Elämässä tapahtuu nyt niin hurjan paljon. Joku voi ihmetellä miksi haluan jakaa täällä julkisesti asioitani, mutta en voi olla hiljaa, sillä sieluni, mieleni ja koko minäni riemuitsee :) Riemuitsee siitä kun Herra on niin hyvä! Hän vaan on hyvä! Voi vitsit kun te ihmiset tajuaisitte mikä rakastava Isä meillä on. Varmasti lakkaisitte murehtimasta oitis, masennukset ja ahdistukset saisivat kyytiä ja maa olisi täynnä onnellisia ihmisiä. Vaikka sanotaankin, ettei usko tee sen onnellisemmaksi, vastoinkäymiset on vain helpompi kestää. Mutta mä olen toista mieltä, enkä ole edes vastakääntynyt vaan voin puhua 32 vuoden kokemuksella.
No mitä sitten on tapahtunut?
Ensinnäkin minun täytyy kertoa uudesta ystävättärestäni nelikymppisestä M:sta. M on Syyriasta Suomeen muuttanut pakolainen. Tai oikeastaan maahanmuuttaja, sillä hänet tuotiin YK:n toimesta Suomeen kiintiöpakolaisena tänä kesänä. En tiedä saiko hän juurikaan mitään perehdytystä, opastusta tms sillä meillä ei ole yhteistä kieltä - vielä. Tulkin kautta sain selville, että hän on ollut suurinpiirtein yksin kodissaan viimeiset 3 kuukautta. Ihminen, joka on ollut perheen ja suvun ympäröimänä, joka rakastaa laittaa ruokaa, on iloinen, seurallinen, huumorintajuinen ja energinen.
M lähti kotimaastaan n. 7 vuotta sitten kun tynnyripommi osui hänen taloonsa. Hän itse ei ollut paikalla, mutta hänen neljä lastaan olivat. Kolme poikaa ja tyttö. M menetti kaiken. Mies oli kuollut jo aiemmin. M:n silmiin nousivat kyyneleet hänen näyttäessään kuvaa lapsistaan, joka lienee ainoa säilynyt kuva.
Tutustuin M:n MLL:n "Haluatko alkaa ystäväksi maahanmuuttajanaiselle" - kurssin kautta. Pari viikkoa sitten minulle soitettiin, että nyt oli löytynyt "match" - ( ihan kuin Tinderissä :) Tapasimme samana iltana, jolloin oli tulkki mukana. Sen jälkeen olemme tavanneet jo kolme kertaa ja viikonloppuna tapaamme jälleen. Joka kerta kun olen viettänyt aikaa M:n kanssa, minulla on äärettömän onnellinen olo. Minusta tuntuu, että olen saajaosapuoli enemmän kuin hän. Niin paljon kiitollisuutta ja rakkautta hän osoittaa minulle. Tähän mennessä se on tapahtunut ruuan välityksellä. Voih, miten saan hänet ymmärtämään että minä en jaksa kaikkia niitä ruokia, jotka hän lopulta pakkaa minun mukaani.
Olen tajunnut entistä selvemmin - ei ole niinkään väliä mitä meillä on, vaan mitä voimme antaa. Todellinen onni löytyy jostakin muualta kuin merkityksettömistä asioista. Usein kysytään miksi Jumala ei tee mitään kärsivien ihmisten kohdalla. ME olemme Jumalan kädet ja jalat. ME toimimme Jumalan välikappaleina, jos vain annamme hänelle luvan ja mahdollisuuden siihen.