Kyllä on aika mennyt nopeasti! Voiko olla totta että ollaan jo marraskuun lopussa? Kumma juttu, mutta tänä vuonna minua ei ole ahdistanut pimeys. Oikeastaan tuntuu ihanalta olla piilossa rauhassa, oman kodin lämmössä. Olenkin pyrkinyt karsimaan osan menoistani ja keskittymään perheeseeni. Vaikka kaikenlaista on tapahtunut, niin päällimmäisenä on hyvin levollinen olo. Toki välillä huolestun, varsinkin jos alan lukea netistä miten vaarallinen sairaus ykköstyypin diabetes on, kamalista happomyrkytyskohtauksista, shokista, amputoiduista jaloista ja sokeutumisesta. Mutta olen päättänyt, että meidän elämä ei tule olemaan huolessa elämistä, vaan otamme vastaan päivän kerrallaan luottaen hyvään Taivaan Isään. Ja ihmeellisesti olemmekin saaneet jo apua. Verensokerit ovat olleet tavoitearvoissa jo useamman päivän, jopa viikon, vaikka siihenkin sanottiin että sitä ei tule koskaan tapahtumaan.
Saimme mieheni kanssa viettää lyhyen miniloman Lapissa viime viikonoppuna. Se oli ihanaa lepoa. Lasi-iglu on aika ihmeellinen paikka, aivan erilainen kuin hotellihuone. Lasi-iglussa olet jatkuvassa yhteydessä luontoon taivaankannen alla. Voit seurata miten aamu valkenee ja ilta pimenee, tähdet ilmestyvät ja parhaimmassa tapauksessa näet revontulia. Lumisadekin on mielenkiintoinen näytelmä! Iglussa ei kaipaa TV:tä, hälinää, tyhjänpäiväistä hömppäohjelmaa. Sitä haluaa vain olla, ottaa kirjan käteen ja laittaa kahvin tippumaan...