Viime aikoina on ollut hiljaista blogisaralla, mutta se ei tarkoita että olen unohtanut teidät. Ei todellakaan, elämässä vain on tapahtunut melkoisesti, joka on vienyt huomioni ja energiani. Pari viikkoa sitten pojallamme todettiin ykköstyypin diabetes, joka tietysti on ollut päällimmäisenä mielessä, tuonut huolta ja murhettakin. Eihän kukaan toivo lapselleen parantumatonta sairautta, jatkuvaa pistämistä ja verensokerin mittaamista. Sairaus, joka johtaa hoitamattomana lisäsairauksiin tai peräti kuolemaan. Kovaa tekstiä, mutta realismia. Ei elämä ole aina kaunista ja siloista... Ehkä palaan tähän aiheeseen myöhemmin.
Viime viikonloppuna lähdimme miehen ja pojan kanssa kiertämäään lähistöllä olevaa Pilvijärveä, joka on suosittu retkeilyreitti meille sipoolaisille. Koimmekin aikamoisen elämyksen matkamme varrella, josta kuvat puhukoon puolestaan:
Matkamme jatkuu tämän uuden asian kanssa päivä ja hetki kerrallaan.
Miten luonto voikin olla niin kaunis ja lohduttava?
En ole aikaisemmin törmännyt tämän tyyppiseen ympäristötaideteokseen: lapsen kasvot, jotka katsoivat suoraan silmiini järvestä! Asialla oli ollut ystävättäreni vävy David Popa, josta olen kertonut aiemminkin.
Minulla on paljon mielessä, mutta tämä tältä erää...
Voimia diabeteksen hoitoon!
VastaaPoistaTodella upeat kuvat retkeltänne! Hienosti toteutunut taideteos:)
Kiitos Hanne <3 Voimia tarvitaankin, varsinkin tässä alkuvaiheessa kun kaikki on niin uutta. nneksi hoit on Suomessa hyvää. Mieleen tulee miten ihmiset pärjäävät muualla maailmassa...?
Poista