Tapaaminen blogiystävän kanssa

torstai 26. huhtikuuta 2012

Vihdoin ennätän istahtaa tietokoneen äärelle.
Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää Mariaa ja kertoa tapaamisesta hänen kanssaan. Marialla on  upea Siirtolaisrouvana Baijerissa blogi. En muista milloin meistä tuli ystävät, mutta kiinnitin huomiota hänen bloginsa äärettömän hienoihin kuviin ja upeaan sisustukseen. Suurimman vaikutuksen kuitenkin teki se lämpö, joka Marian blogista huokuu. Pian huomasimmekin, että meillä on samanlainen arvomaailma ja aloimme käydä keskustelua myös sähköpostiviestein.

Matka mieheni kanssa sattui kulkemaan Munchenin kautta, 
joten sain oivallisen tilaisuuden tutustua Mariaan ihan oikeesti :)

Tapaaminen oli sovittu raatihuoneen Glockenspielin eteen klo 11.00, jolloin figuurit tornissa tanssivat. Tämä oli rakkaan mieheni keksintö ;)

Tunnistimme tietysti heti toisemme. Kaunis vaalea nainen kahden suloisen lapsensa kanssa ja sitten me maratoonin jälkeisenä päivänä. Ihan kuin olisimme olleet vanhoja tuttuja, sillä tiesimme tarkkaan "toistemme nurkat" ja mieltymykset. Tuntui jotenkin hassulta, mutta hyvin turvalliselta ja luontevalta :)

Suunnistimme Isar - joen varrelle, jossa lapset saivat temmeltää ja me rupatella:
 Maria harmitteli blogissaan, ettei hänellä ollut yhtään kuvaa meistä yhdessä, joten tässäpä niitä tulee:

Miten kiltisti suloiset, hyvinkasvatetut (ja puetut!) lapset jaksoivat kulkea pitkät matkat, kuunnella aikuisten juttuja ja poseerata kuvissa. Ilmiselvästi olivat tottuneet siihen:
Tässä (shoppailu)vaiheessa mies lähti omille teilleen .... ja me tyydyimme vain ikkunaostoksiin tässä liikkeessä.

Tapaaminen Marian ja lasten kanssa oli matkamme parasta astia, matkan, josta lisää tuonempana. 

 Blogiharrastukseni on antanut minulle paljon hyvää! 

Ja luulen jopa, että tulemme tapaamaan vielä uudelleen, 
ehkäpä seuraavan kerran Suomessa ;)

Tschüs ihana Maria!



 



8 kommenttia:

  1. Olipa hieno kokemus <3

    Maratonin olitte siis juoksemassa missä? Itse juoksin sen vuonna 2007 Helsingissä, kerta riitti, kun kroppa ei kestä, muuten juoksisin "ikuisesti".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jo tuolta aiemmista kirjoituksita :) itsellä ollut hieman blogi taukoa, joten tämä annettakoon anteeksi.... Miten juoksut meni?

      Poista
    2. Minulle 10 km on just sopiva. Puolikaskin olisi jo liikaa, enkä jaksa harjoitella, on muutakin tekemistä;). Juoksin 1.21, mies 3.47, joka juoksi koko maratonin.

      Poista
  2. Sinulla on ollut todella hieno matka. Siellä on upeita maisemia. Olet taas ottanut laadukkaita ja hyviä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli oikein onnistunut ja monipuolinen :) Taas tyytyväisenä kotona. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Ompas siellä ollut jo ihanan vehreää, kevät jo pitkällä. Täällä kun vasta ruoho alkaa varovaisesti vihertämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, huomasit! Niin olikin kevät jo pitkällä! Onneksi nyt on lämmintä luvassa. Kivaa viikonloppua!

      Poista
  4. Voih, täällä kuule rakas blogiystäväni itku silmässä luin ihanan kirjoituksesi. Ei varmasti kukaan ole ikinä noin lämpimästi minusta kirjoittanut. Kiitos Marita, kyllä Jumalan Rakkaus vain näkyy, sitä ei voi pois ottaa eikä sitä voi teeskennellä <3

    Välillä olen miettinyt koko blogihommaa, mutta juuri sinä olet yksi ja erittäin hyvä syy jatkaa. Empä olisi uskonut, kun blogini aloitin, että löydän sieltä uuden ystävän.

    Kiitos vielä kaikesta, tulaisia ja kaikkea..!

    Kaikkea hyvää teidän koko perheelle, palaamisiin!

    VastaaPoista