Huomenna se tapahtuu!
Matka kohti pientä Inegölin kylää Turkissa alkaa.
Lennämme Helsingistä klo 13:25 Istanbuliin, josta metrolla, raitiovaunulla, laivalla ja taksilla pääsemme perille keskiyön aikaan.
Kuvittelen mielessäni, miltä minusta tuntuisi, jos en olisi nähnyt tytärtäni ja poikaani 8 vuoteen...ei sitä pysty kuvailemaan. Mahdammeko saada unta ensi yönä?
Minusta on hienoa, että mies lähtee mukaan tälle reissulle. Paitsi että se tuo turvallisuutta, myös tulee olemaan yhteinen kokemus loppuelämäksi. Mies kirjoittikin päivityksen Facebookiin, jossa aiemmat tapahtumat tulevat ilmi hänen kantiltaan:
"Myöhään syksyllä puhelin pirisi taskuni pohjalla ja kun kaivoin sen esille, niin huomasin nestekidenäytöllä rakkaan vaimoni nimen. Vastasin puheluun ja kuulin sieltä rauhallisella äänellä mainittavan ainoastaan neljä sanaa: ”Nyt on tapahtunut ihme”. Kysyin, että mikä ihme? ”Mahan lapset ovat löytyneet”. Tämän viimeisen neljän sanan jälkeisestä hetkestä minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, miten puhelu jatkui tai loppui. Muistan vain, että tuijotin keittiönikkunasta ulos kaukaisuuteen ja prosessoin kuulemaani mielessäni. Olen tuntenut Mahan kaksi vuotta ja elänyt siinä uskossa, että Mahan lapset saivat surmansa jo seitsemän vuotta sitten, kun Syyrian Damaskosta pommitettiin rajusti. Seitsemän vuotta sitten Maha oli palaamassa töistä kotiin, kun hän näki hävittäjien tummat varjot kaupungin yllä ja koneiden siipien alta irtoavat pommit, jotka osuivat edessä häämöttävään kotikortteliin, joka tuhoutui täysin tynnyripommien toimesta. Kotinsa ja perheensä menettänyt leski kuljetettiin Syyriasta sodanjaloista Libanoniin pakolaisleirille, jossa hän sai kiintiöpakolaisen statuksen ja siirron Suomeen. Nyt on selvinnyt, että Mahan lapset olivatkin olleet pommitusten aikana kodin ulkopuolella ja sitä kautta säästyneet lähes varmalta tuholta. Lapset (kolme poikaa ja tyttö) olivat lähteneet pommitusten jaloista kulkemaan jonkin ryhmän matkassa kohti pohjoista ja nyt on saatu tieto, että he ovat asettuneet pieneen Inegölin kaupunkiin, joka sijaitsee Turkissa. Huomenna meillä alkaa mielenkiintoinen matka Inegöliin, jossa lapset pääsevät tapaamaan äitiänsä pitkästä aikaa".
En tiedä pystynkö matkalla blogia päivittämään, mutta ainakin matkan jälkeen saatte kuulla miten kaikki sujui. Sen tiedän, että Mahan vanhin poika on meitä yöllä vastassa Bursan satamassa, josta taksilla menemme hotelliin / pojan kotiin. Sinne kuulemma saapuu paljon ihmisiä. Ja ruokaa ja juomaa on varattu runsaasti. Mahan lapset ovat tehneet suunnitelmia joka päivälle mm. kalastusta ja jalkapalloa miehelle ja shoppailua ja kaupungilla kävelyä meille naisille. Tarkoitus on tutustua myös isoon moskeijaan ja kirkkoon. Ja tietysti hoitaa lapsenlapsia, joita on neljä pientä tyttöä.
Voi, miten tuo viikko tulee olemaan lyhyt aika ja sitten on haikeiden hyvästien aika, mutta sitä ei kannata murehtia etukäteen...
Iyi yolculuklar!
Siunausta matkalle! olette onnekkaita, kun saatte olla tällaisessa mukana! Terv. Maria
VastaaPoistaKiitos Maria! Koen suureksi luottamuksen osoitukseksi ylemmältä taholta, että saan olla mukana jossakin näin arvokkaassa.
PoistaTodellakin täytyy sanoa vanhan kliseen tavoin: elämä ON tarua ihmeellisempää.
VastaaPoistaRukoile, sisko, täydessä rohkeudessa, että Herra saa johdattaa sinua uusiin haasteisiin. Hän tarvitsee tietynlaisia ihmisiä tietynlaisiin tehtäviin ja hänellä on suuri viisaus, kun hän valitsee paikalleen palvelukseen asettuneen.
Kiitos Sirkku rohkaisun sanoista! Et arvaa, miten paljon ne kolahtivat ja upposivat. Olen pohtinutkin, mitä seuraavaksi, tässäkö tämä oli? Herralla on varattuna varmasti jotakin paljon enemmän ja suurempaa kuin nämä minun pienet aatokseni.
Poista