Kulttuurijuhla ja joululaulajaiset.
Luin juuri että sellaisia oli eräässä Suomen koulussa järjestetty korvaamaan vanhaa perinteistä joulujuhlaa. ”Ennen lomaa meillä on joululaulajaiset, mutta varsinaista juhlaa emme järjestä enää siinä kohtaa, vaan juhlan aika on itsenäisyyspäivän tienoilla kulttuurijuhlan muodossa” kirjoitti rehtori hämmentyneelle vanhemmalle tämän kyseltyä asiaa.
Joululaulajaiset viittaa kepeyteen ja pinnallisuuteen. Tonttuihin ja tipetipetiptap meininkeihin. Kulttuurijuhlilla on varmasti paikkansa, mutta ei korvaamaan joulujuhlaa. Joulujuhlassa on arvokkuutta ja sanomaa. Sellaista joka saa kyyneleen nousemaan silmään, joka tuo muistoja mieleen ja kaipauksen parempaan. Tällä hetkellä tämä kaikki pyritään riisumaan pois ja korvaamaan sellaisella, joka on höttöä, jossa ei ole viihdettä syvempää sisältöä. Miksi? Mitä pelätään niin paljon että vanha ja arvokas, hengellisyyteen viitaavakin ollaan valmiita heittämään romukoppaan?
Olen joulunpyhät katsellut Netflixistä "The Crown" - sarjaa, joka kertoo Englannin kuningashuoneesta. Katselin eilen jakson, jossa Edinburgin herttua Prinssi Philip joutuu kriisiin. Hän kokee vanhenevansa ja miettii mitä on saavuttanut elämässään joutuessaan elämään vaimonsa eli kuningattaren varjossa. Hän kokee suunnatonta tyhjyyttä. Hän on myös vieraantunut uskosta pikkuhiljaa epäilystensä vuoksi. Asia kärjistyy ensimmäisen amerikalaisten kuulennon tapahtuessa. Hänen arvostuksensa ja ihailunsa asronautteja kohtaan nousee huippuunsa. Huipentuma on kun nuo kolme astronauttia saapuvat vierailulle Buckinghamin palatsiin. Odotukset Philipillä ovat suuret, sillä hän odottaa kuulevansa millaista oli astua kuun pinnalle. Vielä suurempi oli pettymys, kun miehet olivatkin hyvin tavallisia, nuhaisia ja enemmän kiinnostuneita siitä miten joku voi elää niin isossa palatsissa ja olla kuninkaallinen.
Philipin juuri kuolleen äidin (joka oli nunna) kysymys tulee hänen mieleensä: "Kuinka on uskosi laita, poika?"
ja hän jatkaa:
"Nyt voin myöntää että olen kadottanut sen. Ja mitä on jäljellä ilman sitä. Vain se tyhjyys, yksinäisyys, antikliimaksi, kun menee kuuhun saakka ja löytää vai aavemaista tomua, piinaavaa hiljaisuutta, pimeyttä. Sellaista on olla vailla uskoa. Sensijaan että voisi lumoutua, hurmioitua ja ihmetellä jumalallista luomistyötä, Jumalan asettamaa tarkoitusta".
Niinpän niin. Mitä jää jäljelle kun meiltä kielletään (tai jos ei kielletä, niin ainakin kehoitetaan piilottamaan) usko Jumalaan ja se vaihdetaan uskoon ihmiseen, teknologiaan ja tieteeseen? Jäljelle jää lopulta tyhjyys ja yksinäisyys.
Enhän minä tiedä sanoiko prinssi Philip oikeasti näin, mutta joka tapauksessa tämä jakso (Kausi 3 jakso 7) ja moni muukin jakso ovat olleet todella sykähdyttäviä. Iso suositus!
Miten te näette tämän hurjan muutoksen joka yhteiskunnassamme tapahtuu? Olisi mielenkiintoista kuulla olenko yksin vanhanaikainen ajatusteni kanssa vai onko siellä kenties joku joka jakaa huolenaiheeni?
