Musikaalinen viikonloppu Kuopiossa

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Missio Kuopio toteutettu! Matkaseurana mies ja poika.

Siihen  oli syynsä: The Sound of Music" - musikaali Kuopion kaupunginteatterissa ja ihana Reeta Vestman Marian pääroolissa.

The Sound of Music on ollut lempparini siitä pitäen kun kävin nuoruudessa leffateatterissa sitä katsomassa, sitten musikaalista tuli koko perheen suosikki, jonka laulut osasimme miltei ulkoa ja  "Edelweiss" oli jopa häävalssimme

Ah - niin kaunista, herkkää ja romanttista !



Idean saimme viime vuoden lopulla, kun selvisi, että Onnibussilla pääsee suht´koht edullisesti Helsingin Kiasman edestä Kuopioon (maksoimme 9€ suunta per henkilö)


 
 Tarjolla oli edullisia hotelliteatteripaketteja Hotelli Puijonsarvessa. Saimmekin hulppean kulmahuoneiston ylimmästä kerroksesta, josta mahtavat kaupunkinäkymät











Viiden tunnin bussimatkan jälkeen katsastimme Kuopion kauppahallin








Kävimme syömässä puiston toisella laidalla olevassa kiinalaisessa ravintolassa, joka osoittautui suosituksi lounaspaikaksi buffeteineen ja sushi-alkupaloineen. 




Minä  lepäilin hotellihuoneessa ja valmistauduin iltaan sillä aikaa kun miehet kävivät hotellin 7. kerroksessa olevassa saunassa.

Musikaali  oli ihana! Aivan mahtavat lavasteet, ihana musiikki, hyvä juoni ja taitavat esiintyjät. Reeta tietenkin kohosi kaikkien yläpuolelle upealla äänellään. En tiennytkään, että hän on myös loistava näyttelijä!


Tapasimme Reetan pikaisesti ja pienen (!) iltapalan jälkeen palasimme hotellihuoneeseemme räntäsateen saattelemana.







Kertakaikkiaan loistava miniloma!
Voin suositella tätä musikaalia yhdistettynä hotelliin, sillä näytökset jatkuvat toukokuulle, tosin ne taitavat olla loppuunmyytyjä.







2 kommenttia:

  1. Voi vitsi, olitte Kuopiossa! Olin itse Jyväskylässä lauantaina messuilla. Keli oli kyllä karmea, myös Jyväskylässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia, ootko Kuopiosta? Onko tuttu kaupunki sinulle? Joo, kelit oli ja on melkoiset :)

      Poista