Hunajaa ja maitoa

rip Hunajaa ja maitoa 23.07.2010 - 20.12.2020

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Blogiystäväiseni.

Kaikella on aikansa. On aika aloittaa blogi ja sulkea blogi. Ilmoitan haikeana että Hunajaa ja maitoa- blogi on kulkenut tiensä päähän. Kymmenen vuotta on minusta sopiva aika blogilleni.

Ensimmäinen haparoiva blogikirjoitus löytyy tästä.

Blogimaailma oli tuolloin hyvin erilainen. Blogeja oli vähän ja ne olivat "kotikutoisia". Tänä päivänä blogien kuvat ja tekstit hipovat ammattimaisuutta, mikä on tietysti kunnioitettava asia. Itsellä ei riitä intohimoa ja taitoakaan pysytellä kehityksen mukana ja se tuottaa turhautumista. Suurin syy lopettamiselle on kuitenkin se, että olen sanonut sen, mitä olen tahtonut. On aika uusille asioille.

Alussa innostuin sisustamisesta ja kotiin liittyvistä asioista. Seuraavaksi kävin läpi naiseudesta kertovaa kirjaa "Valloittava salaisuus", jota referoin viikoittain. Myöhemmin blogistani tuli oikeastaan päiväkirja, josta vieläkin käyn tarkistelemassa asioita.

Yksi hienoimmista asioista oli kun sain jakaa Mahan tarinaa. Syyrialainen kiintiöpakolainen, jonka kautta pääsin mukaan elämäni seikkailuun. Nämä tarinat löydät klikkaamalla tästä "Turkki". Tai sivupalkista.

Paljon kirjoitin myös hengellistä asiaa, sillä usko on kallio, jolle olen elämäni halunnut rakentaa. Nuo tarinat löytyvät klikkaamalla "usko".

Blogini kautta olen tutustunut ihmisiin ja saanut jopa ystäviä, joita olen tavannut ihan kasvokkain, viimeisimmäksi "Sisustus ja sepustus"- Soilen, jonka blogi oli itseasiassa ensimmäinen jota aloin seurata.

Vaikka olo on vähän haikea, koen kuitenkin rauhaa ja tyyneyttä asian suhteen. Aion kuitenkin jättää blogini tänne nettiin, sillä se on edelleenkin rakas lapseni, jota käyn aika ajoin tervehtimässä :)

Kuulumisiani voitte seurata edelleen Instassa, jossa kirjoittelen "maritaox" - nimimerkillä tai minut löytää myös omalla nimelläni. Tilini on yksityinen, mutta hyväksyn toki kaikki lukijani!

Haluan toivottaa teille kaikille rauhallista joulua ja valoisaa tulevaisuutta!

t. Marita Oksman

Katse kääntyy kotiin

tiistai 1. joulukuuta 2020

Talven pimeys on saapunut, päivien valo vähenee ja sisällä oleskelu lisääntyy. Se saa mielen ja katseen kohdistumaan siihen ympäristöön, jossa etupäässä oleilee. En ole koskaan aiemmin yhtä paljon kolunnut kotini kaappeja ja järjestellyt paikkoja kuin tänä syksynä. Uusia hankintojakin on tullut tehtyä kuten uusi matto tänään Helsinki Outletistä. Jokavuotiset Perfect Homen kynttilälyhdyt olen kaivanut esille ja niitä on ihana sommitella. Ulkovalotkin sain laitettua pihahavupuuhun. Huomenna saan pienen seinämakrameen, jonka taitava ex-työkaverini on tehnyt tilauksestani. Can´t wait!

Lempipaikkani on nurkassa oleva nojatuoli, jonka vieressä on pino kirjoja ja lehtiä. Laitan kuulokkeet korville, lempimusiikkiani ja kuppi kuumaa. Sinne on ihana vetäytyä aina kun tuntuu siltä. Ah, ihanuutta tätä elämisen vapautta!

Marraskuun mietteitä

tiistai 17. marraskuuta 2020

Tämä "rauha-teema" vaan ei jätä minua rauhaan :)

Jeesus sanoo: " Rauhan minä jätän teille: minun rauhani, sen minä annan teille. En minä anna teille, niikuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö" Joh 14:27

Aikamoinen lupaus sille joka siihen tarttuu!

Kuinka moni meistä tuntee tänä päivänä levottomuutta? Johtuukohan se siitä mitä maailma antaa?

Olen todennut, että nykyisessä maailmassa ihmiset vieraantuvat Jumalasta: he eroavat kirkosta, lapsia ei kasteta, kouluissa ei opeteta enää uskontoa, muistavatko lapsemme edes miksi joulua tai pääsiäistä vietetään? Mikä tämän tyhjiön sitten täyttää? Maailma.

