Myytävänä

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

On ollut aikaa miettiä asioita, joita olisi pitänyt hoitaa, mutta jotka ovat jääneet taka-alalle.
 
Kuten
 
-Olohuoneen pianonurkan uudistaminen. Tarvitsemme tilaa kaapille, mutta ainoan nurkan on vallannut miltei täysin käyttämätön piano. Esim. talonpoikaistyylinen kaappi olisi haaveissani, onko jollakin sellainen puolestaan "turhanpanttina"?
 
-Skootterin myyminen. Tyttären priimakunnossa oleva skootteri sopii hyvin tulevaksi kesäksi nuorelle tai miksei ihan itselle kesämenopeliksi :) Voimme säilyttää sen varastossamme kunnes ajokelit tulevat.
  
-Kaunis vanhojentanssipuku. Jollekin varmasti täysin sopiva.
 
 
Ilmoitus on ilmestynyt blogin oikeaan banneriin ja tässä vielä linkki, josta löytyy tarkemmat tiedot
 
myytävänä oleviin tavaroihin.

PIANO MYYTY
 
 
 
Ota yhteyttä, mikäli kiinnostuit jostakin "tuotteesta" 
 
 
 


Jouluna 2013

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

 
On hauska laittaa kuvia tämänkin vuoden joulusta teidän ja ennen kaikkea omaksi iloksi. Näin pysyy talletettuna eri vuosien joulut ja niiden tunnelmat.
 
Jouluaatto sujui rauhallisissa merkeissä. Minulle joulun rauha alkaa Sipoon kirkosta.
 Vielä yölläkin menin joulumessuun ja kaiken huipuksi tänä aamuna, joka myös televisioitiin TV1:ssä.
 





Kuten huomaatte punainen on ja pysyy meidän jouluvärinä.
 


 
Jouluvieraat kruunaavat juhlan, sillä yhdessäolo lähimpien kanssa on parasta. Tämän vuoden yllätysjouluvieras oli kuvan Pinky, mieheni pojan ja tyttöystävänsä hauveli. Heidän lisäksi meille saapui mieheni äiti ja sisko Ranskasta.
 
Olimme äsken kävelyllä ja seuraavaksi vuorossa on herkuttelua ja leffojen katselua.
 Lokoisaa joulupäivää teillekin!
 
 
 
 
 
 

 
 
 


Hyvää Joulua!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Jouluun valmistautumiseni alkaa.
 
Olen siivonnut, kaivanut esille jouluvaloja ja koristeita, jopa pessyt lattiat. Huomenna viimeiset ostokset ja lauantaina jouluruokien valmistaminen kuten kinkun paisto alkaa.
 
Blogini rauhoittuu Joulun viettoon laulun sanoin:
 
"Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton"
 
Toivotan teille kaikille rakkaille blogi-ystävilleni
 
Hyvää Joulua!
 
 

 
Osan teistä olen tavannut, osaa en tunne lainkaan,
mutta teistä kaikista on tullut tosi tärkeitä!
 
Ilman teitä ei blogianikaan olisi :)
 
 
 
 
 


100 tapaa helpottaa elämää

torstai 19. joulukuuta 2013

Olen mutkattoman elämän kannattaja.
 
Kun silmiini sattui Joyce Meyerin kirja, en kauaa empinyt sen hankkimista.
 
 
Kirjassa on hyviä ja käytännönläheisiä ohjeita kiireiselle ja stressatulle ihmiselle. Tänä päivänä monen elämä on mutkikasta, joka tekee heistä turhautuneita ja hämmentyneitä, uupuneita ja loppuun ajettuja. Mutta kirjan mukaan elämän ei ole pakko olla sellaista. Ja sen me voimme itse valita!
 
Laitanpa tähän kirjan muutaman vinkin (jokaisesta on oma kappale) joulunaikaa rauhoittamaan:
 
Ota asia kerrallaan
 
Älä kanna huolta huomisesta
 
Älä vitkastele
 
Ole valmis sopeutumaan
 
Anna menneiden olla
 
ja sitten vielä lisää 95 kappaletta aivan mahtavia ja hyviä ohjeita mutkatonta elämää varten.
 
Mainio lahja pukinkonttiin!
 
 
 
 
 


Olohuoneen koristus

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Ostin näkemättä Perfect Homen Winter Lights kynttiläsarjan, sillä sen verran luotin luottomyyjääni, joka sanoi, että ne ovat upeat ja tarjouksessa, vain 40 €.
 
