Juhlamatkaa kohti

lauantai 12. tammikuuta 2019

































Kärsitkö pimeästä ajasta? Kuulen aika paljon huokailuja siitä miten tämä on kurjaa ja synkkää aikaa. Tosin lumi toi valkeutta ja valitus on huomattavasti laantunut. Itse henkilökohtaisesti en kärsi, vaikka helposti menee itsekin mukaan valitukseen. Mikähän siinäkin on? Olen alkanut nauttia joka vuodenajasta, oli sää ja päivän pituus millainen tahansa. Ehkä se johtuu mielentilasta. Jos sydämessä on rauha ja on tyytyväinen elämäänsä, ei ole todellakaan mitään aihetta valittaa.

Tämä vuosi on juhlavuosi monella tapaa. Täytän pyöreitä maaliskuussa.
Vuonna 2015 olin Israelissa. Tuolloin mielessäni alkoi kasvaa ajatus: tänne haluan tuoda perheeni, kun on aika juhlia syntymäpäiviäni. Ja nyt tuo matka on toteutumassa! Olen itse asiassa matkanjohtaja ja meitä on tällä hetkellä lähdössä 18 henkeä mukaan lukien perheeni ja jopa vanhempani. Enpä olisi uskonut, että  pienestä ajatuksesta voi toteutua jotakin näin suurta.

Matkan järjestäjänä toimii Caleb Tours Oy ja matkalle on vielä neljä vapaata paikkaa...


eli jos et ole koskaan käynyt Israelissa ja olet siitä haaveillut

niin 


klikkaa  


tänne...


Tarjous voimassa 10.2 saakka (jatkettu 7.1 jälkeen)




Uuden alussa vanhan taakse jättäen

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vietimme eilen miehen kanssa kahdettakymmenennettäneljättä hääpäivää/uudenvuodenaattoa perinteisesti hotelli/oopperakonseptilla. Hotellihuoneen ikkunasta katselimme Helsingin tuulista räntä/vesisadetta ja huokailimme tyytyväisinä että saimme olla sisällä lämpimässä. Muutaman raketin ikkunasta näin. Ja tyttären järjestämällä kuoharilla juhlistimme vuodenvaihdetta.





Parasta oli olla yhdessä miehen kanssa, syödä hyvin ja yllätys yllätys, mies oli ostanut minulle lahjan. Enpä ole odottanut mitään spesiaalia enää vuosiin, joten tuo pieni kaulukoru oli ihan parasta!

Uusi alkava vuosi on kutkuttava. Se on kuin tyhjä kirja, jonka sivuille alkaa piirtyä uutta tarinaa. Jotakin hahmottuu jo mieleeni, kuten se, että täytän kuusikymmentä vuotta. Apua! Se tuntuu kauhean paljon numeroina, mutta olen kiitollinen ja onnellinen, että olen terve ja hyvässä kunnossa. Osallistuin koko viime vuoden kunnonkohennusprojektiin työpaikkani personal trainerin avulla ja nyt aion jatkaa hyvää tapaa kuntosalilla ja metsälenkkien avulla.

Todellakin, olen kiitollinen työnantajalleni, jolle koittaa viimeinen täysi vuosi ja sitten alkanee uusi elämä, kenties paras vaihe elämässäni?














Olen kiitollinen Jumalalle koko elämästäni ja siunauksista, joita olen saanut. Hän on antanut niin paljon ja osoittanut uskollisuuttaan monin eri tavoin suurissa ja pienissä asioissa. Yhä vahvemmin uskon rukouksen voimaan. Se on ihmeellistä! Usko on paras asia elämässäni ja toivon että sen löytäisi moni muukin tässä epävarmassa ja kaoottisessa maailmassa,

Saulin sanoin: Jumalan siunausta vuodelle 2019 teille kaikille!


p.s. kuvat otettu surkealla kännyllä, joten koittakaa kestää... :)





Joulutunnelmia 2018

tiistai 25. joulukuuta 2018

   

Hyvän joulun toivotukset täältä Sipoosta! Olemme saaneet viettää ihanaa valkeata joulua perheen ja ystävien parissa. On ollut juhlaa kun molemmat lapset ovat kotona, tosin eilen aattona tyttären täytyi lähteä töihin melkein suoraan ruokapöydästä. Sellaista se on nuorten elämä...

Tänään joulupäivänä tulivat käymään vanhimmat pojat puolisoineen ja pieni lapsenlapsemme Julia.









Mies pääsi joulupukiksi naapuriin ja siinä sivussa minä sain toimia muorina. Jouluyönkirkko Söderkullan uudessa kirkossa kruunasi päivän tunnelmallaan ja rauhalla.

Minulla alkaa vuosi 2019 viimeisenä kokonaisena vuotena työelämässä. I can´t believe!

