Kankaiset lautasliinat ja kattauksista

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Eilen kävin alennusmyynnissä. Tänä jouluna tuli tunne, että olisi aika uudistaa kodin tekstiilejä.

Ostin Hemtexistä kaitaliinan, tabletteja ja kankaisia lautasliinoja. Lautasliinat maksoivat vain 2,95 €  kappale alennuksen jälkeen.  Kotona äitini hallitsee kattamisen taidon ja siihen kuuluvat kankaiset lautasliinat, joten eiköhän jo olisi aika minunkin...

Tabletit olivat 4 € luokkaa ja kaitaliina n. 9 €, joten mielestäni tein ihan onnistuneita hankintoja.
















Seuraavaksi alan tutkiskelemaan blogien ihania kattauksia ... :)







Walking in the winter wonderland

perjantai 26. joulukuuta 2014

Tänään hölkkäsin miehen  kanssa 1,5 h ja täytyy sanoa, että olo on ollut erinomainen -  erilainen kuin jos on koko päivän löhöillyt sisätiloissa. Paloittelin loput joulukinkut pakkaseen. Tänä vuonna meillä olikin ennätysiso kinkku (13 kg!), sillä menimme kait liian myöhään noutamaan kinkkua Tyysterin lihasavustamosta ja ainoastaan tämä jättiyksilö oli jäänyt jäljelle. No ota tai ole ilman kinkkua...! Olin jo huolissani saammeko mahtumaan kinkun uuniin. Täytyy kuitenkin todeta, että kinkku oli erinomaista..:)

Ohessa talvisia kuvia eiliseltä kävelyretkeltä. 































Miten kaunis talvi meille tulikaan!

Joulunpyhät alkavat olla ohi ja tuntuu ihan hyvältä, kun huomenna on lauantai, kaupat auki ja voi laittaa vaikka spaghettia kinkkuaterioiden jälkeen....








Rauhaisaa joulupäivää!

torstai 25. joulukuuta 2014



Miten saimmekin ihanan valkean joulun!
Tänään aurinko kimmelsi valkoisella hangella ja oli ihan mahtava kävellä ulkona pakkasessa.

Meidän jouluun kuului tyttären kotiintulo maailmalta, kirkossakäynti, suvun ja ystävien kokoontuminen yhteiseen joulupöytään, josta mainittakoon että onnistuin imeltämään perunalaatikon ensimmäistä kertaa (nyt multa saa vinkkejä), joululaulujen kuuntelua (mies järjesti toivekonsertin You Tuben avulla) ja lahjojen jako.

Nuoriso pelasi lautapelejä ja me aikuiset nautimme jutustelusta, tunnelmasta ja kynttilöistä.


Siunattua joulupäivää teille kaikille upeille ja tärkeille lukijoilleni!


Kuvan selfiessä onnellinen äiti taustalla :)




Helsingissä

maanantai 22. joulukuuta 2014



 





































Tämä päivä sujui pääkaupungissa. Alun räntäsade muuttui lumimyräkäksi, mutta se ei menoa haitannut. Kävimme ystävättären kanssa Stockalla, syömässä La Famigliassa (jossa söin Italia pizzan, joka oli hyvää), Kluuvista nappasimme kahvit matkalla Lumen valon Mysterium joulukonserttiin Uspenskin katedraaliin. Saimme pienen irtioton hälystä tasokkaassa konsertissa, jota höysti valoshow. Tosin meitä alkoi ramaista salin lämmössä ja pimeydessä hyvän aterian tehdessä tepposensa :)

Paluumatkalla Espan halki ihailimme näyteikkunoita, joista Laura Ashley ja Louis Vuitton ovat aina must.

Kyllä nämä pikapyrähdykset stadiin alkavat tuntua ihan lyhyiltä ulkomaanreissuilta, joilta on ihana palata rauhalliseen Sipooseen...




200 lukijaa ja Rakkauden joulu

lauantai 20. joulukuuta 2014

Hunajaa ja maitoa blogin lukijakunta ylitti jo tovi sitten maagisen 200 lukijan rajapyykin - ihan huippua! Kiitos teille kun olette pysyneet välillä laiskankin bloggaajan matkassa!

Kolme ja puoli vuotta olen blogiani kirjoitellut enkä aloittaessani tiennyt mitä tuleman pitää. Täytyy myöntää, että blogimaailma imaisi hetkessä ja sai minut koukkuunsa. Blogista on ollut paljon iloa, joista parasta ollut uusiin ystäviin tutustuminen. Myös kokemusten ja ideoiden jakaminen on ollut antoisaa oli se sisustusta, reseptejä tai mitä tahansa.

Hauskaa on myös huomata kehittyneensä kirjoittajana ja valokuvaajana. Suosittelenkin sille, joka empii tohtiiko aloittaa, että aloita ihmeessä! Sinulle itsellekin jää ikäänkuin päiväkirja, johon on hauska palata. Itse lueskelen omia matkakertomuksiani ja ihmettelen, että ai, tehtiinkö me tuollaistakin...?

Hei, oletko jo kuullut Jipun uuden sovituksen tästä kaikkien rakastamasta joululaulusta:




love,

Marita









Joulunalusaikaa kotona

perjantai 19. joulukuuta 2014

Joululoma ja valmistautuminen jouluun alkoi tänään.

