Tapahtui eilen ja tänään....ja lopuksi arvonnan tulos

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

 
Ennen arvontaa vilkaisu eiliseen ja tähän päivään.
 
Aloitetaan eilisestä.
 
Kuvan kivat ruukut ja muratit hankin Sipoon Västerskogissa sijaitsevasta Villa Nokkonen sisustusmyymälästä, josta tulossa juttua myöhemmin...
 
Illemmalla sain hemmotella kuutta upeaa naista Casa Mimin "Show Room" tiloissa. Teimme mm. käsihoidon tämän päivän arvonnan käsihoitosetillä. Harmi, kun hemmottelu oli sen verran intensiivistä touhua, etten ehtinyt kuvailla, mutta toivotaan, että Casa Mimin blogiin ilmestyy kuvia tästä viehättävästä tilasta, joka on sisustettu Living & Roomin sisustustuotteilla.
 
Yhden kuvan sentään nappasin tarjoilupöydästä:
 

Varsinainen illan teema oli meikkaus. Ja kyllähän siinä sudittiin ja kokeiltiin jos jonkinlaista lookkia. Hauskaa meillä oli :) 
 
Tämä aamuna koimme harvinaisen luonnonilmiön lumihiutaleiden leijaillessa kävellessämme pitkästä aikaa sunnuntaimessuun paikalliseen seurakuntakeskukseen:
 



Kuuset "roudattu" odottamaan noutajaa.

 
 
Tänään tahdon myös onnitella syntymäpäiväsankaria, pikku-siskoani Anitaa, Euroopan ennätyksen omaavaa kiihdytysautoilijaa, joka näytti näin herttaiselta muutama vuosikymmen sitten:
 
 
Onnea Anita!
 
Nyt te siellä varmasti jo vapisette jännityksestä arvonnan suhteen,
 
joten ei pidätellä enempää...
 



 
ONNEA Siili "Vaatehuttuja" - blogista!!!
 
Siili osallistui kolmella arvalla.
 
 
 
Ja nyt vielä lopuksi:
 
Kaikille korppukäsiin kyllästyneille laitan tarjoukseen tämän huikean ihanan käsihoitosetin eli saatte sen tammikuun ajan -20 € alennuksella, hintaan 59 €. Laita minulle meiliä tai viestiä kommenttiboxiin, niin kerron, miten setin toimitus tapahtuu.
 
 
Iloisin terveisin,
 
Marita
 
 
 
 
 
 


6 kommenttia:

  1. Oi mitä ihanaa hemmottelua siellä on tarjottu, kyllä kelpaisi :) Täällä oli eilen aivan ihme luonnonilmiö...aurinko näyttäytyi piiiitkästä aikaa. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä luonnonilmiöt erikoisia :) Sinulle myös mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Kivaa :) Laitoin Sinulle viestin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut vielä - saat pehmokädet :) Lahjasi lähtee tuota pikaa!

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalta. Välillä pitää muistaa hemmotella jotta jaksaa arjen keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, hemmotella toisia itseään unohtamatta!

      Poista