Merkityksellisyys ja tauko

tiistai 22. joulukuuta 2015

Hunajaa ja maitoa blogi jää tauolle. Tauon pituudesta ei ole vielä tietoa.
Blogi jatkaa heti kun kirjoittajalla on mielekkäitä ja merkityksellisiä aiheita. Sellaista asiaa, jossa on muutakin sanomaa kuin pintaa. 

Olen väsynyt tyhjänpäiväisyyteen. Sen huomaan esimerkiksi TV-ohjelmien valinnassa. En jaksa sisällöttömiä tekohauskoja tai väkivaltaohjelmia, ajanviihdettä, joka jättää pään tyhjäksi. Taiteellisuuskin on kyseenalaista jos näkemästään jää epämiellyttävä olo.

Mikäli minut täytetään tuoreilla, uusilla ja merkityksellisillä ajatuksilla, niin kenties blogi herää henkiin. Ehkä silloin tällöin käyn laittamassa kuulumisia.

Viimeisimmät kuulumiseni ovat äidin kahdeksankymmenvuotissyntymäpäivät, joita juhlimme suvun voimin. Pidin äidille puheen, josta otos..

"Olemme saaneet Jumalalta runsaasti siunausta, jolle kuuluu kiitos ja kunnia ja itseasiassa koko elämämme. Pelastussanoma on kuitenkin se kaikista tärkein. Ainakin minä haluaisin nähdä tämän porukan kerran taivaallisessa valtakunnassa juhlapöydän ääressä. Kukaan meistä ei tiedä mikä on se viimeinen päivä. Jos en koskaan muulloin tätä sano ääneen, niin haluan sen sanoa 
ainakin tämän kerran ".


My happy family; Anita, Kristiina, äiti, isä, minä ja Katriina


Nämä sanat tulivat suoraan sydämestäni ja koin suurta iloa, että sanoin asian, jolla on merkitystä!

Kotona olen kerrankin ollut ajoissa, lahjaksi saatu kuusi on tuotu sisälle ja koristeltu, lahjat ostettu ja paketoitu, joitakin kortteja ja paketteja lähetetty ja koti siivottu. Ensimmäinen jouluvieras oli tytär Joensuusta, seuraava vieras hänen hongkongilainen kämppiksensä.

































Tahdon toivottaa teille kaikille rakkaille, uskollisille blogini lukijoille siunattua joulua, saakoon se olla rauhoittumisen ja levon aikaa. 

Ja Uusi Vuosi 2016 tuokoon minulle ja kaikille teille jotakin uutta ja merkityksellistä! 


T. Marita




Ruusuiset sytykkeet

lauantai 5. joulukuuta 2015

 Olen ihastunut ruususytykkeisiin, sillä ne ovat kauniita ja myös käytännöllisiä. Ne helpottavat tavattomasti takan, saunan tai muun tulipesän sytyttämistä palaessaan 5-10 min. Ei enää jatkuvaa tulitikkujen raapimista ja paperin tunkemista tulipesään.




Minulla oli etuoikeus päästä sytykkeiden valmistamisen salaisuuteen naapuri-Raisan johdolla. 

Tarvittiin vain:

  • kananmunakennoja
  • kynttilänjämiä
  • huono kattila
  • pihdit
  • sanomalehtiä
Meillä oli rattoisa hetki kera glögin, pipareiden ja askartelutarvikkeiden:


























































Näistä ruusuista tuli aika tummanpunaisia, mutta väriä voi säädellä steariinin sävyllä ja dippausten määrällä. Ruusujen valmistaminen oli helpompaa kuin olin kuvitellut. Luulin, että se on sotkuista, työlästä ja erityisesti minua pelotti kuuman steariinin kanssa pulaaminen. 

Lyhykäisyydessään kananmunakennon kuppiosaan aloimme rakentaa suorista nauhoista sisusta. Nauhat oli revitty kennojen kansiosista. Väleihin tungimme "terälehtiä", niin että ruusu pysyi tiukasti kasassa.

Kynttilät sulivat hetkessä induktioliedellä kirkkaaksi nesteeksi, johon dippailimme ruusuja. Nämä ruusut on dipattu vain kaksi kertaa. Lopuksi laitoimme ruusut sanomalehden tai leivinpaperin päälle kuivumaan. Ja seuraavaksi pakkasimme ne kauniisti sellofaaniin lahjaksi. Kattilaan jäänyt steariini jähmettyi, jossa se odottaa seuraavaa käyttökertaa.


Hyötykäyttöä ja kierrätystä parhaimmillaan!






Selviytymistarina

torstai 3. joulukuuta 2015

Hei!