 
Ja olivathan ne upeat!
 
Muuta joulukoristelua ei olohuone itseasiassa enää kaipaa, paitsi seimen ja kuusen.
 


 



 
 
Ulkona lumihiutaleet leijailevat hiljalleen.
 
Meillä on tänään asukasyhdistyksen joulukulkue, joten taidanpa lähteä glögin keittoon.
 
Hyvää ja siunattua 3. adventtia teille kaikille rakkaat <3 em="">
Ollaan iloisella ja kiitollisella mielellä kaikesta hyvästä mitä meillä on.
 
 
 
 
 
 


Iglut kasvaneet kyläksi

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hurjat ovat olleet lämpötilavaihtelut Levin igluilla. Ensin miltei -40 °C pakkasta ja seuraavana päivänä (uskokaa tai älkää) + 4 °C! Olemme saaneet ihanan ja taitavan pariskunnan huoltomiehiksi igluille ja heiltä jäätyi kaksi autoa saman vuorokauden aikana!
 
Levin Utsuvaaraan on siis rakennettu 8 uutta lasi-iglua eli nyt siellä on oikea iglukylä 12 igluineen. Kahden hengen Premium igluista on parhaimmat näköalat, uusiin Superior igluihin mahtuu 3-4 hengen perhe.
 
 
Hieman huolissani mietin, miten ihmisparat mahtavat pärjätä noissa -40 °C pakkasella. Mutta helpotukseni oli suuri kuullessani, että igluissa on pakkasellakin ihanan lämmintä. Siellä voi lekotella motoroidussa sängyssä tähtitaivas kattona untuvatäkin alla. Lämpimän juoman voi itse keittää minikeittiössä.
 
Suosittelen "Once-in-a-life-time" - kokemuksena.
 
 Itse matkaan sinne maaliskuussa seuraavan kerran.
 
 


Onnentoivotuspostaus tyttärelleni

tiistai 10. joulukuuta 2013

 
 
Kahdeksantoista vuotta sitten olimme kummitätisi (siskoni) kanssa saaneet tyttövauvat 10 päivän ikäerolla.
 
Se oli mahdottoman hauskaa ja olimme onnessamme serkkutytöistä, pienistä rääpäleistä...
 
 
Oli vaikea kuvitella minkälaisia teistä kehittyisi. Mielenkiinnolla seurasimme varttumistanne ja ystävyyttänne. Aika on vierähtänyt uskomattoman nopeasti!
 
Tänään 10.12  sinä Eleonora täytät 18 v.
 
Olen hieman surullinen, koska en pääse kanssasi juhlistamaan tapahtumaa. Syynä siihen on, että olet isäsi kanssa matkalla Saksassa. Tämä oli oma toivomuksesi ja lahja isältäsi.
 
 
Olen alkanut ymmärtää, mikä suuri rikkaus piilee äiti-tytär-suhteessa, joka voi olla välillä haastavaakin. Tunnemme toisemme läpikotaisin, välillämme on näkymätön yhteys. Minä huolehdin, sinä rauhoittelet. Aina säilyt mielessäni pikku-Nonnana, halusit tai et :)
 
 
Täysi-ikäistymispäivää olet odottanut kovasti. Mahtanetko huomata, että lopultakaan elämä ei kovin paljoa muutu. Muutokset tapahtuvat pikkuhiljaa. Elämäsi on avoimena edessäsi. Paljon haaveita ja valintoja, ehkä huoltakin tulevaisuudesta. Mutta tiedän, että pärjäät olemalla oma ihana itsesi. Luotan, että teet viisaita valintoja, mutta virheitäkään ei kannata pelätä. Muista, että olen aina olemassa, kun tarvitset neuvoa tai apua.
 
Se on äidin tärkein tehtävä.
 
 
Onnitteluhalit sinne Saksaan,
 
t. äiti
 
 
 
 


Pellavaa lampunvarjostimessa

maanantai 9. joulukuuta 2013

Olen alkanut pitää pellavasta. Taidan olla myöhäisherännäinen, sillä useissa blogeissa ja sisustuslehdissä on pellavaa hehkutettu jo kauan. Pellava tuo pehmeyttä ja kodikkuutta sisustukseen.

 Eilen käväisin noutamassa Bedmil-liikkeestä tilaamani käsiastianpesuaineen. Samalla nopeasti tutkailin liikkeen uutuudet ja katseeni osui lamppuun, jonka sieluni silmissä näin meidän keittiön ikkunalla:
 

 
Hups, kaikki Auran sinapit ym. näkyvät ..