Pitkästä aikaa katsoin blogeja. Olen seurannut keskustelua eteenpäin. Tuossa mainitsemassasi koulussa järjestettiin paitsi tuon kansainvälisyyskasvatukseen liittyvän tilaisuuden lisäksi myös joulujuhla /kuusijuhla ja joulukirkko halukkaille. Oletan, että puhumme samasta koulusta. Itsenäisyyspäivän tietämissä ei ole ollut tapana järjestää varsinaisia uskonnollisia tilaisuuksia aikaisemminkaan, yleensä on puhuttu Suomen itsenäisyydestä ja nyt myös kansainvälisyydestä.
VastaaPoistaEn tiedä, mitä tarkalleen ottaen tarkoitat perinteillä, mutta perinteistä (ja myös lain mukaista nykyään) on se, että kouluissa oppilaat itse, opettajien johdolla toki, järjestävät kuusijuhlan, jossa on oppilaiden tekemää ohjelmaa, lauluja, leikkejä sen semmoista, mutta myös se jouluevankeliumi & Enkeli taivaan, jotka saa siis lukukauden päättävässä kuusijuhlassa esittää. Sen lisäksi on ollut halukkaille joulukirkkoa tai vastaavaa, riippuen yhteistyöstä seurakunnan kanssa. Mitä pahaa siinä on, että koululaiset saavat itse rakentaa kuusijuhlan ohjelman, mukaan lukien siis jouluevankeliumin.
Kouvolalaiskoulussa, jonka joulujuhlasta valistus oli tehty, kirkossa järjestetty juhla oli sanajumalanpalveluksen kaavalla. Jos ei sanajumalanpalvelus ole uskonnon harjoittamista, mikä sitten on? Tällöin se ei ole kaikkien yhteinen.
On ihan hyvä, että joulukirkko on, ja on ihan hyvä, että se on vapaa-ehtoinen. Minusta on hyvä, että koulyn opppilaiden kuusijuhlaa ei järjestetttäisi kirkollisena juhlana, koska se rajoittaa oppilaiden osallistumista ohjelman luomiseen. Kirkkohan on, tai sen pitäisi olla, sakraali tila. Meillä ainakin silloiset naisvoimistelijat esittivät liikuntanumeron, ja luulen, että tämä ei kirkkoon ainakaan tietyillä herätysliikealueilla hyväksyttäisi. Ihan ok numero kuitenkin aina - ei siis rietas.
Olkoon kuusijuhlan ja kevätjuhlan järjestäminen niitä tilaisuuksia, joissa oppilaat saavat harjoittaa luovaa tekemistä, esiintymistaitoja ja yhdessä toimimista luokkarajojen yli, minusta nekin ovat tarvittavia taitoja.
Kouluvuosinani lukuvuosi alkoi ja päättyi koululaisjumalanpalveluksella, keväällä oli lisäksi koulussa erikseeen yhteinen kevätjuhla, jossa oli koululaisten laatimaa ohjelmaa. Silloin ei kerrottu, että jumalanpalvelukseen osallistuminen olisi vapaaehtoista, mutta kai se oli, koska sieltä jäivät pois helluntailaiset, lestadiolaiset ja ortodoksit, koska heidän mielestään ev. lut. oli vääräopillinen tai jotain.
Vakaumuksellinen uskontokasvatus oli silloin ja on edelleenkin vanhempien tehtävä. Myös silloin kun he valitsevat toisin, ja kasvattavat lapsensa uskonnottomiksi.
Yst. OP
Kitos asiallisesta kommentistasi. Julkaisin sen, koska se oli kirjoitettu hyvässä hengessä. Edelleen olen sitä mieltä että kristinuskoa ja hengellisyyttä ollaan ajamassa alas seonnähtävissä joka puolella. Ja kun niitä ei enää ole tarjolla (toki vapaaehtoisuuden nimissä) ja yleinen mielipide kääntyy niitä vastaan, jäljelle jää tyhjyys.
Poista