Grace Fashionissa muodistumassa

lauantai 4. tammikuuta 2014

Kävimme ystävättären kanssa Keravan Grace Fashionissa katsomassa mitä kaikkea sieltä tällä kertaa löytyy. Eikä ollut turha reissu, sillä liikkeessä oli paljon alennusvaatteita ja lisäksi jo kevään uutta.
 
 Itse liike on aivan ihastuttava kuin myös vaatteet, jotka omistaja Anne valitsee huolella ja tarkalla silmällä messuilta eri puolilta Eurooppaa. Täällä ei suosita kertakäyttökulutusta, vaan vaatteet ovat suunnattu aikuisille laatutietoisille naisille. Ja yleensä niissä on jokin juju, jolloin ne erottuvat massasta.
 
Parasta tällaisissa pikkuliikkeissä on se, että ei tarvitse itse etsiä vaatteita valtavilta rekeiltä, vaan ammattilainen miettii mikä sopii ja kokoaa kokonaisuuden. Hän tietää mitä on saatavilla ja mikä sopii kenenkin tyyliin. Palvelua parhaimmillaan.

 







 

Tämä OUI:n musta kimalteleva neule on aivan ihana luonnossa, paljon hienompi kuin kuvassa.

 

Hauskasti nuolenpäät stemmaavat saappaiden kärkien kanssa. Tämä myös OUI:n neule. Jalassa minulla on MAC:n mustat joustavat, ihanalta tuntuvat farkut, joissa erikoispitkä lahje.
 
Vinkkinä teille, että Anne räätälöi naisporukoille vaate-esittelyiltoja, joissa tarjoillaan hieman syötävää ja juotavaa. Nyt keväällä on tulossa liikkeeseen kenkä- ja laukkunurkkaus.
 
Ja siellä kaikki on niin kaunista!
 
 
 


2 kommenttia:

  1. Mekot ihastuttavat minua eniten :) Ylimmäinen mekko on suosikkini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän kapeista kotelomekoista. Ja ylimmäinen on tosiaan upea!

      Poista