Riemukas retkipäivä Turkissa

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Onko tämä totta vai unta, mietin itsekseni. Istun täyteen ahdetussa pikkupakussa, tosin mukavasti etupenkillä mieheni ja kuljettajan välissä tehokkaassa ilmastoinnissa. Takaa kuuluu iloinen puheensorina ja naurua. Autossa, jota tuskin on rekisteröity useammalle kuin yhdeksälle hengelle, meitä on yhteensä 16, tosin neljä on lapsia ja tunnetusti sopu sijaa antaa. Auto on pakattu täyteen paitsi ihmisiä, myös ruokatarpeita, hiiliä, vilttejä ja mukana on jopa retkikeitin. Lisäksi mukana on jalkapalloja ja muuta välttämätöntä tarviketta, jotta retki olisi täydellisen onnistunut.

Olemme matkalla ylös vuorille kylpylään. Retken ovat suunnitelleet ja järjestäneet Mahan lapset perheineen ja mukaan mahtui tietysti vielä kaksi ystäväperheen poikaa!


















Aamuaurinko paistaa jo lämpimästi ja auton ikkunasta alkaa näkyä maaseudun maisemat, keltaiset auringonkukkapellot, pienet maatilat ja kyläpahaset. Pihapiireissä näkyy vapaana kanoja ja muita kotieläimiä. Pikkuhiljaa nousemme yhä korkeammalle vuorille ja noin tunnin kuluttua olemme saapuneet määränpäähän Oylatin kylpyläresorttiin. Tarkoitus on ensin kylpeä ja sitten mennä piknikille.















No sehän sopii, ajattelemme, paitsi eihän meillä ei ole uikkareita! No, se ei ole ongelma, uikkarit ostetaan viereisestä kioskin tapaisesta ja samalla myös muita tarpeita kuten lapsille jätskit. Täällä olen huomannut että mikään ei ole ongelma. Esimerkiksi kun sanoin että kylläpä Maha oli ostanut kauniit sandaalit, lähdettiin siltä istumalta ostamaan minulle samanlaiset :)

Käymme ensin kahvilla ja teellä (cay), jonka jälkeen miehet lähtevät potkimaan hetkeksi palloa. Kun he palaavat, on kylpylän vuoro. Naiset ja miehet menevät tietysti omille puolilleen. Meitä naisia on minun ja Mahan lisäksi hänen miniänsä, tyttärensä ja neljä pientä lastenlasta, joista yksi ihan vauva. Vesi on +42 C asteista eli suorastaan kuumaa. Luin jostakin että vesi tulee suoraan noin kuumana maan uumenista, liekö totta?  Kylpylässä on kaksi allasta; isompi ja pienempi. Siellä on turkkilaisia naisia, jotka kiinnostuneina tarkkailevat seuruettamme, minua ehkä kaikista eniten. Onhan päälläni hieno juuri ostettu ainakin kaksi numeroa liian iso kokouimapuku. Maha-parka on pukeutunut trikoihin ja isoon T-paitaan ja sekös ei tomeralle uimavalvojalle sovi: mars, mars vaihtamaan uikkarit päälle tai pitää poistua, häntä komennetaan. Ja niin Maha joutuu lähtemään lyhyeksi jääneen kylpyhetken jälkeen. No, ehkä sopivasti, sillä tässä vaiheessa pienin eli se vauva nukahti ja tarvitsi mummin syliä

Puhtaina ja virkistyneinä palaamme toisten luo ja suuntaamme piknik-alueelle. Tulen sytyttäminen ja hiilloksen ylläpitäinen on varsinainen episodi, johon miehenikin saa osallistua :)









Ruuan valmistuessa katetaan huolella pöytää, seurustellaan, otetaan nokosia, lapset keinuvat, leikkivät ja välillä nukkuvat. He siis saattavat nukahtaa vaikka keinuun tai minne milloinkin. Ei täällä ole lapsilla erillisiä päiväuniaikoja. Muutoinkin lapset pyörivät siinä ympärilla ja elävät tohinan keskellä.  Lopulta kaikki on valmista ja saamme kokoontua pöydän ääreen herkkuruokien äärelle.





















Syönnin jälkeen miehet lähtevät katsomaan vesiputousta, jonne on muutaman kilometrin haasteellinen kulkumatka. Tämä sopi mainiosti miehelleni, joka rakastaa vaeltaa ja kiipeillä. Itse jättäydyn suosiolla tämän retken ulkopuolelle.

Päivä alkaa kääntyi iltaan ja meitä tullaan noutamaan. Saamme riemukkaan retkipäivän päätteeksi ihailla kaunista auringonlaskua auton tuulilasin läpi. Täytyy sanoa, että tämä oli yksi hauskimmista retkistä, joihin olen osallistunut!












Kartanoelämää Virossa

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Minulla on loistava ehdotus teille, jotka haluatte muutamaksi päiväksi pois Suomesta risteilylaivalla jonnekin muualle kuin perinteisiin Tallinnaan tai Tukholmaan.

Teimme suvun kanssa juhlamatkan Viroon Kau Manor- kartanoon, joka sijaitsee 50 km Tallinnasta itään. Isäni täytti 85 v. ja olimme jo aiemmin sopineet, että syntymäpäiviä juhlitaan poissa kotiympyröistä. Löysimme tämän mielenkiintoisen Boutique-hotellin netistä. Kartano sijaitsee keskellä "ei-mitään", mutta tarjoaa niin huikeat puitteet, ettemme lopulta kaivanneet sieltä minnekään muualle. Meitä oli 20 hengen seurue ja jokaisella kului aika hyvin. Jo pelkästään kartanon katselemisessa riitti sulateltavaa.

Voitteko kuvitella, kartanorakennus on ollut olemassa jo 1200-luvulla. Paksut seinät viittaavat siihen että rakennusta on käytetty suojapaikkana. Kartanon nykyiset omistajat Eerik-Niiles Kross ja Mary Jordan, amerikkalainen elokuvatuottaja ja taiteilija, ovat paikan nykyiset omistajat ja he ovat saattaneet kartanotilan nykyiseen kuosiinsa. Luulen, että erityisesti taiteellisella rouvalla on  ollut sormensa pelissä valitessaan fantastista värimaailmaa, joka jatkuu tilasta toiseen. 

Sisustusta on inspiroinut Viron kuuluisan tutkimusmatkailijan Otto von Kotzebuen (1787-1846) elämä ja maailmanympärysmatkat. Hän asui aikoinaan suuren osan elämästään kartanossa, jossa on nyt näkyvissä paljon häneltä jälkeenjäänyttä esineistöä ja taidetta.




'













Sivurakennuksen terassi




Alakerran aulassa














Yläkerran aulassa

Kartanoon kuuluu paitsi hulppea päärakennus isoine ruokasaleineen, terasseineen ja nurmikenttineen, myös sivurakennus, josta löytyy kylpylä- ja saunaosasto. Päärakennuksessa on 20 erilaista huonetta, Sviittejä, Deluxe tai Superior-tasoisia, jotka oli nimettu Otto von Kotzebuen tutkimusmatkojen mukaan. Ne saattoivat olla ihan mitä tahansa - "wow-effekti" oli taattu jokaisen oven avatessa!

Tässä alla olevassa kuvassa on minun ja mieheni huone AUGUST.













Sitten siirrytään suvun muiden jäsenten huoneisiin...































Mitäkö teimme kartanossa? 

No tietenkin vietimme kartanoelämää!

Oleskelimme, seurustelimme, söimme (useasti ja liikaa!), saunoimme ja kylvimme uima-altaassa, pyöräilimme, tytöt halusivat ratsastaa, pelasimme petanqueta ja lautapelejä, kuuntelimme George Otsia

 ja tietenkin vietimme rakkaan, ikinuorekkaan isämme, papan, apen ja aviopuolison syntymäpäiviä!



Juhlasali



Matkan kauniita hetkiä

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Matkallamme saimme kokea kauneutta, joista voisi mainita itse Inegölin kaupungin vehreän keskustan suihkulähteineen ja hiljaisine basaareineen. Tämä oli yllätys, sillä olin kuvitellut meidän matkustavan alkeelliseen kyläpahaseen. Tosin täytyy mainita, että Mahan perhe asui laitakaupungilla aika alkeellisissa olosuhteissa, mutta sehän on ymmärrettävää, sillä he ovat paperittomia, jotka ovat sodan ajamina joutuneet pakenemaan Syyriasta Turkkiin ollessaan pieniä lapsia.









Jopa hotellimme viereinen supermarketti oli moderni, siisti ja valikoimaltaan loistava. 






Poikkesimme kahvilla ja teellä kauniissa terassikahvilassa.










Eräänä iltana miehen kanssa illallistimme ja istuskelimme ravintolassa. Täällä ei näkynyt muuten ainoatakaan humalaista, sillä alkoholia ei myyty missään. Sekin plussaa!  Sen sijaan cayta (tsaikkaa) eli teetä juotiin joka paikassa ja joka hetki. 





Naiset ovat naisia joka kulttuurissa. Ostimme samanlaiset kauniit kengät koko naisporukalle: Mahalle, tyttärelle, miniälle ja minulle! Nuoret naiset kävivät myös kampaajalla. Maha oli säästänyt hieman rahaa, jotta hän pystyi kustantamaan näitä hankintoja ja lisäksi hän osti heille kaikkea tarpeellista lähtien saippuasta ja ruokatarpeista.









Turkissa oli miltei kaikilla naisilla huivi. Oli vaikea löytää lierihattua, jonka koin välttämättömäksi auringon paahteessa. Tämä ainokainen on mallinuken päästä napattu - toki myös maksettu :)