Rauhoittumista sekä hieman juhlahumuakin

tiistai 12. joulukuuta 2017


Suuri kiitos kommentoijille viime postaukseeni ja kiitos myös teille, jotka olette täällä mukana matkassa ilman kommenttejakin. Itsekin olen laiska kommentoija :) Tiedän että teitä on paljon ja se lämmittää mieltäni. Erityisesti kun tämä postaustahti on ollut hitaanpuoleista.

En halua kuitenkaan lopettaa blogiani, sillä aina välillä tulee voimakas tunne, että minun täytyy jakaa sitä hyvää mitä olen saanut omassa elämässäni kokea. Ja hyvällä tarkoitan elämää suurempia asioita; rauhaa, luottamusta, tasapainoa ja eheyttä. Vaikka on ollut rankkaakin, päivittäin saan kokea, että minua ja meitä tuetaan. En uskalla edes ajatella minkälaista elämä olisi ilman uskoa Jumalaan, miten ylipäänsä kukaan jaksaa koettelemuksia ja vastoinkäymisiä ilman turvaa hyvään Taivaan Isään.

Tänä syksynä olen halunnut rauhoittua oman kotini sohvannurkkaan. Laitoin perheen etusijalle ja olen keskittynyt nuoremme diabeteksenhoitoon (ja se onkin aikamoisen työllistävää!) sekä pieneen pikku-Julia lapsenlapseemme. Julia on nyt 1v 4 kk. Minua ei ole haitannut edes pimeys ja loskakelit. Naistenpiirikin jäi tauolle. Mutta oloni on hyvä ja siitä tiedän että näin kuuluu olla ja että KAIKELLA on tarkoituksensa. Usko pois, myös sinun elämässäsi!

Vietimme suvun yhteistä pikkujoulua viime viikonloppuna. Oli ruhtinaallista kun ei tarvinnut huolehtia mistään, vaan sai keskittyä seurustelemiseen tärkeimpien ihmisten kanssa.  Koolla olivat rakkaat vanhempani ja kaikki kolme siskoani puolisoineen ja lapsineen. Osa serkuista ei tosin päässyt paikalle. Olimme siis Hämeenlinnan Vanajanlinnassa, joka oli täynnä historiaa ja jouluntunnelmaa.































Näihin joulunalustunnelmiin

- be blessed  < 3

T. Marita





2 kommenttia:

  1. Upean näkoinen paikka, ja ihanan herkullinen buffet:) Kaunista joulun aikaa teille:) Pyysit aiemmassa postauksessa jättämään viestin kuka seuraa blogia; minä olen Jael, suomalainen Israelissa, joka kirjoitan muutamaa pitkäaikaista blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Jael, Israel on minulle rakas maa, jossa olen valitettavasti päässyt käymään vain kaksi kertaa, mutta suunnttelen sinne suvun matkaa kevääksi 2019 kun täytän pyöreitä vuosia. Vautsi kun siellä on ollut lämmin talvi- mitä maailmassa oikein tapahtuu...? Sinulle myös hyvää ja rauhallista joulua! Minäkin käyn silloin tällöin lukemassa Israel - uutisiasi :)

      Poista