Uudet kuviot

maanantai 31. elokuuta 2020

Kysymys jonka tätä nykyä kuulen usein: "Miltä nyt tuntuu, kun et ole enää työelämässä?"

Hmmm, miltäkö tuntuu? Tuntuu että päivät vilistävät ohitse ja edelleen olen välillä juossut kilpaa kellon kanssa, jotta saan suoritettua tehtävät, jotka olen asettanut kulloisellekin päivälle. 

Mutta tämä on ihan itse aiheutettu vapaavalintainen positiivinen "ongelma".

Täytyy myöntää, että parasta tässä uudessa vaiheessa ovat aamut, jolloin ei ole kiire töihin. Kuulen kun miehen herätyskello pirahtaa ja hän hipsii ylös vuoteesta ja minä saan jäädä sängyn lämpöön ja nousta sitten kun huvittaa. Saan rauhassa juoda aamukahvia, lukea päivän lehteä, kuunnella radiota, katsella lintuja ikkunasta ja pikkuhiljaa virittäytyä päivän askareisiin.

Huomenna alkaa syyskuu ja se tuokin tullessaan aivan uutta, jotakin minkä koen haasteeksi ja itsensä likoonlaittamiseksi: Lähden Levin Igluille. Olenhan ollut siellä jo aiemminkin yhden talven, mutta nyt tulee olemaan hieman erilaista. Tällä kertaa olen lupautunut tekemään kaikkea missä on tarvetta.

Sain eilen hieman harjoitusta ystäväni syntymäpäiväjuhlissa, joissa toimin keittiön puolella. Halusin antaa ystävälleni syntymäpäivälahjaksi avun keittiössä, vaikka olin saanut kutsun vieraaksi. Mielestäni ystävät ovat sitä varten, että he auttavat hädässä. Tässä tapauksessa henkilö, jonka piti tulla auttamaan ei päässytkään viime hetkellä. 







Samalla mietin, että tämä taisi olla minun valmennusta tulevaan...







Uneton Levillä ja upeita tarjouksia lasi-iglussa

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Syysloma tulossa? Tai haluat juhlistaa merkkipäivää? Ehkä viettää romanttisen viikonlopun rakkaimpasi kanssa? Tai vain rentoutua ja hemmotella itseäsi?

Vai kärsitkö ehkä unettomuudesta?

Tiedän että monelle on ollut taloudellinen mahdottomuus toteuttaa haavetta lasi-iglussa  yöpymiseen, mutta nyt haluamme panostaa suomalaisiin ja kotimaan matkailuun ja tämän vuoksi olemme laskeneet hintoja ja tehneet upeita tarjouksia kauniiseen Suomen lappiin syksyksi. Tarjouksia, joihin pääset tutustumaan

täältä

Meillä on tarjota kolmentasoisia lasi-igluja ja lisäksi Revontulitalohuoneisto, jossa on sauna/kylpyläosasto. Iglukylämme on rakentunut pikkuhiljaa ja tällä hetkellä voin sanoa, että se on jos ei Suomen tasokkain (vaikka on sitäkin omasta mielestä), niin ainakin upeimmalla sijainnilla oleva iglukylä!  

Levin Iglut on ollut todellinen elämyskohde niin suomalaisille, mutta etenkin ulkomaalaisille, joista monet ovat palanneet takaisin vuosi toisensa perään. Nähdä kirkasta taivasta, hengittää puhdasta ilmaa, ihailla luonnon värejä ja ennenkaikkea kokea se äärettömyyden tuntuu, joka levittäytyy eteen tunturille noustessa Utsuvaarassa, jossa iglukylä sijaitsee. 














Palaan vielä unettomuuteen, joka tahtoo olla harmillisen yleinen vaiva etenkin meille naisille, joille iän myötä levollisen unen puute saattaa muodostua todelliseksi ongelmaksi. Sen vuoksi olemme räätälöineet ainutlaatuisen viikonlopputapahtuman kaikille asiasta kärsiville tai kiinnostuneille:

UNETON LEVILLÄ (klik, muistat kenties sen kuuluisan leffan...?),

jossa on ammattivalmentaja Amy Skogberg mukana antamassa asiantuntevaa tietoa. Lisäksi yöpyminen iglussa pimenevässä syksyssä raikkaissa lakanoissa tarjoaa ainutlaatuisen unikokemuksen.

Mikäli kiinnostuit ja päätit tarttua mihin tahansa näistä upeista tarjouksista, niin ota yhteys joko suoraan Levin Igluille


tai laita minulle viestiä!


Lisäksi voin vielä mainita, että tulen olemaan aika usein igluilla tulevana syksynä ja olisipa hauska tavata teitä ihan face-to-face. Haluan osaltani huolehtia että asiakkaat viihtyvät, ja meille kaikille on ylpeydenaihe, että voimme tarjota vieraillemme parasta!