Revontulia

tiistai 3. tammikuuta 2017






Tervehdys Leviltä upeiden revontulien alta!

Tämän kuvan otti asiakkaamme uudenvuoden yönä. 

Himmeetä.










Uusi vuosi 2017

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uusi vuosi 2017

Mitä tuonee tullessaan?

Vuosi 2016 toi asioita, joita en osannut edes suunnitella. Matkojakin tuli tehtyä, mutta ne unohtuvat nopeasti. Päällimmäisenä jäi mieleen Jumalan rakkaus ja huolenpito. Jopa hädän hetkellä Hän auttoi ja Hänen apuunsa voin turvata aina, mikä on todettu 32 v kokemuksella.

Vuoteen 2016 liittyy sana mökki. Ensin pieni söpö kesämökki, jossa sain hiljentyä, levätä ja nauttia kauniista kesästä. Talveksi muutin isompaan mökkiin Leville. Enpä olisi uskonut, että vuorotteluvapaahaaveeni toteutui niin sutjakkaasti ja kaikki osaset menivät nappiin, mutta niinhän se on ollut elämässäni tähänkin asti. Tosin aina ei näytä auvoiselta, mutta lopputulos on ollut paras. Nyt saan viettää bonusaikaa tyttäreni kanssa ja jakaa yhteistä kokemusta: ravintolan ja respan ylläpitoa.

Sain viettää 22 v hääpäivää ja uutta vuotta oman kullan kainalossa omassa kodissa. Pitkä avioliitto on siunaus ja olenkin todennut, että meistä itsestä on enimmäkseen kiinni pidämmekö alttarilla annetut lupaukset.

Lahjana saimme isovanhemmuuden, kun miehen nuorempi poika yllätti meidät täysin. Sepä olikin yllätyksistä parhain ja on ollut valtava ilon aihe perheessämme kuin myös nuorenparin avioituminen.


Kaikki on suurta lahjaa ja kiitollisin mielin katson siis taaksepäin.




















Mutta nyt ilolla ja rohkeudella eteenpäin vuoteen 2017. 


Hyvää ja Siunattua Uutta Vuotta teille jokaiselle tärkeälle!

"Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. katso minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan"

 (Jes 43:18-19)



t. Marita



Vuodenloppua!

perjantai 30. joulukuuta 2016

Muutama sananen täältä kotoa, jonne hetkeksi lennähdin uutta vuotta vastaanottamaan ja huilaamaan. Oli hurja muutos tulla talven valkeudesta tänne talven vihreyteen. Tosin ensi viikoksi on luvassa Siperian tuulia ts paukkupakkasia, joten ehkäpä jopa -40°C:ssa sitten kärvistellään. 

Eka kuukausi on ollut aikamoista pyöritystä minulle ja meille kaikille! Eilen oli englantilaiset häät kodassa kera porojen ja morsiusneitojen ja uudenvuoden aattona saapuu igluille superjulkkis kihlautumaan, jota en tietty voi paljastaa...!

(EDIT: kts Iltalehti...)

Asiakkaita on riittänyt runsaasti ja hyvin olemme pystyneet heitä palvelemaan. Täytyy sanoa, että Ravintola Aurora Sky on erikoisuutensa vuoksi herättänyt hurjasti kiinnostusta. Erikoista on sijainti, rakennuksen arkkitehtuuri, lasikatto revontulinäkymineen, sisustus sekä maailman paras ruoka!

Syystä voimme olla ylpeitä ja ennenkaikkea kiitollisia.

Asiakkaat ovat ihania, maailman parhaita ja heidän palvelemiseensa ei koskaan väsy :) Tuli vastaan sitten mitä ihmeellisimpiä toiveita tai pyyntöjä.

 Joo, niistä voisi kohta kirjoittaa romaanin...






Terv. Marita ja vierellä Roosa (jouluapulaisemme)


Uudet sävyt igluissa

torstai 22. joulukuuta 2016

Premium iglut, jotka ovat halutuimpia ja arvokkaimpia sijaintinsa ja näkymiensä takia, kokivat uudistuksen tänä kautena.

Voi vain todeta: 

nyt ovat värisävyt kohdillaan.

 Kiitos Mirsalle !








Uusista igluista tuli harmonisia. Eikä niidenkään näkymissä ole valittamista, jos puut ovat saaneet kauniin lumipeitteen.






Huomenaamulla on lento Leville, jonne osa perheestä lähti jo autolla. Kyllä sinne mieluusti meneekin, sillä siellä luvassa on kunnon talvisäät. On meidän Lappi ihana, kun se edelleen tarjoaa lunta ja talvea. 






Jouluaaton ja Uudenvuoden juhlaillallinen

sunnuntai 18. joulukuuta 2016











Menuissa mitä tuleman pitää. 

Warmly welcome!

Huomenna tämä tyttö suunnistaa etelään. Jouluksi takaisin Leville perheen kanssa. Toiveissa on pakkasjoulu, valkoista lunta ja perheen kanssa yhdessäoloa, rauhoittumista -  ja saammehan mukaan erään perheen josta kerroin täällä . Silloin ei ollut tietoakaan vuorotteluvapaasta eikä ravintolasta. Elämä on...yllättävää.