En voi olla mainostamatta:

Uusimmassa joulukuun Eeva-lehdessä on artikkeli nuorimmasta siskostani Katriinasta, joka kertoo selviytymistarinansa. Kuinka kaamea tinnitus koitui hänelle elämänmuutokseksi. 




En kerro sen enempää hänen stooristaan, sillä voit itse lukea sen ostamalla Eeva-lehden. 
Voin vain todeta: kaikki on mahdollista ja aina on toivoa. 
Rukoukset kuultiin.




Grace Fashionin upea keeppi

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hello ladies,

Tiedättekö mitä tarkoittaa keeppi?

Se selvisi tänä viikonloppuna ja nyt kerron sen teillekin.

Minulle tuli tarve ostaa pieni turkisviitta eli keeppi pikkumustan asusteeksi, sillä saimme kutsun yllätyshäihin. Jälleen sain avun Keravalla sijaitsevasta Grace Fashionista, sillä satuin huomaamaan heidän Facebook- sivuiltaan juuri sopivan näköisen tekoturkiksen. 



Valitettavasti se oli mennyt jo, mutta ei hätiä mitiä, jäljellä oli toisenlainen keeppi:




Eli se oli hyvä syy lähteä käymään Keravalla.

Jälleen ihastelin liikkeessä olevaa runsasta valikoimaa ja ihania vaatteita/asusteita. 











Esimerkiksi tämä pikku puolihame voi olla aika vetävännäköinen oikeanmallisen kantajan päällä:



tai tämä mekko:




Perusmaiharityyppisissä bootseissakin voi löytyä ripaus glamouria:






Kenkiä ja laukkuja löytyy mahtava valikoima:




Yläosalla saa hetkessä aikaan juhlavan ilmeen:








Tai näyttävällä korulla:








Grace Fashion löytyy ihan Keravan aseman vierestä, Kauppakeskus Juho- Kustista.

Paasikivenkatu 13



Gracen filosofian mukaisesti: Because every woman can be graceful.
Mielestämme jokainen nainen voi olla kaunis ja viehättävä ja Gracen henkilökunnan tehtävänä on auttaa sinua löytämään omaa tyyliäsi noudattavia kauniita asukokonaisuuksia, jotta voit kokea olevasi parhaimmillasi tilaisuudessa kuin tilaisuudessa.


Ja loppuun se keeppi :)





Voi hyvin!

tiistai 24. marraskuuta 2015

Mistä tulee hyvä olo? 

Tuntuu, että maailma pursuaa vinkkejä ja ohjeita hyvään oloon.  Täytyy elää aika pimennossa ellei tiedä miten ruokavalio, liikunta, uni jne. vaikuttavat tasapainoiseen ja harmoniseen olotilaan. Mutta entä jos ei vaikutakaan? Entä jos niistä tulee elämässä pääasia tai jopa stressi..? 

Tällaisia asioita pohdimme eilen eräässä ryhmäkeskustelussa. Totesimme että kyllä sisimmän tulee olla ensin kunnossa. Aihe kirvoitti miettimään asiaa syvemmältä: mikä minulle tuo hyvän olon?

Omassa elämässäni olen havainnut seuraavien tekijöiden vaikuttavan omaan hyvään olooni:

- Elämän tulee olla rakennettu vakaalle ja turvalliselle pohjalle, josta voi olla varma, että se ei petä. Minulle se on usko Jumalaan ja Hänen Sanaansa, josta tiedän mitä lupauksia minulle on annettu ja miten tulee elää. Tiedän kuka olen, mistä olen tullut ja mihin olen menossa.

- Kun tulee vastoinkäymisiä, suhtaudun niihin oikealla tavalla.

- Ihmissuhteet ovat kunnossa. Olen pitänyt huolen, että minulla ei ole vihamiehiä.

- Harkitsen mitä sanon tai teen.

- Osaan nauttia yllätyksistä ja hetkessä elämisestä.

- Osaan nauttia yksinolosta. Itse asiassa tarvitsen ja kaipaan omaa rauhaa.

- Haluan auttaa missä vain voin. Oli se sitten mitä tahansa auttamista. Antaessaan saa.

- Haluan olla avoin. En kaipaa salaisuuksia. 

- Haluan pitää kotini ovet avoinna.

- Olen positiivinen, en mene mukaan negatiiviseen päivittelyyn (saatte nipistää, jos se tapahtuu)









































 Nämä asiat juolahtivat ensi-istumalta mieleeni. Ja toki ruoka, liikunta ja uni ovat tärkeitä asioita. Lisäksi minulle merkitsevät paljon koti, luonto, ystävät, perhe ja kauneus.


Mikä sinulle tuo hyvää oloa?