Välähdyksiä Levin igluilta

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Vietin viikonlopun suurenmoisten ystävättärieni kanssa Levin igluilla. Vaikka alku oli takkuinen matkalaukkujen kentälle jäämisen takia (johtuen lakosta), voi todeta: loppu hyvin, kaikki hyvin.

Sateisesta ja pilvisestä säästä huolimatta maisema ei pettänyt - Levin Utsuvaarassa on aina upeata! 
Siitä muuta kuvaotos oheisena:






Unien sijasta katselimme taivasta, jonka jatkuva muuttuminen ja pilvien seuraaminen on mielenkiintoisempaa kuin parhaimmat elokuvat. Elämystä kerrakseen!

Ihanaa alkavaa viikkoa rakkaat ystävät - tutut ja tuntemattomat!



Kulinaarinen ilta systereitten kanssa

lauantai 21. toukokuuta 2011

 Minulla on kolme siskoa ja joskus on hauska lähteä
nelikkona ulos kaupungille Helsinkiin, kuten eilen.
On ihan pakko laittaa postaus kivasta illasta Ravintola Sassossa ja RUUASTA, jollaista en ole aiemmin syönyt. 

Mutta eipäs hötkyillä...

Majoituimme "vakkari Hotelli Glo:n" - isommat samassa ja pikkusiskokset toisessa huoneessa :)

Tukka hyvin - kaikki hyvin!
 Menojalkaa vipottaa - nälkä on jo kova!
 Suomenmestaritasoinen baarimestari tarjoili meille hotellin aulabaarissa ihanat drinkit.

Sitten Ravintola Sassoon, joka on pohjoisitalialainen ravintola.
 Valitsimme viiden ruokalajin menun:
Vasikanpaistia ja tonnikalaa Sasson tapaan
Risottoa milanese ja sydänsimpukoita
Karitsaa kahdella tavalla, papupaistosta ja nebbiolokastiketta
Italialaista juustoa
Appelsiininkukka panna cotta ja appelsiinisorbettia.
Tässä vaiheessa tapahtui moka - olin niin innoissani annoksesta, että muistin kuvata vasta syötyäni tovin :) -
SORRY!!!
Kuva ravintolan tyylikkäästä oleskelutilasta
Vessassa pitää aina käydä kuvaamassa:

Olipa siellä hienot lamput!
Kylläisinä ja tyytyväisinä Espalla...
Laura Ashley - IHANAA!!!

Totesin, että tuolla pitää käydä seuraavana päivänä!



Ei Iittalan näyteikkunatkaan hullummat olleet - kyllä Suomessa osataan.


Ennen nukkumaan menoa maistui kuppi expressoa Hotelli Kämpin baarissa

 Kiitos siskot kivasta illasta, otetaan uusiksi! 
Olette rakkaita ja ihania!

( ja nyt kyllä jätätte kommentin!)








Valloittava salaisuus 18

keskiviikko 18. toukokuuta 2011


On korkea aika jatkaa Valloittavaa salaisuutta -  mitä tuo kirja tahtoo sanoa meille ihanaisille tänään? Mennäänpä sivulle 73

"Tapa, jolla näet itsesi nyt, aikuisena naisena, muovautui varhain lapsuudessasi, vuosina, jolloin olit pieni tyttö. Opimme, mitä tarkoitti olla nainen - ja sen olimmeko naisellisia jo hyvin pienenä. Naiset oppivat äideiltään, mitä on olla nainen, ja isiltään naisen arvon - sen arvon, joka heillä on naisina. Jos nainen on sinut oman naiseutensa, kauneutensa ja vahvuutensa kanssa, on todennäköistä, että hänen tyttärensäkin pystyy siihen"

Vau, mitä viisautta. Luulen, että se on juuri noin :)

"Saamme äidiltämme monenlaisia asioita, mutta etenkin armollisuutta ja lempeyttä. Kun pojat ovat pieniä ja loukkaavat itsensä, heidän isällään on tapana sanoa "Siisti haava". Äidit taas pitävät heitä sylissään ja hoitavat heidän ruhjeitaan. Äitimme näyttävät meille Jumalan armolliset kasvot. Kun loukkaamme itsemme, äiti suukottaa meitä ja saa olomme tuntumaan paremmalta.

