneudelta tien, on epäilyksemme ja pelkomme ja niistä johtuva piiloutuminen ja kamppailu, joihin lankeamme." (s. 144)
Kaunista sunnuntaita kauniit ja ihanat ystävät,
keitä ruudun äärellä lieneekään!