Mennyttä muistellessa

Vuosi on vierähtänyt ja viime aikoina blogini on ollut sangen hiljainen. Siitä huolimatta täällä jaksaa käydä teitä uskollisia säännöllisesti mikä toki ilahduttaa mieltäni. Ja saa samalla minulle huonon omantunnon: pitäisi jaksaa kirjoittaa ahkerammin...

...mutta jotenkin minulla on tunne, että se aika koittaa sitten kun on oikea aika ja myös asiaa. Sitä odotellessa...

Ystäväni lähetti minulle alla olevan kuvan 24 vuoden takaa. Siinä olen vasta-avioituneena ja raskaana. Onnellisena, sillä ehdin jo pelätä että se mitä eniten kaipaan ei tule koskaan toteutumaan - oma perhe. Minulle oli lapsesta lähtien itsestäänselvää että haluan miehen, lapsia ja oman perheen. Kun sitten vuodet alkoivat vieriä ja jo 30 vuoden rajapyykkikin oli takana, huolestuin...

Mutta onneksi tapasin tämän miehen, jonka kanssa yhteinen tulevaisuus oli alusta asti selvää, kihlauduimme ja menimme naimisiin jo samana vuonna ja nyt siitä on kulunut 25 vuotta! Hopeahääpäivä siis uudenvuodenaattona.

Olemme hääpäivinä pyrkineet tekemään jotakin erityistä, yleensä ihan hotelliyö ja ravintola Helsingissä riittävät, mutta jos siihen päälle saa vielä oopperaliput, kruunaa se illan. 10-vuotishääpäivää vietimme Madeiralla ja siitä on jäänyt voimakkaimpana mieleeni tsunami ja järkyttävät kuvat uutisfilmeissä, joista yritimme ottaa selvää mitä maailmalla olkein tapahtuu. 20-vuotishääpäivää vietimme Levin Igluilla ja samalla toimimme isäntäparina kansainväliselle seurueelle, joista kukaan ei tuntenut toisiaan entuudestaan. Se oli hauskaa!

Tänä vuodenvaihteena matkustamme Lissaboniin, lähtö huomenna iltalennolla. Tosin matkan suhteen on pieni varaus: meillä on ID-liput ja pääsemme lennolle, mikäli koneesta löytyy vapaita istumapaikkoja (!) Tyttäremme toimii lennolla miehistössä, joka tekee matkasta erityisen hohdokkaan. Siis mikäli lennolle pääsemme. 

Tarkoitus on viettää viikko reissussa, patikoida ja vierailla mm. Porton kaupungissa. Hotellit on varattu kolmesta eri kohteesta.

Innostuin selailemaan vanhoja kuvia aviotaipaleemme varrelta. Hääpäivämme oli siis 31.12.1994 ja meidät vihittiin Helsingissä Johanneksen kirkossa. Hääjuhla oli Porvoossa Haikon kartanossa.

Matkan varrelle on mahtunut ylä- ja alamäkiä, kuten kaikilla, mutta enimmäkseen voin sanoa että minua on siunattu onnellisella avioliitolla. Syynä siihen on ensinnäkin hyvä aviopuoliso, meillä on täydellinen luottamus puolin ja toisin, samanlaiset arvot, pidämme samanlaisista asioista liittyen harrastuksiin ja vapaa-aikaan. Olemme myös sosiaalisen elämän puolesta hyvin samanlaiset; miestäni ei tarvitse pahemmin houkutella sukujuhliin tai vaikka seurakunnan tapahtumiin.

Sipoon Söderkullaan muutimme vuonna 2005. Meille oli siunaantunut kaksi lasta; tyttö ja poika. Lisäksi meillä on miehen edellisestä liitosta kaksi upeaa poikaa, joista toisella on jo tytär, olen siis "mummipuoli" maailman suloisimmalle pikkutytölle :) 

Olimme onnellinen pieni perhe pienessä kodissa, jossa edelleen elelemme. Tämä onkin varsin sopiva nyt kun lapset ovat suurinpiirtein lennähtäneet (tytär kirjaimellisesti) kotoa. Koti on turvapaikka edelleenkin heille ennenkuin elämä on täysin vakiintunutta.

