Ohessa kuvia kukkapenkeistä ja kukista, joiden parissa olen puuhastellut alkukesän. Tällä hetkellä innolla seuraan taimien juurtumista ja kasvua. Uudet puhkeavat kukkaset ovat kuin pieniä ihmeitä! Päivittäin käyn tarkistamassa miten kukat voivat, kastelen niitä lannoitevedellä ja koitan kitkeä kaikki rikkaruohot heti alkuunsa.
Alla olevissa kuvissa näkyy herkkä särkynytsydän, pikkutalvio ja orastavat kirsikat kirsikkapuussa, jonka taustalla kukkapenkki häämöttää.
Kunnostin siis vanhan kukkapenkin laittamalla tiiliskivistä reunukset, hakemalla uutta multaa ja kuorikatetta. Kaivoimme ylös kaikki vanhat levinneet kasvit ja maa-aineksen, jonka rikkaruohot olivat vallanneet. Jäljelle sai jäädä iso alppiruusu, joka ehti jo kukkia (oli muuten upea loistossaan!), kesäpikkusydän ja saniainen. Uusina taimina istutin pionin, särkyneensydämen ja keltapiiskun. Etualalle tuli maanpeitekasveja: grönlanninhanhikki ja pikkutalvio.
Etupihalle halusin kulahtaneen nurmikon tilalle havukasveja. Ajatus oli hankkia pelkästään vuorimäntyjä, mutta päädyinkin kokeilemaan aluksi vain yhtä taimea, josta pitäisi kasvaa tosi iso ja lisäksi hankin sinilaakakatajaa, joka kasvaa maata myöten.
Kunnostimme myös pihakäytäviä lisäämällä niihin kivituhkaa, Kivituhkalla on taipumus hävitä ja rikkaruohot alkavat ikävästi puskea läpi. Kaikenkaikkiaan näihin kahteen kukkapenkkiin ja pihapolkuihin meni kolme suursäkkiä: multa, kuorikate ja kivituhka, yhteensä 250 €. Lisäksi taimiin kului rahaa noin 100 €.
Olenpa aika tyytyväinen lopputulokseen, vaikka itse sanonkin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti