Tomaattivuohenjuustokeitto ja tomaattifetapiirakka

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Kesällä on kiva laittaa ruokaa, joka valmistuu nopeasti ja helposti.

Tässä ohjeet tomaattivuohenjuustokeitolle ja tomaattifetapiirakalle, jotka tein tänään netistä löytämieni ohjeiden mukaan. Haluan tallettaa ohjeet itseänikin varten vastaisuuden varalle, sillä molemmat olivat todella maukkaita ja raaka-aineet helposti saatavilla. 

Keitto varsinkin on mainio hellepäivän ruoka ja maistuu kylmänäkin, mutta yksinään se vaatisi esimerkiksi patonkia. Vinkki: pakastimessa kannattaa aina pitää pakastepiirakkapohjia, sillä ne ovat yhtä hyviä kuin itsetehdyt, mutta huomattavasti nopeammat ja helpommat valmistaa.








Tomaattivuohenjuustokeitto 


2 tlk tomaattimurskaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
½ l vettä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl tomaattipyrettä
1 tl suolaa
1½ tl sokeria
mustapippuria
100g vuohenjuustoa
tuoretta basilikaa

Valmistusohjeet

  1. Kuullota pilkottuja sipuleita öljyssä kattilassa.
  2. Lisää joukkoon tomaattimurska, vesi, kasvisliemikuutio, tomaattipyre, suola, sokeri ja pippuri. Kiehauta.
  3. Anna kiehua hiljalleen n. 30 minuuttia. 
  4. Lisää joukkoon vuohenjuusto ja soseuta.
  5. Tarjoile  basilikan kanssa.


Tomaattifetapiirakka


1 paketti valmispiirakkataikinaa (ruisperuna- tai ruistaikina)
kirsikkatomaatteja
purjosipulia kuullotettuna
fetajuustoa paloiteltuna
juustoraastetta
2 dl kuohukermaa
3 munaa
suolaa ja pippuria

Valmistusohjeet

  1. Kauli sulatettu (vielä jähmeä) piirakkataikina ja laita piirakkavuokaan. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista 200 C noin 10 min.
  2. Laita päälle kirsikkatomaatit, kuullotettu purjo ja fetajuusto.
  3. Lisää suolalla ja mustapippurilla kerma-munaseos, johon lisätty juustoraastetta runsaasti
  4. Paista 200 C noin 30 min.

Guten appetit!
Smaklig småltid!
Hyvää ruokahalua!
Enjoy your meal!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti