Puutarhassa tapahtuu

Jatkan puutarhalinjalla, sillä sen parissa aika on etupäässä kulunut kesälomallani. Olen ostanut taimia, laittanut kukkapenkkejä, roudannut multaa, kuorikatetta, kiviä, tehnyt kivikkopuutarhaa, siistinyt tienvierusta, kaivanut, kitkenyt ja kitkenyt...

Puutarha on jatkuva työmaa. Pari päivää olin poissa ja kappas vaan - orvokit olivat nuukahtaneet ja vuohenputket alkaneet törröttää siellä täällä. Tulppaanit ilmiselvästi ovat nähneet parhaimmat päivänsä ja uudet perennat puskevat voimalla: kurjenniekka, fairy-ruusut, liljat jne. Tuomet ovat kukkineet tovin ja nyt valkoiset kukat varisevat maahan roskaten joka paikan. Puutarhassa tapahtuu koko ajan ja sekös tekeekin puutarhanhoidosta mielenkiintoisen ja haastavan.

Lavakauluslaatikkoviljelmissä ei ole tapahtunut juurikaan mitään, vaikka olen kastellut siemeniä ahkerasti. Nämä kolme viikkoa kotona olivat ihania, sillä kerrankin pystyin ajan kanssa paneutumaan pihatöihin.

Huomenna ajattelin viettää "vapaapäivän" ja suuntaamme miehen kanssa retkelle Torronsuolle.  Maanantaina sitten menenkin takaisin töihin ja alkaa ne viimeiset päivät työelämässä

Nyt se vihdoin selvisi!

Minulle on selvinnyt salaisuus, jota olen pohtinut ainakin kaksikymmentä vuotta: 

miten saada orkidea kukkimaan ja kukoistamaan?  

Olen ihmetellyt miten joillakin orkidea kukkii kauniina kuukaudesta toiseen, mutta minulla se nuupahtaa ennemmin tai myöhemmin (yleensä ennemmin), vaikka olen tunnollisesti kastanut ruukun veteen kerran viikossa ja kokeillut erilaisia kikkoja. 

Lopulta olen luovuttanut ja hankkinut mielummin uuden orkidean edellisen kuihtuessa. 

KUNNES

kuulin simppelin ja yksinkertaisen kikan: kukka kertoo itse milloin se tarvitsee vettä!

Salaisuus piilee läpinäkyvän ruukun sisällä olevissa juurissa. Juuret ovat vihreitä kun kukka on kasteltu. Kun juuret alkavat muuttua vaaleiksi tai tuhkanharmaiksi (tähän saattaa mennä jopa pari viikkoa), on aika upottaa ruukku veteen lyhyeksi aikaa. Tällöin  juuret muuttuvat jälleen vihreiksi. Kukatkin saattavat hieman nuupahtaa ennen kastelua, mutta nekin virkistyvät heti saatuaan vettä.

Ja sitten vielä kuva niistä juurista, jotka ovat kaiken a ja o. Tämä kukka ei vieä kastelua kaipaa.

Olen niin iloinen tästä löydöstä ja ihmettelen miksei sitä ole aiemmin kerrottu. Ohje on aina ollut "upotus kerran viikossa veteen ja sillä hyvä.."

No ehkä tämä on teille muille ihan tuttu juttu - vai oliko?

Olla oma itsensä

Heippahei! Haluan laittaa tänne elämäni muistokirjaan (=blogiin) kuvat kauniista kukista, jotka sain viime perjantaina työnantajaltani kolmekymmenvuotistyöurani kunniaksi. Lisäksi meillä oli kakkukahvit koko osaston kesken. Vuodet ovat kuluneet nopeasti ja loppu häämöttää jo yllättävän lähellä. Laskeskelin, että minulla on enää jäljellä kuusi täyttä kuukautta töitä (!)

Mitä minulle on jäänyt mieleeni omasta työurastani? No ainakin se, että olen aina pyrkinyt olemaan oma itseni, tehnyt työni niin hyvin kuin pystynyt, pyrkinyt kohtelemaan työkavereitani siten kuin haluaisin että itseäni kohdellaan. Parasta työssäni onkin ollut ihmiset; ihanat, rakkaat työkaverit, joiden kanssa olen viettänyt enemmän aikaa kuin kenenkään toisen.

Ystäväni Minna Rissasen aforismit ovat aivan huikeita, kuten tämäkin. Kunpa muistaisimme tuonkin: ei ole tarkoitus, että koitamme päteä ja olla jotakin muuta kuin olemme. Me olemme erityisiä juuri sellaisena kuin olemme. Yksi elämän tarkoitus on saada kasvaa täyteen mittaan sellaiseksi ihmiseksi joksi meidät on luotu. Olla ainoa laatuaan!

