Joko taas?

Iltapäivälehtien lööpit kertovat kuolleista rock-tähdistä ja julkkiksista. Paljon noita uutisia onkin ollut.  Uutisointi on tähän tapaan: Joko taas? Liian nuorta sukupolvea viedään!

Me elämme ajassa johon ei kuolema mahdu. Itse asiassa emme ole varautuneet ajatukseen, että kuolema saattaa tulla milloin tahansa. Siksi se on aina järisyttävä uutinen. Ja järisyttäväksi tekee myös asian lopullisuus. Kuolemasta ei ole paluuta.

Yksi pysäyttävimmistä tapauksista oli Minna -Maaria Sipilän kertomus oman Tuomo-poikansa kuolemasta Kotiliedessä. Artikkelin löydät täältä . Heillä kuitenkin on suuri jälleennäkemisen toivo uskon kautta. Muistan lukeneeni Tuomo Sipilän haastattelun, jossa hän kertoo vaihto-oppilasvuodestaan Saksassa:

 "Usko Jeesukseen pelastaa meidät! Voin tiivistää Psalmin 23 sanomaan vaihto-oppilasvuoteni tärkeimmät asiat. Siinä Jumala lupaa: Vaikka kulkisit pimeässä laaksossa...minä johdatan sinua ja minun hyvyyteni ympäröi sinua. Tämä asia tuli minua kohti ja aukeni. Tajusin, että Jumalalla on myös minulle oma suunnitelmansa. Taivaan Isä kulkee kanssamme läpi kaikkien elämänvaiheiden. Hän ympäröi meidät rakkaudellaan ja hyvyydellään".

Taivaan Isä halusi tämän poikansa kotiin aikaisessa vaiheessa. Vaikka suru ja ikävä perheessä on tietysti kova.

Tosiaan, saatan kuolla tänään, huomenna tai kymmenen vuoden päästä. Ainoa mikä on varma, että eräänä päivänä se tapahtuu. Ainoa mikä merkitsee sillä hetkellä on kysymys: mikä on minun suhteeni Jumalaan? Olenko saanut kokea armon tässä ajassa ja ottanut sen itselleni henkilökohtaisesti? 

Vai ohittanut asian olankohautuksella?

My heart beating, my soul breathing. I found my life when I laid it down. Upward falling, spirit soaring. I touch the sky when my knees hit the ground