Hääpäivämatka Levin igluille

lauantai 3. tammikuuta 2015

Terveiset Leviltä!

Olimme viettämässä puolison kanssa 20 v. hääpäivää ja uutta vuotta. Samalla testasimme miten Levin iglut toimii romanttisena hääyökohteena - ja toimihan se ;)

Aamulento Kittilään Norwegianilla sujui nopeasti ja edullisesti. Meillä ei ollut edes matkalaukkuja, vain käsimatkatavarat kahdeksi yöksi. Hämmästykseksemme suurin osa kanssamatkaajista oli ulkomaalaisia ja saimmekin heti igluille saavuttuamme kaverit taiwanilaisesta nuoresta parista.

Levitunturin kupeessa Utsuvaarassa igluja on yhteensä 12 kpl ja lisäksi siellä on osittain maansisään rakennettu Revontulitalo, jossa on hulppeat puitteet isommalle porukalle sviitteineen ja saunatiloineen. Olimme varanneet Premium - iglun, josta on parhaimmat näköalat ja hintaan kuuluu hieman ekstraluksusta. Tällä kertaa meitä odotti kauniit kukat, suklaata ja hedelmiä!

Kittilän kentällä

Matkalla Utsuvaaraan

Uudet kaverit Taiwanilta

Olimme iglussa n:ro 3

Kuu nousi heti puolen päivän jälkeen

Ihana vastaanotto! Leivokset haimme itse Kittilän Soma - kahvilasta




Kyllä kelpaa köllötellä - täältä ei halua lähteä minnekään...


Päiväuniaika...


Ilta hämärtyy...



Hetken levättyämme poikkesimme paikan kodassa, jonne oltiin tuomassa illallista klo 18 - 20 niille igluasukkaille, jotka olivat sen etukäteen varanneet. 

























Tällä kertaa kotaillallinen jäi väliin, sillä olin varannut meille illallisen Levikeskuksen Valkeasta  Vaatimesta. Paikka oli lappilaisen aistikkaasti sisustettu ja ruoka erinomaista. Voi suositella ns. juhlapaikkana :)












 Ikkunasta näki suoraan Eturinteelle



 Ravintolan WC  piti tietysti tarkistaa :)



 Vain jälkiruuasta ehdin napata kuvan...




















Levi on onnistuneesti toteutettu keskieurooppalaista tyyliä mukaellen.

















Syötyämme palasimme Utsuvaaraan valmistelemaan uuden vuoden vastaanottoa igluasukkaille. Tätä varten oli varattu Revontulitalo, josta alla olevat kuvat:






























































Hääpäivämatkamme  oli onnistunut!

Vinkkinä voin mainita, että kannattaa varata iglu huhti-/toukokuussa, jolloin kelit ovat parhaimmillaan ja hinnat alhaisemmat. Hyviä tarjouksia kannattaa kysellä minulta tai ottamalla yhteys igluille.



 p.s. En ymmärrä miksi en onnistu poistamaan näitä pikkukuvia, joiden ei kuuluisi olla tässä...sorry!




2 kommenttia:

  1. Onnea teille hääpäivän johdosta <3
    Puitteet ovat kyllä olleet kohdallaan - aivan upean näköinen paikka! Viimeksi on Levillä tullut käytyä varmaan kymmenen vuotta sitten hiihtolomalla, silloin vielä minäkin olin innostunut laskettelemaan, nyt mieluummin murtsikoin. Pitääpä muistaa tuo kohde, jos joskus tulee tarve jollekin spesiaalille tilaisuudelle... :)
    Oikein hyvää uutta vuotta myös! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellis! Me ei tällä reissulla laitettu monoja jalkaan. Itsekin tykkään murtsikasta - tosin loivat pitkät rinteet ovat myös ihania! Hyvää uutta vuotta teillekin sinne <3

      Poista