Ja mitä maailma antaa? Avaan lehden ja luen sieltä tai avaan TV:n ja katson sieltä. Tai kuuntelen miten ihmiset keskustelevat. Suurin osa lukemastani tai kuulemastani on joko negatiivista tai sitten tyhjää. Ei ihme että levottomuus valtaa...

Kerroin tyttärelleni, että kun luovutin elämäni konkreettisesti Jumalalle 36 vuotta sitten, sain kestävän rauhan. Mistä tiedän että se rauha on Jumalasta ja tosi? Luulen, että jollei näin olisi, rauha olisi poistunut jo ensimmäisten viiden vuoden sisällä. Jeesuksen sanat ovat niin totta tänäkin päivänä,

Mistään hinnasta en halua luopua rauhasta, jonka olen saanut sisimpääni. Se on suuri Jumalan lahja ja tarjolla meistä jokaiselle.

Me teemme valinnat.

On paljon asioita joita emme ymmärrä ja järkemme taistelee vastaan kun uskonkysymyksistä on kyse. Onneksi on luvattu myös että etsikää niin te löydätte. Ja vilpittömästi kannattaakin etsiä. Sillä jos tämä löytö tuli minulle mahdolliseksi, se on mahdollista jokaiselle.

Matt 7:7

Sisäinen rauha

torstai 12. marraskuuta 2020

Takana on vajaan kolmen viikon työputki Levillä. Päässä pyörii, sillä siihen ajanjaksoon mahtuu NIIN paljon tapahtumaa alkaen Anu ja Anni (äititytär) ystävien tulosta, hermostuneista nuorista miehistä, joilla aikeena kosinta (jep, pidättelin tunnin erästä tulevaa morsianta, jotta hänen sulhonsa ehtisi koristella iglun!), naisretriiteistä, myrskystä, sähkökatkoksesta, revontulista, siskojen saapumisesta (me olimme kaikki neljä yhtä aikaa työntouhussa), hervottomista illoista majapaikassamme, jossa ainoa hupi oli nauraminen (liekö väsymyksen takia) ja hölmöjen TV-sarjojen tuijottelu.

Kaiken tämän keskellä koin rauhaa, joka olikin viimeisimmän naisten viikonlopun teema. Paikalla oli Radio Dein toimitusjohtaja ja päätoimittaja, Kirsi Rostamo, joka hienosti puki sanoiksi Radio Dein tiistaiaamun Päivän blogissa teemamme:

”Viime viikonlopun vietin naisten Raamattupiirin kanssa yhteisellä matkalla leväten, ulkoillen, luontoa ihaillen, nauttien hyvästä seurasta ja ruuasta sekä yhdessä rukoillen toistemme puolesta ja Raamattua tutkien. Teemana oli rauha - ei niinkään maailman rauha kuin sisäinen rauha - se rauha jonka Jumala meille antaa. Onneksi sain olla tällä kertaa osallistujana toisia kuunnellen. Minun olisi ollut vaikea todistaa juuri nyt sisäisestä rauhasta, sillä hengellisen heräämiseni jälkeen tämä vuosi on ollut  sisäisen rauhan suhteen haasteellista. 

Uskovan elämä on kuin Raamatun kertomus opetuslapsista Genetsaretin järvellä veneessä, missä he pelkäsivät myrskyn noustessa ja Jeesuksen nukkuessa kuitenkin rauhallisena. Tämä on hyvä vertaus sisäisestä ristiriidastani. Omat tunteeni ovat kuin opetuslasten - koronan seuraukset koko maailmaan ja päivittäin Radio Dein talouteen saavat minut rauhattomaksi ja ahdistuneeksi. Henkeni todistaa minulle yleensä Jeesuksen antamasta pelastuksesta, avusta ja rohkaisee luottamaan Jumalaan, mutta nyt henkeni nuokkuu.  

Kun muistelen elämääni, niin huomaan kuinka monta kertaa Jumala on tehnyt ihmeitä ja kannatellut minua ja Radio Deitä. Mutta kun katson eteeni niin näen korkean muurin, joka minun pitäisi ylittää. Missään ei ole tikapuita, joten en pääse sen yli omin voimin tai neuvoin. Minun on jälleen pakko tehdä uskon hyppy. Minun on rukoiltava ja heittäydyttävä Jumalan armon varaan.

Usein uskovat todistavat kuinka helppoa uskon varassa eläminen on. Minulla on ehkä erilainen kokemus. Vaikka olen nähnyt paljon ihmeitä, niin silti täydellinen luottaminen Jumalan hyvyyteen on aina kuin uusi herääminen. Ja sitähän sen tavallaan onkin. Ollessani heikko, jätän kaikki asiat rukouksella Jumalalle, mutta heti kun voimani palaavat, jätän hänet taka-alalle ja pyrin selviämään omilla neuvoillani. Mutta oikeasti juuri siinä heikkoudessa on oikea voimani. 

Luulen, että koko kirkko tekee saman virheen omassa ahdingossaan. Meidän pitäisi unohtaa omavoimaisuus ja pysähtyä rukoilemaan Jumalan tahdon toteutumista. Näinhän me tietysti teemme jokaisessa jumalanpalveluksessa yhtyessämme Isä meidän rukoukseen. Rukoilemme ”tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa”. Meillä taitaa kuitenkin olla mielessä aika vahva käsitys siitä millainen Jumalan tahdon pitäisi olla. 

Jumalan tahdon ymmärtäminen vaatii kuuntelemista ja sitä varten meidän täytyy pysähtyä Jumalan sanan äärelle ja rukoukseen. Raamattuakin voi lukea nopeasti sieltä lempipaikkoja poimien - kuin rusinoita pullasta. Mutta kun otamme aikaa ja luemme sitä hitaasti ja avoimesti pohtien mitä jokainen pilkkukin tarkoittaa omassa elämässämme, alkaa Jumala vaikuttamaan tekemiseen ja tahtomiseen Sanan kautta. 

Rukous on keskustelua Jumalan kanssa. Jos vain luettelen omat pyyntöni, niin en kuuntele Jumalaa. Perinteisessä Jumalanpalveluksessa on paljon hyvää - mutta kuinka usein siellä hiljennytään vain kuuntelemaan Jumalan sisäistä puhetta meille tai osallistuttaisiin kertomalla siitä muillekin. Minusta kaikki tapahtuu Jumalanpalveluksissa liian nopeasti. Parhaimmat puhujat maailmassa osaavat kertaamisen ja alleviivamisen taidon. Miksi emme messussakin jäisi toistamaan ja pohtimaan Sanaa. Olenkin tykästynyt ortodoksi nunnien Jeesuksen rukoukseen, jolla pyritään Jeesukseen sisäiseen tuntemiseen lyhyellä usein toistettavalla rukouksella ” Herra, Jeesus Kristus Jumalan poika, armahda minua syntistä”. Kun tämän rukouksen jokikinen sana saa koskettaa syvästi sydäntäsi, voi se avata koko evankeliumin paremmin kuin parhain saarna.

Mitä pahempi myrsky sisälläsi onkaan niin sitä lähemmäksi Jeesusta kannattaa pyrkiä ja luottaa Jumalan sanaan: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Mitä minulle kuuluu?

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Kiitos ihan hyvää, entä itselle?

Olen ollut nyt neljä kuukautta eläkkeellä (hmmm, vieläkään en ole tottunut tuohon sanaan). Ensin uskomattoman lämmin ja kaunis kesä ja nyt lämmin ja kaunis syksy. Kotoa käsin todellakin ehtii seuraamaan luontoa ja sen vaihtelevuutta paremmin kuin työssäkäydessä. Varsinkin kun toimistoni sijaitsi kellarikerroksessa ilman ikkunaa. :O

Pikkuhiljaa minulle alkaa tapahtua sama kuin usealle ikäiselleni naisihmiselle: luonto, metsä, kasvit, puutarha ja kaikki sen ympärillä vetää entistä enemmän puoleensa. Vaikka minulla on tämä omakotitalo pihamaineen, haaveilen edelleen pienestä järvenrantamökistä, jonne voisi välillä vetäytyä luonnonhelmaan pois ihmisten keskeltä. Mikä siinä omassa rauhassa on niin tärkeätä? Ehkäpä se, että kaikki kiire ja aikataulutus on stressaavaa ja sitä väistämättä tulee kotioloissakin.

Miksi luonto ja sen ihmeet puhuttelevat entistä voimakkammin? Me elämme vaikeaa vaihetta maaimanlaajuisesti. Ei voi välttää pelon ja huolen tunnetta uutisia lukiessa ja tulevaisuutta miettiessä. Itse koen että luonnon tarjoama kauneus on Luojan lohdullista puhetta meille. Suuren, ihmeellisen, kaikkivaltiaan ja ylitseymmärryksen käyvän Jumalan, joka KUTSUU meitä pieniä ihmisiä antamalla meidän kokea huikeat taivaanrannan punaiseksi värjäävät auringonlaskut, lämpimät järvien vedet, revontulet ja tähtitaivaan, syysruskan, peltojen yllä leijuvan sumun, kurkiaurat, metsien aarteet ja eläimet, listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Kas vain, kuulumiset vaihtuivat luonnon ylistämiseen. Palatakseni aiheeseen rauhan etsiminen: siihen on syynsä kuten hektiset viikot Levillä, kotona odottavat kotityöt ja monet uudet ideat, joita mieleen pulpahtelee ja joita on vaikea toppuutella.

Itsehän tieni valitsen - oli se sitten löhöily sohvalla tai ne lukemattomat tehtävät. Summasummarun olen ollut kiireinen!

(P.s. Ylläolevat kuvat ovat kotikonnuiltani Vilppulasta)