Syysmietteitä

tiistai 18. syyskuuta 2018

Hellou ihaNaiset! Te, jotka jaksatte vielä seurata tätä laiskanpuoleista bloggaria. Vai voinko enää edes kutsua itseäni bloggariksi? Sen verran harvaksi ovat postailut käyneet...

Kesä oli niin intensiivinen ja tapahtumarikas, että sen sulatteluun meni tovi. Tuntui, etteivät sanat riittäneet kertomaan kokemuksiani ja tuntemuksiani. Liekö edes halusin. Joskus on ihanaa olla vain hiljaa ja sulatella itsekseen kaikkea sitä mistä mieli on kiitollinen. 














 


Olen kiitollinen että suuri unelma toteutui, Mahan matka Turkkiin tapaamaan lapsiaan. Se on ollut yksi elämäni kohokohtia. Nyt vaan kuuluu surullisia ja huolestuttavia uutisia. Mahan tytär Diana on joutunut lähtemään takaisin Syyriaan Turkista miehensä mukana. Heillä on kolme pientä tytärtä. Mahan huoli on suuri. He ovat nyt Pohjois-Syyriassa ja voi vain toivoa ja rukoilla, että he ovat suojassa.

Olemme kahden miehen kanssa. Polttelen kynttilöitä ja nautin hiljaisuudesta. Pojalla menee hyvin uudessa opiskelukaupungissa ja tytär lennähti Englantiin erään engelsmannin luokse. Hmmm, riittää tässä elämässä näitä käänteitä.

Nyt siis kesä on auttamattomasti ohitse, vaikka lämpömittari itsepintaisesti yrittää kavuta 20 asteen tietämiin. Mutta ohi se on ja  on aika suunnata katse eteenpäin.





2 kommenttia:

  1. Olipas kauniita kuvia postauksessa. Ihanan syksyinen tunnelma jo löytyy :) Syksyssä ehdottomasti yksi parhaista asioista ovat kynttilät.

    Täältä myös löytyy tuore lifestyle blogi

    https://eksynyt-haikara.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kata ja onnea uudelle blogillesi! Se poikkeaakin aihepiiriltään monesta muusta blogista.

      Poista