 
No, oikeastihan se siihen päätyi :) Sopii mainiosti verhojenkin sävyyn.
 
Olen hankkinut muutakin pellavaa Bedmilistä, mm. pöytäliinan jouluksi. Tällä hetkellä haaveilen pellavaverhoista, ja jos oikein huimaksi heittäydyn, niin vuodevaatteista! Tuntuu kuulemma ihanalta ihoa vasten. Onko teillä kokemusta?
 
Loppuun haluan laittaa kuvan käsitiskiaineesta ja -harjasta,
 jotka mielestäni ovat huipputyylikkäät!
 
 
 
 Näitä ihanuuksia saa Cilla´s verkkokaupasta.
 
Liike sijaitsee Keravalla.
 
 
 
 
 
 
 
 


Me ja Diana

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Puolet perheestä Saksassa.
Mainio päivä viettää "tyttöjen -iltaa" kaupungilla hyvän ystävättären seurassa. Jouluvalojen ihastelua, pikkasen shoppailua ja voisiko olla sopivampaa leffaa kuin "Diana".
 
Matkamme taittui täysin uudistetun Itiksen halki, joka oli upea jouluvalaistuksessaan, suorastaan loistokas!
 



 
 
Upeat olivat jouluvalot keskustassakin.
 


 
Maximissa meitä oli kourallinen naisia - taisi olla tyttöjen ilta parilla muullakin..
 



 
Leffassa tuli tosiaankin yllättävä totuus esille, mutta se jääköön salaisuudeksi, sillä kaikki eivät ole vielä leffaa nähneet (kannattaa katsoa, ainakin minä tykkäsin).
 
 
Olipa virkistävää käväistä kaupungilla, vaikka vain pikaisesti. Tällä kertaa Hesa tuntui ihan satumaalta - katsokaa vaikka noita Fazerin suklaarakennelmia.
 
Kyllä meillä on hieno pääkaupunki!
 
 
 
 


Ylioppilasjuhlissa

lauantai 7. joulukuuta 2013

Arvokkuutta oli kerrakseen kun vietimme kummipojan YO-juhlia ja itsenäisyyspäivää samanaikaisesti.
 
Tuusulan koti oli puettu juhlaan. Koti puunattu ja pöydän antimet parhaimmasta päästä.
Ulkona kaunis lumisade valkaisi maisemat - aivan ihanat juhlat!
 


 
ja vielä itse komistus
 
 
 
 
Illalla katselin TV:stä itsenäisyyspäivän juhlia Tampereella. Minusta ne olivat piristävän erilaiset. Mitä sinä tykkäsit?
 
 
 
 
 


 


Ihanaa Itsenäisyyspäivää!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Haluan onnitella Suomea ja meitä kaikkia tästä upeasta Itsenäisyyspäivästä ja erityisesti heitä, jotka mahdollistivat tämän juhlan!
 
Sytytin aamulla kynttilän:
 

 ja aloin valmistautua kummipoikani, vanhempieni ensimmäisen lapsenlapsen, YO-juhliin. 

 
Mikä mainio päivä juhlia ylppäreitä!
 
Illalla sitten asettaudun TV:n ääreen katselemaan niitä lyhythameisia juhlavieraita...
 
Ja onpa hienoa, että minulle on ilmaantunut 170. lukija
 
 - Tervetuloa "Mimmi"!
 
 
 


Lämpöista

tiistai 3. joulukuuta 2013

 Työnantajallani on tapana antaa joulupaketti. Joka vuosi on yhtä jännittävää lähteä salaperäisen paketin kanssa kotiin. Koen olevani etuoikeutettu, kun minulla on työpaikka ja saan vieläpä joulupaketin.
 
Tänä vuonna lahja oli erityisen mieluisa. Mutta ensin varoituksen sana, jos tätä sattuu lukemaan työkaverini, joka haluaa säästää yllätyksen jouluun. Älä lue eteenpäin...!
 
Pahvinen laatikko sinänsä oli mieluisa lampaineen:
 

 
 
Ja mikä pehmoinen ihanuus sieltä ilmestyi:
 







 


 
 
 
 
  


 
Maailman ihanin, suloisin ja lämpimin huopa, johon tekee mieli uppoutua Kuin kääriytyisi lampaanvillaan talvipakkasella.
 
Ja nuo lampaat - vastustamattomia!
 
Varsinkin se punainen...