torstai 16. joulukuuta 2010

Jouluköynnös

Jälleen poikkesin Sweet Living liikkeessä (se on miltei ainut liike Söderkullassa).
Tällä kertaa mukaan tarttui hurmaava jouluköynnös. Se on ihanan simppeli ilman turhia hörhelöitä.

Ostin myös pari kynttilämansettia samaa sarjaa:










Joulumieli pikkuhiljaa hiipii meillekin.
Paljon on vielä tekemistä, mutta olen päättänyt, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Eilen laadin aikataulun ja joka päivälle tarvittavat joulupuuhat.
Niin - ja kinkku tuli jo tilattua aatonaatoksi!
Miten teillä?



20 kommenttia:

  1. Jouluinen tervehdys, tuntuu että on niin kiire, ettei kerkiä edes kommentoimaan, vaikka käyntkin lueskelemassa. Ihanan köynnöksen olet löytänyt, tykkää itsekin sellaisesta vähäeleisestä ja yksinkertaisesta, se on sitä kauneinta. Meillä on leivottu monta iltaa ja nyt olen niin kertakaikkisen väsynyt, etä en jaksa mitään, viikonlopuksi on luvassa kaikennäköistä joulupuuhaa.

    VastaaPoista
  2. Viikonloppuna täytyy varmaan kinkku ostaa, että ehtii sulaa ennen aatonaattoa, jolloin sen yleensä yöksi uuniin laitan:) Varmaan vähän pitää ensiviikolla siivoilla...mutta tosi vähän;) Siinäpä se joulu sitten tulee kinkkua paistellessa ja muut haetaan valmiina kaupasta:)

    VastaaPoista
  3. Voi kun kauniita kynttiläjuttuja! Me ei laiteta kinkkua ollenkaan, koska täältä on hankala löytää valmiiksi suolattua kinkkua ja itse en kehtaa alkaa suolailemaan :) Kinkku on meillä vähän sellanen Suomen juttu sitte. Porkkanalaatikon ajattelin tehdä ensi viikolla, mutta lanttulaatikon jätän tänä vuonna väliin, kun kukaan ei sitä meillä koskaan syö...

    Mukavaa joulunlaittoa!

    VastaaPoista
  4. Sarppu: Kiva saada sinulta jouluinen tervehdys. Vautsi, teillä leivotaan monta iltaa, mahtaa olla herkkuja. Minä tein vain pipareita jo pari viikkoa sitten. Koita lepäillä viikonloppuna!
    Soile: Minäkin laitan kinkun yöksi uuniin ja aamulla on ihana tuoksu ympäri taloa. Laatikot teen itse, kun ne ovat niin helppoja. Viimeisin uutuus on bataattilaatikko ja sitten ne perinteiset lanttu-, porkkana ja peruna-. Täytyy tunnustaa, että äiti teki meille perunalaatikon, koska minulla se ei koskaan imelly ;)

    VastaaPoista
  5. Maria: Kiitos! On hauska kuulla sitten sinulta, miten siellä Saksassa joulua vietetään. Ette siis tule Suomeen jouluksi?

    VastaaPoista
  6. Ihana kuulla sinusta! Ihania juttuja olet ostanut :)

    VastaaPoista
  7. Johanna: Ihana kuulla sinustakin!! Mä välillä laiskistun täällä blogissa :)

    VastaaPoista
  8. Hyvin kaunis tuo köynnös, tykkään oikein paljon. Sitähän voi käyttää vielä joulun jälkeenkin, kun on simppeliä laatua:)

    Ja täällä on ihan kaikki valmistelut niin vaiheessa, että ei paremmalla väliä. Kai sitä vielä ehtii ainakin osan tekemään...

    VastaaPoista
  9. Kävin juuri kylässä teillä, Sanna-Riikka, ihastelemassa olohuonettanne! hyvältähän siellä näyttä, vain kuusi puuttuu!

    VastaaPoista
  10. Kauniita jouluisia somisteita :)
    Meille tulossa perinteisesti molempien meidän mieheni ja minun vanhemmat ja mieheni vanhemmat tuovat valmiiksi paistetun kinkun tulleessaan, eli paistohommat jää väliin. Välillä miettii josko itse paistaisi kinkun, siitä kun tulee niin jouluinen tuoksu, mutta mun kokkaustaidoilla jäätäs ilman kinkkua, joko se jäis raaaksi tai sitten se kärähtäis ;)

    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  11. Päm: Kinkku on maailman helpoin ruoka. Paistaa vaan tarpeeksi kauan, niin hyvää tulee...

    VastaaPoista
  12. Tulinpas tutustumaan tänne sinunkin blogiin, kun hoksasin sinut erään toisen blogin kautta. Kaunis koti teillä! Minultakin löytyy tuommoinen PartyLiten Nuorekkuus. Onko tosiaan totta, että niiden valmistus lopetetaan? Voih, kaksi puuttuu! Ihanaa Joulun odotusta!

    Piia

    VastaaPoista
  13. Piia: Totta se on - tai sitten esittelijän ovela huijaus saada minut ostamaan ;). Kiva kun kävit ja kiitos mieltä ilahduttavista sanoistasi!

    VastaaPoista
  14. KAunis köynnös! Ihaninta joulun odottelua kauniiseen kotiinne! Kinkun rakas tilasi ja se haetaan paikallisesta lihakaupasta paistumaan aatonaattoiltaan:) Meille se on perinne, että kinkkua saadaan maistella aatonaattoiltasella...aattona se pääsee juhlapöytään somistettuna:)kalkkunan rinnalle.
    KYnttilänvaloa ja tunnelmallisia hetkiä toivottelen!

    VastaaPoista
  15. Tinttarus: Onpas mukava perinne teillä! Meilläkin maistellaan kinkkua etukäteen, mutta se tapahtuu "epävirallisesti". Teille myös tunnelmallista joulun odotusta!

    VastaaPoista
  16. Vastavierailulla :)Kaunista joulua olet tekemässä, kyntilöitä ei kos-kaan voi olla liikaa. Meillä tuhat asiaa joulun suhteen vielä tilaamatta. Muutama päivä vielä...

    VastaaPoista
  17. Hei Marita!

    Ihan ensimmäisen kerran täälä sinun blogissasi. Kaunista on! :)

    Halusitko sinä minun blogiini lukemaan? Se on tosiaan suljettu ja vain kutsustut pääsevät sinne. Laitatko s.postiosoitteesi jos haluat sitä lukea.

    Halein naana

    VastaaPoista
  18. Rilla: Mukavaa joulun odotusta, kyllä se siitä asia kerrallaan!
    Naana: Olisipa kiva, jos saisin kutsun blogiisi. s.posti-osoitteeni on: tuomo.oksman@kotiposti.net

    VastaaPoista
  19. Kutsua laitettu, tervetuloa! :) Koska blogini on täynnä ja jouduin nytkin poistelemaan muutamia jotka eivät ole kommentoineet pitkään aikaan, niin klikkaatko itsesi lukijaksi, jos haluat jatkossakin seurata blogiani. :)

    Siunausta ja ihanaa joulun odotusta! <3

    VastaaPoista
  20. Naana: Kävin jo klikkaamassa ja ihanalta näytti blogissasi! Ihmettelen, voiko blogi tulla täyteen lukijoista...? Siunausta sinullekin ja lämmintä joulun odotusta!

    VastaaPoista