Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapetteja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapetteja. Näytä kaikki tekstit

Pienellä vaivalla iso muutos - makuuhuoneen tapetointi

perjantai 4. syyskuuta 2020

 Kun on pitkään harkinnut jotakin ja lopulta sen toteuttaa, ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Meidän makuuhuoneessa on alusta lähtien ollut sama vaaleabeige tapetti ja usein pohdin, miltä näyttäisi, jos sängynpäätyseinä olisi erilainen. Tiedän toki, että ns tehosteseinät eivät ole muotia, saatika puolipaneeli, joka makkarissamme on myös sängynpäätyseinällä.

Aiemmin makuuhuonetta hieman stailattiin tummilla kattolistoilla ja uusilla verhoilla, mutta sen kummenpaa siellä ei ole tehty. Viime keväänä löysin K-raudasta tapetin, jonka ajattelin sopivan värimaailmaan: Boråsin Wonderland. Minulla oli mallikappalekin tuosta tapetista monta kuukautta kaapin nurkassa. Eilen viimein lähdimme tyttären kanssa Lanternan K-rautaan kyseistä tapettia noutamaan.

Kuinka ollakaan saavuimme kotiin aivan uuden tapetin kanssa, joka meistä molemmista näytti vieläkin sopivammalta: BN:n Panthera. Molemmat ovat tummanpuhuvia, vihertävänsävyisiä ja molemmissa liikutaan lintu/eläinmaailmoissa.


Tämä päivä meni tapetoinnissa. Valitsemamme tapetti on ns "non woven", eli sen voi kiinnittää suoraan seinälle, jossa on liima valmiina. Liiman telasimme vanhan tapetin päälle. Leikkasin lattialla vuodat sopivaan mittaan, koska ne oli helpompi kohdistaa jo siinä valmiiksi. Tapetoinnin lopuksi leikkasin tapettiveitsellä ylimääräiset tapetit pois. Mitään listoja tai sähköpistorasioita emme poistaneet, ainoastaan suojasimme maalarinteipillä listat. 







...ja tässä makuuhuone ennen


Remonttiin kului kolme tuntia, kaksi rullaa tapettia, liisterit sekä tapetointisetti, yhteensä n. 130 €. Tarkoitus on vielä maalata ruskeat seinäpaneelit tummanruskeaksi, mutta se jääköön seuraavaan kertaan.

Ilme muuttui hetkessä haluamaani tunnelmallisempaan suuntaan, eikä mieskään pahastunut nähdessään papukaijat makuuhuoneessamme. 




Tapettiloistoa Pappilassa

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Olin ihastuksesta ymmyrkäisenä kun tänään järjestimme tapahtuman paikkakuntamme remontoidussa pappilassa Sipoossa.

Tapettivalinnat olivat kertakaikkiaan onnistuneet. Tästä kuvasta näkee hyvin, miten kolme tilaa on soinnutettu toisiinsa:

Eteisaula

Pääsali

 





Näitä tiloja voi siis vuokrata tilaisuuksiin, kuten kaste-, hää- ym.

Pitää vielä mainostaa, että täällä järjestetään kerran kuussa

Pappilan Klubi-ilta, jossa on:

Musiikkia, kristityn ilojen ja surujen
jakamista sekä yhdessäoloa. 

Illan päätteeksi tee-/kahvitarjoilua.
Mukana Tiina Sinkkonen, Lasse Riutamaa,
Seppo J. Järvinen ja Riitta Kaajava.  


 




Kauniita tapetteja

maanantai 1. lokakuuta 2012

Laitan nyt kuvia ihanista tapeteista, joita oli uudessa kodissa, jossa eilen vierailimme. Perheessä on kaksi pientä tyttöä. He olivat itse saaneet valita huoneidensa tapetit.

Nuorempi oli valinnut herkullisen syötävän Harlequinin tapetin:
 

Vanhemman tyttären huoneessa oli sini/turkoosit sävyt: 

Kauniit verhot :)


Vanhempien makuuhuoneen tapetti:
Tapetin sininen sävy oli todella upea luonnossa! Kiiltävä pinta tuo ylellisen tunnelman.

Tänä päivänä tapeteissa on todella hyvä valikoima. Tässä perheessä oli onnistuttu poimimaan ne kauneimmat :)




Laura Ashley - tapetteja

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Pari kuvaa Laura Ashley tapeteista


Ilman salamaa


Trendivärit täälläkin!

Kuvat kertokoot enemmän kuin sanat tällä kertaa...