Toivon teille kaikille hyvää joulun jatkoa ja voimien keräämistä työhön ja arkeen!





Kun olohuone tyhjeni

lauantai 1. joulukuuta 2018


Hups heijaa - taas meni yksi kuukausi!

Tuntuu että aiheet ovat loppuneet, tai eiväthän ne ole, koska elämäkään ei ole loppunut :/  Joskaan ei jaksa enää kirjoittaa ihan "tavallisista" asioista, vaan toivoo, että postaukseni antaisivat jotakin inspiraatiota, toivoa, iloa tai mitä tahansa merkityksellistä.

No eilisestä voin kertoa sen verran, että teimme jotakin epätavallista ja kannoimme olohuoneen sohvan ja kalusteet ulos terassille! Syynä se, että meille oli tulossa suuri joukko ystäviä syömään emmekä olisi millään mahtuneet pöydän ääreen, MUTTA ennen kaikkea halusimme viettää 

syyrialaisen illan

ja  syödä syyrialaiseen tapaan, sillä Maha- ystäväni on mainio kokki. 

Ajatuksena myös oli tällä tavoin tukea Mahaa pääsemään eteenpäin elämässä lastensa ja perheenyhdistämisen kanssa. Samalla halusimme näyttää kuvia ja kertoa viime kesän Turkin reissun, kun matkustimme tapaamaan Mahan kuolleeksi luultuja lapsia.




















Kun Syyriassa syödään, niin silloin syödään pitkään ja kunnolla. Tuossa kulttuurissa elämä on rakentunut ruuan ympärille. Päivän kohokohta on kun kokoonnutaan illalla ruuan ääreen. Paikalla on perhettä, sukua, ystäviä, naapureita, kuka nyt sattuu pistäytymään sopivasti paikalle. Kaikki ovat tervetulleita ja erityisesti vieraat.  Naiset valmistavat ruuan, se on heidän päätehtävänsä ja siinä he ovatkin kehittyneet taitavaksi. Miehet ovat töissä. Kirjaimellisesti naisen paikka on hellan ääressä.

Syyrialaisessa kultturissa ei ole ruokapöytää vaan istutaan kodikkaasti lattialla ringissä. Ruokaa on katettu niin paljon, ettei kenenkään tarvitse kurkotella. Sitä otetaan omalla lusikalla ja laitetaan samalla vähän kaverillekin.

Tällaista  rentoa fiilistä hain meidänkin iltaan ja uskon että onnistuimme aika hyvin. Ainakin vieraat lähtivät tyytyväisinä vatsat täynnä ja pakkasimme heille viikonloppuevästä vielä mukaankin ja edelleen on meidän jääkaappi täynnä ruokaa. Sitä oli tehty kuin isolle miespataljoonalle!

Joku heittikin toiveen, että tämä voisi toistua kerran kuussa :)






Pyhäinpäivän iltana

lauantai 3. marraskuuta 2018
























Pyhäinpäivänä muistellaan poisnukkuneita läheisiä.
Olen siinä mielessä onnekas, että en ole menettänyt vielä ketään läheisistäni. Mutta tiedän että sekin päivä koittaa. Tai sitten itse saatan kuolla huomenna, ensi viikolla tai kymmenien vuosien päästä. Emme tiedä päiviemme lukua. Onneksi. Minulle riittää, että elän tämän pienen elämäni täysillä, jokaisesta päivästä kiitollisena ja olemalla valmis lähtemään sitten kun se hetki koittaa. 

Viime viikonloppuna olin naisporukan kanssa Levillä pohtimassa aihetta: Mitä on merkityksellinen elämä? Sieltä jäi mieleeni jonkun kertomus, kun eräältä henkilöltä oli kysytty mitä hän toivoisi eniten kuolinvuoteellaan. Hän oli viisaasti vastannut, että ei toivo, että olisi elänyt onnellisen elämän, vaan että voisi todeta, että oli tehnyt oikeita ratkaisuja. Sitä minäkin toivon. Että osaan tehdä joka päivä oikeita valintoja, oli ne sitten pieniä tai suuria. 

Palatakseni vielä aiheeseen pyhäinpäivä, minua inspiroi Marian  at Maria ´s blogikirjoitus, jossa häntä lohdutti jälleennäkemisen toivo kuolleiden läheistensä kanssa. Tässä asiassa komppaan täysillä häntä. Vaikka kukaan meistä ei ole vielä kuollut eikä nähnyt Jumalaa, monelle meistä on tullut todelliseksi Jumalan olemassaolo, kun olemme antaneet hänelle mahdollisuuden osoittaa olemassaolonsa. 

Kuolema ei ole piste, vaan pilkku...


P.s Kuvat on otettu Leviltä viime viikonloppuna kun luonto oli pukeutunut valkoiseen lumihuntuun.