Nauti valosta - koe kevääntulo iglussa!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Huhtikuun tarjous - 30 %
 
Kannattaa lähteä keväthangille Leville ja viettää ainakin yksi unohtumaton  yö iglussa :)

 
 

Levin ja Kittilän matkailulehti "Levi. Nyt!" kirjoittaa:

Utsuvaaran rinteeseen on noussut kahdeksan uutta iglua taivaankannen tapahtumista kiinnostuneille.
 
Iglut tunnetaan jo ympäri maailmaa

Levin iglut ovat lyöneet itsensä läpi eksoottisena ja mukavana majoituskohteena. Vuonna 2008 valmistuivat Utsuvaaran rinteeseen Leville Golden Crown -perheyrityksen omistamat ensimmäiset neljä lasi-iglua. Elokuun lopulla vietettiin 8 uuden iglun harjannostajaisia. Käyttöön ne otettiin marraskuun alussa.

 Tauno Mäkelä ja Kristiina Kylmälahti, isä ja tytär, iloitsevat iglujen suosiosta. Viimeisinä parina talvena kysyntä on ylittänyt jo tarjonnan ja oli korkea aika laajentaa.

 - Nyt olivat viime hetket tehdä niitä lisää, sillä jos vielä olisi yksikin lisätalvi jouduttu myymään tiettyinä aikoina ei oota, olisi se todennäköisesti haitannut tulevaa toimintaa. Iglut ovat nyt lyöneet itsensä läpi ja noin 30 eri matkanjärjestäjää maailmalla on ottanut tuotteen listoilleen, kertoo Kristiina Kylmälahti, joka vastaa myös iglujen markkinoinnista.

 Sana on kiirinyt Singaporeen asti, josta jo on tullut varauksia. Lisäksi moni haluaa tulla uudestaan ja nykyään varataan jopa koko viikko igluasumiseen. Varauksen voi tehdä kätevästi myös on linena suoraan yrityksen nettisivuilla.

 - Iglujen tyypillisin asiakas kuitenkin asuu yleensä Levillä jossain tavanomaisemmassa majoitusmuodossa, esimerkiksi hotellissa, ja varaa sitten yhdeksi yöksi iglun. Siellä voi ihailla taivaan kantta, bongata revontulia, auringonlaskuja ja -nousuja sekä tähtiä. Asiakkaat haetaan joulu-maaliskuussa yhteiskuljetuksella hotelleilta klo 16, ja igluilta poistutaan seuraavana päivänä klo 11 aikoihin.
 
Superior ja premium, uudet luokitukset. Neljä vanhempaa iglua sijaitsevat aivan rinteen reunalla ja niiden myyntiluokitus on nyt nimetty premiumiksi. Asiakkaille annetaan mm. omat kylpytakit ja vähän muutakin lisäluksusta kuuluu, iglut ovat sopivia 2 hengelle.
 
Uudet 8 iglua ovat edullisempaa superior-luokkaa, niihin voidaan majoittaa vaikka koko perhe, sillä huoneessa on myös sohva, josta saa lisävuoteen.
Kaikissa igluissa on oma suihku/wc, pieni keittiönurkkaus kodinkoneineen, olohuoneessa on moottorisoitu erotettava parisänky, josta on mukava tiirailla taivaan värejä. 23 neliön pohja takaa, ettei iglussa tule ahdasta. Asiakas voi halutessaan käyttää catering-palveluita, jolloin ateriat toimitetaan valmiina.

 Alueella on tasokas yhteinen revontulikota vaikka illanistujaisiin. Ja jos ei halua yöpyä iglussa, on majoitusvaihtoehtona myös samaan pihapiirin osittain maan alle rakennettu tasokas Revontulitalo luksusvarusteineen. Revontulitalo on myös suosittu perhejuhlien pitopaikka.

Uusimmat iglut sijoittuvat maastoon limittäin vanhemman osan kanssa siten, että kaikista on oma maisemansa jokilaaksoon ja ylös taivaalle näkyy kaikista erinomaisesti.

 Iglut on tehnyt Suomen ainoa lasi-iglujen mestari Markku Hietala Seinäjoelta. Hänen pajassaan on tehty suunnittelu ja metallikehikoiden hitsaus, paikan päällä ne kootaan ja asennetaan mm. lasit. Lasit pysyvät kirkkaina, kun ne lämmitetään sekä sisä- että ulkopuolelta. Pääurakoitsijana työmaalla on rakennusliike Timo Helppikangas Kittilästä.
 
Iglut istuvat hyvin maisemaan ja erilaisilla ympäristövaloilla saadaan pimeänä vuoden aikana tarvittavaa lisävaloa alueelle.

Luonto on täällä kädenojennuksen päässä. Huomioitava onkin, ettei alueella ole ravintolaa eikä edes respaa, joten suurten kaupunkien vilinästä tulevat asiakkaat saavat vaikuttavan elämyksen, monelle täysin uuden hiljaisuuden kokemuksen.
 

 
 
 


2 kommenttia:

  1. Aivan huikeita kuvia noista igluista. Lappi on meille ihan tuntematonta, vaikka suomalaisia ollaankin. Tai no monsieur on siellä nuoruudessaan kolunnut rinkka selässä tuntureita, mutta meille muille ihan uutta. Ehkä joku päivä vielä tie vie lomalle sinnekin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa tutustua tähänkin kolkkaan Suomessa. Ihan huippupaikka lomakohteeksi :)

      Poista