Uuden kodin  terassilla

Lueskelin tänään Psalmia 71, jossa ihanasti kuvaillaan Jumalan hyvyyttä ja uskollisuutta vanhetessammekin...

"Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä. Minä julistan uskollista hyvyyttäsi ja alati sinun apusi runsautta, jonka mittaa ja määrää en tiedä. Jumala, sinä olit opastajani jo kun olin nuori ja tähän päivään asti olen saanut kertoa ihmeistäsi. Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat. Kohota minut takaisin kunniaan ja lohduta minua jälleen"

C U next year - Happy New Year 2020!

Onnellista Uutta Vuotta 2020!

Kateus on kalvava tunne

Kukapa suoraan myöntäisi kärsivänsä tästä ikävästä tunteesta, jota kateudeksi kutsutaan ja joka salakavalasti hiipii mieleemme ja ajatuksiimme. Se ei ole tunne sieltä parhaimmasta päästä.

Kateutta on monenlaista, on sisarkateutta, kateutta työkaverin onnistumisista, naapurin uudesta autosta tai verotuloista. Voimme olla kateellisia ystävistä, onnellisesta perheestä, tuttavien ja ystävien lapsien menestymisesta, toisinsanoen kaikesta sellaisesta mikä meiltä itseltämme puuttuu.

Itse olen tietoisesti pyrkinyt nujertamaan tämän ikävän tunteen, sillä tunnehan se on. Jos pienikin kateuden häivähdys hiipii mieleeni, oitis tyrmään sen muistuttamalla että olen Jumalan lapsi ja minulla on rikas taivaallinen Isä, joka antaa kaiken sen minkä tarvitsen. Nimenomaan minkä tarvitsen

Fil 4:19

Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitset

Oli se sitten vaikka pieni lintu, joka istahtaa hetkeksi ikkunani taakse ja lentää pois. Tällä haluan sanoa, että välttämättä en edes tiedä, mikä minut tekee onnelliseksi. Siispä olen jättänyt senkin asian Jumalan käsiin. Helppoa vai mitä? No ok, myönnetään, että kun vaikka oma lapseni on sairastunut pitkäaikaissairauteen, kuten on, onnelliseksi minut tekisi, että hän parantuisi. Tämän asian olen kuitenkin kääntänyt niin, että iloitsen jokaisesta hyvästä asiasta mikä hänen elämässään tapahtuu. Kuten hyvästä lääkityksestä, terveydenhoidosta, ihanasta lääkäristä ja siitä että hän on onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä kaikesta huolimatta. Ja voin luottaa, että viime kädessä Herra huolehtii hänestä paljon enemmän kuin minä pystyn.

Mitä siitä, vaikka jollakin toisella menee paremmin. En voi tietää mitä siellä pinnan alla tapahtuu. Jokaisella meillä on omat vaikeutemme. Elämä ei ole kenellekään pelkästään helppoa. Kysymys on siitä miten me koemme asiat. Jokin iso juttu voi olla toiselle pieni asia. 

Parasta olisi siis katsoa itse eteensä, itseensä ja omaan elämäänsä. Kiittää siitä mitä on ja lopettaa vilkuileminen sivuille verraten mitä toisilla on.

Ennen muuta varjele sitä mikä on sydämessäsi

 - siellä on koko elämäsi lähde

Snl 4:23

Ahdistaako?

Ahdistus voi tuntua ennakoimattomalta. Yhtenä hetkenä kaikki on hyvin. Seuraavana hetkenä tunteiden ja mielen kaaoksen aalto on vähällä hukuttaa sinut. Hengittelet syvään. Suljet silmäsi. Pyrit luonnostaan tekemään fyysisesti rauhoittavia asioita, joita sinua on myös opetettu tekemään kun ahdistus iskee. Kuten mene metsään kävelemään.

Kyllä ne helpottavatkin. Mutta välttämättä eivät kuin hetkellisesti. Tiedätkös, on olemassa hengellisiä totuuksia, jotka auttavat meitä muuttamaan fokustamme. Mielemme täytyy löytää lepo. Raamattu auttaa meitä kalibroimaan mielemme uudelleen ja rauhoittamaan sydämemme. 

Ensiksi meidän on varustettava itsemme Sanalla, kun olemme oikeassa mielentilassa, jotta ahdistuksen aallon tullessa olemme valmiina taisteluun. Opettele ulkoa Raamatunpaikkoja, joita voit käyttää aseina. Nuo jakeet muistuttavat meitä siitä, mikä on totta Jumalasta, ja kiinnittävät katseemme pois siitä mikä on viemässä meitä pimeisiin paikkoihin.

Jesaja 12:2 sanoo että me voimme luottaa Jumalaan: "Jumala on minun pelastukseni; minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni. Hän tuli minulle pelastukseksi"

Kun täytämme mielemme tämän kaltaisilla totuuksilla, annamme Jumalalle LUVAN ottaa taakan pois rasittuneelta sydämeltämme ja antaa meille levon. Meidän ei tarvitse yrittää mitään erityistä meditaatiota, joogaa, mindfulnessia, vaan keskittyä Sanan totuuksiin.

Katso tämä video, se kertoo vapautumisesta ahdistuksista lepoon. Aivan huikeita (ja komeita) ovat nämä australialaisveljekset for KING & COUNTRY  (Joel ja Luke Smallbone ) kappaleessa "Amen".

Tässä postauksessa lainauksia Jessica Penickiltä.

Suite-iglut valmistuivat

Olimme suvun ja perheen kanssa juhlistamassa paitsi isänpäivää, myös uusia suite-igluja. En voi olla kehumatta miten uskomattoman upeaa työtä luottosuunnittelijamme Mirsa Kaartinen ja Sisustustoimisto Hohde olivat jälleen tehneet. Jokainen yksityiskohta oli huolella mietitty alkaen eteisestä, jossa kengille omat hyllyt ja olohuoneen puolella matkalaukuille säilytyslokerikot sivuseinän tasojen alla. Kaikki värisävyt ja materiaalit olivat kertakaikkiaan upeita. Kuparia, mustaa puuta, kultaa marmoritasoissa keittiössä ja kylpyhuoneessa

Lapissa oli täystalvi, vaikka ollaan vasta marraskuun alkupuolella. Pakkasta oli jopa -24 astetta ja lunta runsaasti. Meillä oli ohjelmassa lumikenkäkävelyä ylös Levitunturille Raija Palosaaren johdolla. Hänet palkittiin Levin Revontuligaalassa vuoden 2019 ohjelmapalveluyrittäjäksi. Kävely olikin haasteellista, sillä lumikenkien muovirenksut eivät meinanneet pysyä jalassa kovan pakkasen takia ja sormet meinasivat jäätyä, mutta Raiskihan oli hyvin varustautunut ja hänellä oli mukana ylimääräisiä lampaanvillarukkasia ja kuumaa mustikkamehua! Siellä me ylhäällä nostimme isille mehumaljat ja lauloimme "Paljon onnea vaan...!"

Pinkit pihlajanmarjat ja muuta

Aamu alkoi sateisena ja harmittelin että taisi juoksulenkki jäädä tekemättä. Päätin siitä huolimatta lähteä raikkaaseen, suht´lämpimään (10 C) ja hapekkaaseen ilmaan juoksemaan portaita muutaman kerran. Kuitenkin minun oli pakko palata samantien takaisin noutamaan kamera sattuessani vilkaisemaan pihlajapuumme marjoja, jotka olivat todella kauniita sadepisaroineen! Ja erikoisen värisiä - enpä ole aiemmin nähnyt tai ainakaan kiinnittänyt huomiota pinkkeihin pihjalanmarjoihin  Eivätkö ne yleensä ole oransseja?

Sain kuin sainkin juostua kunnon lenkin ja jopa houkuteltua mieheni mukaan, jonka jälkeen lämmin sauna odotti. 

Illalla menimme tapaamaan Maha-ystäväämme ja hänen poikiaan, joista toinen oli ollut juuri umpisuolileikkauksessa. Pojat ovat olleet nyt täsmälleen kuukauden Suomessa. He opiskelevat ahkerasti suomenkieltä ja osaavat jo numerot, kellonajat, viikonpäivät ja kuukaudet. Meidän kaikkien piti lähteä tänään liikuntakeskukseen kiipeilemään, mutta suunnitelma siirtyi sattuneesta syystä. 

Mahalle kuuluu siis osittain hyvää saatuaan pojat Suomeen, mutta surullista on, että hänen tyttärensä on Syyriassa perheineen (mies ja kolme pientä tytärtä) kaupungissa, joka on 20 km Turkin rajalta eli juuri siellä missä soditaan. Vanhin pojista asuu perheineen edelleen Turkissa, mutta koska he ovat syyrialaisia kurdeja, on heidänkin elämänsä muuttunut siellä tukalammaksi.

Mutta elämä jatkuu ja niin kauan kuin sitä on - on toivoa!

Olla oma itsensä

Heippahei! Haluan laittaa tänne elämäni muistokirjaan (=blogiin) kuvat kauniista kukista, jotka sain viime perjantaina työnantajaltani kolmekymmenvuotistyöurani kunniaksi. Lisäksi meillä oli kakkukahvit koko osaston kesken. Vuodet ovat kuluneet nopeasti ja loppu häämöttää jo yllättävän lähellä. Laskeskelin, että minulla on enää jäljellä kuusi täyttä kuukautta töitä (!)

Mitä minulle on jäänyt mieleeni omasta työurastani? No ainakin se, että olen aina pyrkinyt olemaan oma itseni, tehnyt työni niin hyvin kuin pystynyt, pyrkinyt kohtelemaan työkavereitani siten kuin haluaisin että itseäni kohdellaan. Parasta työssäni onkin ollut ihmiset; ihanat, rakkaat työkaverit, joiden kanssa olen viettänyt enemmän aikaa kuin kenenkään toisen.

Ystäväni Minna Rissasen aforismit ovat aivan huikeita, kuten tämäkin. Kunpa muistaisimme tuonkin: ei ole tarkoitus, että koitamme päteä ja olla jotakin muuta kuin olemme. Me olemme erityisiä juuri sellaisena kuin olemme. Yksi elämän tarkoitus on saada kasvaa täyteen mittaan sellaiseksi ihmiseksi joksi meidät on luotu. Olla ainoa laatuaan!

Levollinen elämä ja viisas sydän

Tästä syksyn kauniista ja aurinkoisesta päivästä täytyy kirjoittaa, jotta siitä jää muistijälki, jotakin jälkeen tulevien päivien varalle. Eikö ole kummallista, että hetket jotka elämme, katoavat niin nopeasti ohitse, pois muististamme ja mielestämme. Tämäkin ihana syksyinen päivä on kohta muisto vaan. Saatika eilinen, muistanko edes mitä eilen tapahtui?  Jokainen päivä, jokainen hetki on uusi ja ainutlaatuinen. Elämä on ihmeellistä, se lipuu eteenpäin kuin virta kohti päämääräänsä. Ehkä tässä yksi syy miksi kirjoitan blogiani, itseni takia myös, usein selailen asioita taaksepäin ja muistelen sitä kautta mennyttä.

Tänään lähdin metsään toiveenani löytää suppiksia ja minä löysin! Voi sitä onnen tunnetta, kun niitä näen! Olen huono tunnistamaan muita sieniä kuin suppilovahveroita, kanttarelleja ja lampaankääpiä. 

Metsässä on muutoinkin ihanaa. Yhä enemmän haluan nauttia luonnosta ja varsinkin metsästä. Minun kodistani on lyhyt matka metsään ja pääsen sinne milloin tahansa. Mikä lahja sekin!

Palatakseni vielä alkuun ja ajan kulumiseen, mieleeni tuli tämä kohta Psalmeista:

Niinpä. Koitan opetella nauttimaan kiireettömästä, levollisesta elämästä keskittyen siihen mikä on tärkeää. Aika on rajallinen.