Testailin uudenuutukaista Samsung NX3000 kameraani iltavalaistussa kodissa ja hyvin näyttää valovoimaisuutta riittävän ilman salamaakin. Kamera on ns puolijärkkäri ja löysin sen Reetan kautta, jolla on tutustumisenarvoinen ihana blogi: Valkoisen Talon Reetta

























 

Joitakin kuvia hieman käsittelin PhotoScaapessa, joka on suosikki kuvanmuokkausohjelmani. Uusi kamera tietysti lisää innostusta valokuvata, joten eiköhän kuvia ala ilmestyä enemmänkin tänne blogin puolelle. Olen huomannt, että valokuvaamaan oppii vain valokuvaamalla :)

Mukavaa viikonloppua!

T. Marita




Uusi valkoinen kamera

tiistai 16. joulukuuta 2014

Saanko esitellä uuden kamerani: Samsung NX3000





Selfietkin otetaan näppärästi :)

Toivon että pääsen pian ottamaan kuvia valkoisella uutukaisella, sillä liikkeen jouluapulaispoika unohti mainita, että muistikortti ei kuulu pakettiin. 

Aion hankkia (jossain vaiheessa) kunnon Nikon järkkärin, mutta sitä odotellessa harjoitellaan tällä. 

Blogikirjoittelun myötä valokuvaus on tullut entistä tärkeämmäksi ja huomaankin kiinnittäväni huomiota paitsi omiin myös toisten kuviin.




Ilta Lauran kanssa talk show Sipoossa

perjantai 5. joulukuuta 2014

Tässä vihdoinkin kuvia huippuhienosta kristillisestä "Ilta Lauran kanssa" talk show - tapahtumasta Sipoon Söderkullassa Ravintola Veljeksissä 26.11.2014. Odottelin hieman, sillä halusin juttuuni valokuvaajan Akseli Planen ammattitaidolla ottamat kuvat ja kyllä niitä kannatti odottaa :)

Illan kulussa Laura haastatteli vieraita: muusikko ja näyttelijä Reeta Vestmania, hänen puolisoaan lakimies ja kunnallispoliitikko Heikki Vestmania, Miss Suomea 1981, sisustusalan yrittäjää Merja Varvikkoa ja Ab Noark Oy:n toimitusjohtajaa Päivi Valkoniemeä. 

Vaikka aihe oli niinkin syvällinen kuin itsetunto, pelko, heikkona tai vahvana oleminen, Laura sai luotua rennon ja rakkaudellisen ilmapiirin omalla ihanalla olemuksellaan ja kevennyksillä kuten Tuttu-juttu-leikki tai laittamalla pöytäkunnat keskustelemaan aiheesta.

Välillä saimme kuunnella Housebandin musiikkia ja Reetan kaunista laulua. Ravintolapalvelut pelasivat ja illan kuluessa sai nauttia baarin tarjoiluista tai maukasta turkkilaista ruokaa.



Söderkullan tunnelmallinen Ravintola Veljekset marraskuisena iltana

Ilta oli tupaten täynnä viimeistä jakkaraa myöten!





Reeta ja Heikki Vestman Lauran kiperien kysymysten äärellä













Emmi Rajala, Housebandin liideri, kitaristi ja solisti

Mitähän Lauralla mielessä?




Merja Varvikko, nainen, jossa ulkoista kauneutta ja sisäistä hehkua ja joka osaa muotoilla asiat kauniisti sanoiksi










Päivi Valkoniemi vastasi kysmykseen: "Mistä sinä olet saanut tulla armahdetuksi?"





Minä ja Merja
Radioäänitys taisi onnistua sittenkin! Tulikohan kohinaa?

Reeta esitti Beyonceen kauniin kappaleen



Omistajakin taisi olla tyytyväinen..?

Ilta järjestettiin pitkälti vapaaehtoisvoimin ja paikallisella talkoohengellä. Sen vuoksi haluaisinkin kiittää iltaan osallistuneita tahoja:

Lauran vaatteet - Le Petit Boutique

Lauran, Reetan ja Merjan kampaukset ja meikit - Kampaamo Oasis

Valokuvaus - Akseli Plane

Paikka ja ruoka - Ravintola Veljekset

Radiotaltiointi - Radio Dei


Muistakaa siis kuunnella su 21.12  klo 16-17 Radio Deiltä kooste illasta

_____________


Laitan vielä loppuun omat kuvani, sillä on mukava  muistella tapahtumaa myöhemmin (kiikkustuolissa):




Meidän olohuone muuttui Housebandin treenikämpäksi :) Olispa aina tällainen meininki!

Haastattelija ja haastateltava  sekä Lauran kaunis kampaus













Ilta on ohi!

Kiitos Laura ja ILK - tiimi!

 Minusta on mahtavaa, että kristillisyyttä tuodaan tällaisessa paketissa tavallisen kansan keskuuteen ja vielä ravintolamaailmaan. Kristillisyyttä, joka ei ole kovin muodikasta tänä päivänä, mutta jossa kuitenkin perussanoma on usko, toivo, rakkaus, rauha, ilo, pelastus ja armo eli kaikki se mitä me oikeasti tarvitsemme.  

 Hesan keikkaa odotellessa :)