Isät taas, pienet tytöt tarvitsevat isiensä hellää vahvuutta. Heidän on saatava tietää, että isä on vahva ja puolustaa heitä; heidän on saatava tietää, että isä on heitä varten.

Isän suhtautumisella tyttäreensä on valtava vaikutus tytön sieluun - hyvässä ja pahassa. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että naiset, joilla on ollut läheinen suhde isäänsä, jotka ovat saaneet lapsena osakseen huolenpitoa, rohkaisua ja hyväksyntää, eivät kärsi syömishäiriöistä ja masennuksesta yhtä paljon kuin muut. Heille on kehittynyt vahva identiteetti ja positiivinen omanarvontunto.

Mutta Aadam lankesi kuten Eevakin, ja useimpien isät ja äidit jatkoivat samaa surullista tarinaa. He eivät tarjonneet meille niitä asioita, joita sydämemme olisivat tarvinneet, jotta meistä olisi voinut tulla ihania, haavoittuvaisia, vahvoja ja seikkailunhaluisia naisia. Ei, useimmilla meistä on tarinoissamme aivan eri teema."

Hmmm, osaanko minä olla tyttärelleni hyvä esimerkki? Meille on annettu tärkeä ja vaativakin tehtävä, mutta onneksi voimme luottaa siihen, että virheinemme päivinemme olemme parhaita vanhempia omille lapsillemme. Ja viisautta voi aina pyytää tuolta ylhäältä, Häneltä, joka tuntee meidät paremmin kuin kukaan toinen.


Onnellista viikkoa teille kaikille rakkaat ystävät!






Juhlat Bingenissä

maanantai 16. toukokuuta 2011

Meillä oli pidennetty viikonloppumatka suvun kanssa Saksanmaalle. Lento Frankfurtiin ja sieltä tunnin junamatka suoraan kentältä ihastuttavaan Reininjoen varrella sijaitsevaan Bingen-nimiseen kaupunkiin.
Ohessa muutama välähdys matkaltamme:
 Kuvassa näkyy NH-hotelli, jossa asuimme ja Burg Klopp-linna vasemmassa reunassa, jossa juhlimme mieheni synttäreitä.
Burg Klopp linna
Perhekuvassa
Illalliskattaus linnan ravintolassa
 Bingenin kaupunkikuvaa


 Reininjoen varrelta

Risteilyllä Reininjoella, tytär ruorissa.

Matka oli oikein onnistunut. Sää suosi koleudesta huolimatta. Näimme paljon upeita maisemia, retkeilimme Rudesheimiin ja teimme jokiristeilyn, söimme ja nautimme hyvästä seurasta. Viikonloppua lisäksi värittivät Euroviisut ja jääkiekon MM-kisat, niistäkin pääsimme nauttimaan Saksan vinkkelistä.


Auf wiedersehen!



Rapukartano

maanantai 9. toukokuuta 2011

Tässä lisää kuvia Vilppulan Koivulahden Rapukartanosta, jossa lounastimme äitienpäivänä.
(Jos nyt joku ei satu tietämään, missä Vilppula sijaitsee, 
voin mainita, että se on Tampereen ja Jyväskylän puolivälissä)
 
Paikan omistaja ja idean isä on Pasi Heinonen. Täytyy ihailla sitä rohkeutta ja luovuutta, jolla hän on uskaltanut ryhtyä toteuttamaan suurta unelmaansa. 

Syy, miksi paikkaa kutsutaan rapukartanoksi on, että sieltä saa - kas! - rapuja, vuoden jokaisena päivänä.
Me emme syöneet rapuja, sillä paikassa saa huippukeittiömestareiden tuoreista raaka-aineista valmistamia makuelämyksiä, tällä kertaa buffet-pöydässä.

Jyhkeä päärakennus oli vaikuttava saapuessamme paikalle:
Sisääntulopuoli talon takapuolelta

Rakennuksen etupuoli kohti Kuorevettä
Talossa on kolme kerrosta ja terassit kahdessa tasossa. Runsaasti tilaa isojenkin juhlien järjestämiseen (170 hengelle). Alakerrassa on kelosauna- ja kokoustiloja. Myös majotustilat löytyvät.
Talon ulkoterassilla
Rapukartanon sijainti on jylhän kalliorannan äärellä keskellä kauneinta suomalaista järviluontoa, honkametsän laidalla.



Rapukartanossa voi viettää jopa hääjuhlia vihkimisineen
alttarin ääressä. Paikka on valittu Suomen top ten 2009 häiden juhlatilalistalle (Levin Iglutkin löytyvät listalta:))
Rannassa sijaitsee savusauna, jonne mahtuu 12 henkeä


Serkkutytöt saavan toimia tällä kertaa malleina. 
Mukavaa oli olla yhdessä pitkästä aikaa.
Auringon helliessä :)



Suosittelen paikkaa juhlien järjestämiseen ja erityisesti tämä on mainio paikka yritystilaisuuksille. Myös jos satutte kesälomallanne tuollapäin liikkumaan, kannattaa poiketa.

Äitienpäivänä

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Tänä vuonna vietin erilaista äitienpäivää.
En saanut perinteistä aamukahvia lehden ja ruusujen kera sänkyyn, sillä mies on pyhiinvaellusmatkalla Espanjassa kohti Santiagon kaupunkia. 
Sain ilahduttavan puhelinsoiton; kaikki hyvin, melkein 300 km takana.

 Vietimme äitienpäivää lasteni kanssa Pohjois-Pirkanmaalla Vilppulassa oman äitini luona.

Tässä muutama välähdys:






 Lähdimme sukulounaalle Rapukartanoon. Yllätyin tästä paikasta! 
En olisi uskonut että kotipitäjästäni löytyy näin erilainen ja hieno paikka. 
Ruoka oli erinomaista!

Otin sieltä kuvia, joten lähipäivinä saatte kuulla lisää Rapukartanosta,
joka sijaitsee aivan upeassa paikassa....

Toivottavasti kaikilla äideillä oli hyvä päivä!







:

Haaveilen...

tiistai 3. toukokuuta 2011

Sisustus ja Sepustus Soile heitti haaveiluhaasteen -
mainio aihe, jonka haluan ehdottomasti ottaa vastaan!

Tosin Soilen haaveet kuullostivat ihan omiltani, varsinkin tuo 3 kg,
mutta etten kuullostaisi matkijalta, 
koitan laittaa jotain omaa.

Viisi haavetta pitää mainita ja tässäpä niitä tulee 
- tärkeysjärjestys lienee ylhäältä alaspäin :)

1) Ihana vaalea, harmoninen ja siisti koti - luksusta ja ylellisyyttä:


2) Pako Suomen talvesta esim. Afrikan länsirannikolle
Kap Verden saarivaltakuntaan. Viiden tähden All Inclusive hotelli. Perheen kanssa.
3) Kesä Suomessa pienessä mökissä, saaressa,
jossa sileät kalliorannat. Aurinkoa, kirjoja, merta ja rauhaa...
4) Nähdä lapset ja mahdolliset lastenlapset tasapainoisina, 
terveinä, onnellisina ja paikkansa löytäneinä.


5) Elää hyvä elämä tässä näkyvässä maailmassa ja
kerran taivaan iankaikkisuudessa
kaikkien rakkaiden kanssa



Seuraavaksi lähetän tämän haasteen:

Valkoinen Tila Hannalle 
Rouvainhuoneen emännälle
Eloa ja iloa A-L:lle





Maisema muuttuu

maanantai 2. toukokuuta 2011

 Viime keväänä 2010 kotipolkumme näytti tältä:

Tänä keväänä 2011 tältä:
 Surullista.

Mutta iloista on,

että pian jotkut perheet saavan uudet kodit ja me uusia naapureita.

Toivottakaamme heidät lämpimästi tervetulleiksi!

Ostin tukikehikot marjapensaillemme



Minusta ne ovat hirmu tyylikkäät!
Helppo asentaa, tukevat ja käsitelty niin etteivät homehdu,
kuitenkin turvallisia syötävien marjojen kannalta.
Taisivat ovat Kekkilästä.
Hinta n. 25 €/kpl