Mindfulness ja mielenrauha

Kirjoitanpa muutaman sanan nykypäivän muoti-ilmiöstä: meditointi, mindfulness, jooga, mielenrauha..

Jopa igluille on tullut tarjouksia saada tulla tekemään asiakkaille äänikristallimatkoja rummutuksen kera. Miten tällaiseen tulisi suhtautua?  Vaikka ne tuntuvat harmittomalta, hyvältä ja rentouttavilta stressaantuneelle ja kiireiselle tämän päivän ihmiselle, kristittynä kuitenkin sanon näille ehdottomasti ei.

Ohessa suuresti arvostamani terapeutin ja kirjailijan Salme Blomsterin kannanotto asiaan:

”Työpaikallani aloitetaan mindfulness-harjoitukset. Voinko uskossa olevana osallistua niihin?” eräs sairaanhoitaja kyseli. Eikä hän ole ainoa, jota kysymys askarruttaa.

Erinomaisena rentoutusmenetelmänä tarjoiltu mindfulness leviää kulovalkean tavoin työpaikoille, kouluihin, jopa lastentarhoihin. Oikeastaan tämä ei ole ihme. Mindfulness lupaa levottomille ihmisille sisäistä rauhaa, rentoutumista ja huolettomuutta. Mutta sopiiko se kristityille?

Mindfulness, tietoisuustaito tai hyväksyvän läsnäolon harjoittaminen, on koukuttava juttu, koska siinä on paljon hyvää. Sen menetelmät ovat paljolti samoja, joita käytetään muun muassa kognitiivisessa terapiassa. Mindfulnessissa on myös yhtäläisyyksiä kristillisten ajatusten kanssa. Sen sijaan näiden kahden ydin, päämäärä ja toteutus poikkeavat selkeästi toisistaan.

Mindfulness on zen-buddhalaista. Sen ydinajatuksena on kaikesta kärsimyksestä vapautuminen ihmisen omin voimin. Karman laki eli se, miten ihminen elää, määrää hänen tulevan elämänsä. Ihminen on siis oman onnensa seppä ja jokainen tulee autuaaksi omalla uskollaan, kuten Dalai Lama sanoo.

Buddhalaisuuden mukaan ihmistä ohjaavat määrätyt säännöt, lait, mutta toisaalta se ei tunnusta oikean ja väärän olemassaoloa. Ihminen itse muovaa elämän lakinsa, mutta valaistumiseen tarvitaan paljolti samoja asioita kuin kristinuskossakin: myötätuntoa, kunnioitusta, rauhaa ja rakkautta.

Mindfulness on mietiskelyä, jossa mieli pyritään rentouttamaan siten, että se irtautuu kaikesta ulkoisesta. Ajatusten annetaan tulla ja mennä. Niihin ei takerruta, jotta mieli rauhoittuisi ja mietiskelijä kykenisi päästämään irti sisäisistä impulsseista ja ärsykkeistä.

Rauhoittuva mieli ei seikkaile menneisyydessä eikä murehdi turhia. Se aistii vain tämän hetken. Matka valaistumiseen, korkeamman tason mielenrauhaan, onnistuu sitä paremmin, mitä tyhjemmäksi mieli puhdistuu. Tämän seurauksena meditoiva voi kokea syvän ykseyden kaikkeuden kanssa, ja hän ymmärtää, ettei ole jumalaa yli muiden. Ei ole hyvää tai pahaa, vain oikeita tai vääriä valintoja.

Kristillinen mietiskely (jota valitettavasti ei meillä opeteta) poikkeaa mindfulnessista ratkaisevasti päämäärässään. Siinä missä mindfulnesslainen tavoittelee mielen tyhjentymistä, kristitty haluaa täyttyä Pyhästä Hengestä. Hän tietää, että tyhjyyttä ei ole, vaan
se täyttyy aina jollakin. Hän muistaa Jeesuksen varoituksen siitä, miten riivaajista puhdistettu sydän on altis entistä suuremmille
eksytyksille.

Siksi hän keskittyy mietiskelyssään, meditoinnissaan ja rukouksessaan Jeesukseen Kristukseen. Hän pyrkii sitomaan järjen päätelmät, mutta hän voi ja saa buddhalaisten tavoin pyrkiä päästämään irti häiritsevistä ja mieltä ahdistavista ajatuksista, jotka hän voi antaa Jeesukselle.

Mindfulness-ihminen sanoo: ”Minussa itsessäni on kaikki.” Kristitty sanoo: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Hänessä minä olen, elän ja hengitän. Hänessä minä voin kaiken.”


Salme Blomster
Kirjoittaja on Trigonos ry:n toiminnanjohtaja.