Pieni piharemontti

Ohessa kuvia kukkapenkeistä ja kukista, joiden parissa olen puuhastellut alkukesän. Tällä hetkellä innolla seuraan taimien juurtumista ja kasvua. Uudet puhkeavat kukkaset ovat kuin pieniä ihmeitä! Päivittäin käyn tarkistamassa miten kukat voivat, kastelen niitä lannoitevedellä ja koitan kitkeä kaikki rikkaruohot heti alkuunsa.

Alla olevissa kuvissa näkyy herkkä särkynytsydän, pikkutalvio ja orastavat kirsikat kirsikkapuussa, jonka taustalla kukkapenkki häämöttää.

Kunnostin siis vanhan kukkapenkin laittamalla tiiliskivistä reunukset, hakemalla uutta multaa ja kuorikatetta. Kaivoimme ylös kaikki vanhat levinneet kasvit ja maa-aineksen, jonka rikkaruohot olivat vallanneet. Jäljelle sai jäädä iso alppiruusu, joka ehti jo kukkia (oli muuten upea loistossaan!), kesäpikkusydän ja saniainen. Uusina taimina istutin pionin, särkyneensydämen ja keltapiiskun. Etualalle tuli maanpeitekasveja: grönlanninhanhikki ja pikkutalvio.

Etupihalle halusin kulahtaneen nurmikon tilalle havukasveja. Ajatus oli hankkia pelkästään vuorimäntyjä, mutta päädyinkin kokeilemaan aluksi vain yhtä taimea, josta pitäisi kasvaa tosi iso ja lisäksi hankin sinilaakakatajaa, joka kasvaa maata myöten.

Kunnostimme myös pihakäytäviä lisäämällä niihin kivituhkaa, Kivituhkalla on taipumus hävitä ja rikkaruohot alkavat ikävästi puskea läpi. Kaikenkaikkiaan näihin kahteen kukkapenkkiin ja pihapolkuihin meni kolme suursäkkiä: multa, kuorikate ja kivituhka, yhteensä 250 €. Lisäksi taimiin kului rahaa noin 100 €. 

Olenpa aika tyytyväinen lopputulokseen, vaikka itse sanonkin :)

Sisustuksellista tulppaaniaikaa

Olen nauttinut ihan täpöillä tästä viikonlopusta, auringosta, lumesta, pikkupakkasesta. Jopa intouduin kuvaamaan kotia, mitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Mieskin on futisreissulla Saksassa, joten saan päättää ihan itse miten aikaani kulutan. Sekin on joskus luksusta :)

Elämässä tapahtuu paljon hyviä asioita, joista mieli on kiitollinen. Koitan opetella olemaan kiitollinen myös kun tapahtuu jotakin sellaista mitä en ole toivonut. Se onkin aikamoinen oppitunti, mutta edistystä tapahtuu. Minulla on paljon suunnitelmia ja ne ovat aika isoja juttuja, mutta vielä ei ole aika paljastaa niitä.

Siispä tyydyn kotini kuvaamiseen...

Ihanaa tulppaaniaikaa teille ihaNaiset!

Kuninkaallista loistoa

Rakkaat blogilukijat!

Haluan tänä aurinkoisena keväisenä sunnuntaina ilahduttaa teitä Haikon kartanon Keltaisen salin kuvilla:

Täytyy myöntää, tykkään loistokkuudesta ja kauneudesta. Pidän kuninkaallista. Suorastaan rakastan Ruotsin Victoriaa ja Danielia.

Olenkin usein ajatellut, että Jumalan valtakunta on kuningaskunta. Liekö meidän sisimpään laitettu kauneuden ja loistokkuuden kaipuu. Tosin se paras ilo ja kirkkaus tulee sydämestä eli tarkoittaa, että voimme elää sisäisesti loistokasta elämää vaatimattomissakin puitteissa.

Olen onnellinen kun saan joka sunnuntai rientää Haikon kartanoon nauttimaan paitsi kuninkaallisesta ympäristöstä, saamaan ihanaa ja virvoittavaa hengen ravintoa. 

Kotitiellä

Ohessa välähdyksiä kotitieni varrelta Vilppulasta juhannuksen aikaan. Kesäkukat kukkivat parhaimmillaan ja aurinkoakin saimme. Kuljimme suvun nuorimman jäsenen Karkin kanssa ihaillen kukkia, rupatellen tyttöjen juttuja ja kuvaten toisiamme. Olipa meillä hauskaa :)

Tämä on minun kotitieni, rakas tuttu tie, joka on aina yhtä sykähdyttävä nähdä maailmalta palatessa...

Vanhempani ovat jo luovuttaneet kotitilan siskolleni ja hänen perheelleen, mutta isäni edelleen ylläpitää tilalla minigolfrataa ja tenniskenttää. Lisäksi kesämökki on koko suvun käytössä. 

Huomenna olen lähdössä jälleen kotitilalle mökkeilemään. Kelit ovat mitä ovat, mutta ei se mitään, sillä aion pakata mukaan kirjoja ja villasukkia, katsella järveä ja kuunnella lintujen laulua. Saunoa ja paistaa makkaraa!