Sipoon Sanomissa tänään...

torstai 13. syyskuuta 2012



Tänään paikallisessa lehdessä oli haastattelumme:


"Turvallisuus lähtee lähiympäristöstä ja yhteisöllisyydestä. Näin toteaa Marita Oksman, joka on yksi kristillisdemokraattien neljästä sipoolaisesta kunnallisvaaliehdokkaasta. Ammatiltaan hän on kemisti ja
ryhmäpäällikkö. Lasten, vanhusten ja muiden heikompiosaisten puolustaminen on puolueen teemoista ehdoton ykkönen. Puolueen toinen ehdokas Anne Pircklén toteaa, että kristittyjä ehdokkaita on monissa puolueissa, mutta meillä kristilliset arvot tulevat selvästi esille.
–Me olemme kaikki ihmisiä ja teemme virheitä, mutta perustamme on Jumalassa.

Perheiden hyvinvointi on yksi tärkeimmistä asioista puolueen ehdokkaiden mielestä. Pircklén ja Oksman pitävät tärkeänä perusperhettä, jossa on isä, äiti ja lapset.
–Vanhempien hyvinvointiin on satsattava, jotta myös lapset voivat hyvin, sanoo Anne Pircklén.
Hän toivoo palvelevaa puhelinta, johon ihmiset voisivat tarvittaessa nimettömänä ilmoittaa, jos jonkun perheen tilanne huolestuttaa.
–Esimerkiksi seurakunnat tekevät jo nyt parisuhdetyötä, mutta sitä pitäisi saada lisättyä. Varsinkin miehiä on vaikea saada mukaan, tietää Anne Pircklén, joka työskentelee Korson seurakunnassa hallintosihteerinä.

Marita Oksman on puolestaan kuullut paljon tarinoita koulumaailmasta.
–Osa lapsista on ihan heitteillä. Perheissä on paljon pahoinvointia. Olisi tärkeää puuttua asioihin ajoissa. Tämä ei ole pelkästään opettajien velvollisuus, vaan kaikkien. Kunnan luottamushenkilöt voivat Oksmanin mukaan vaikuttaa asioihin muun muassa takaamalla, että tähän liittyviä virkoja on tarpeeksi.

Anne Pircklén itse on vuosien varrella hoitanut kahta alzheimerintautia
sairastanutta vanhusta, joten hän tietää siihen liittyvistä ongelmista, byrokratiasta ja tiedonkulun hankaluudesta eri viranomaisten välillä. Hän ei pidä Sipoon tilannetta vanhusten puolesta huonona, mutta aina on parantamisen varaa.

Pircklén ja Oksman ovat sen kannalla, että Sipoon tulisi säilyä itsenäisenä. Oksmanin kotiseutu Vilppula liitettiin aikoinaan Mänttään, mutta siitä huolimatta talous on siellä miinuksella, eikä kuntaliitoksesta muutenkaan tunnu olevan kovin paljon hyötyä.
–Näitä asioita pitää harkita hyvin tarkkaan, mutta pakolla ei kuntia
saisi liittää yhteen, Oksman toteaa.

Sipoon kunnan mahdollisista säästökohteista Oksman ja Pircklén eivät osaa sanoa vielä mitään täsmällisiä kohteita, mutta uskovat, että ainakin byrokratiasta voisi säästöjä löytyä.
–Uskon, että siitä voitaisiin säästää melko paljon, mutta se vaatii, että kyseenalaistetaan jokainen virka ja kaikki muutkin asiat, Anne Pircklén mainitsee. Kristillisdemokraattien muut sipoolaisehdokkat Oksmanin ja Pircklénin lisäksi ovat ylikonstaapeli Hannu Torro ja oopperalaulaja, sairaanhoitaja Tiina Sinkkonen.
–Ainakin yhden ehdokkaan toivoisimme vielä saavamme mukaan, Pircklén toteaa.

Viime vaaleissa Kristillisdemokraatit olivat vaaliliitossa Keskustan kanssa. Omaa valtuutettua puolue ei saanut, mutta Anne Pircklén on ollut varavaltuutettuna ja varajäsenenä myös sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
–Näissä vaaleissa emme ole menossa vaaliliittoon minkään puolueen kanssa."

Tämän myötä olen paljastanut koko nimeni, mutta mitäpä tässä enää on salattavaa :)

Mukavaa viikonlopun odotusta!





10 kommenttia:

  1. Hyvin saitte kuvattua teille tärkeä asiat haastattelussa!
    Myötätuulta matkaan & kaikkea hyvää teille ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi mukava toimittaja, joka osasi hyvin tiivistää kaiken sen, mitä ajattelimme :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Onnea hyvästä lehtihaastattelusta! Hyvä kun kerrot elämän tärkeistä arvoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Tämä on yksi tapa vaikuttaa ja toivotaan että positiivisella tavalla :)

      Poista
  3. Hyvä haastattelu! Kiva, että laitoit sen tänne blogiin meidän muiden kuin Sipoolaistenkin luettavaksi. Luimme Akun kanssa yhdessä.t. Kati ja Aku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiva! Hauskaa, että Akukin luki, sillä ei meidän lapsia paljoa kiinnostanut muu kuin kuva! Ylihuomenna nähdään!

      Poista
  4. Oikein hyvä juttu sinusta ja teistä, mielenkiintoinen ja positiivinen. Tärkeimmät asiat ovat siinä esillä. Uskon, että ne saavat tässä hetkessä ja nykyisessä yhteiskunnan tilanteessa positiivista huomiota.
    Olisitpa täällä meidän kunnassa ehdolla niin meidän olisi helppo tietää ketä äänestää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Kirsti kun ajattelet noin! Minäkin toivoisin, että asuisitte Sipoossa! Mukavaa viikonloppua!

      Poista