Rapukartano

maanantai 9. toukokuuta 2011

Tässä lisää kuvia Vilppulan Koivulahden Rapukartanosta, jossa lounastimme äitienpäivänä.
(Jos nyt joku ei satu tietämään, missä Vilppula sijaitsee, 
voin mainita, että se on Tampereen ja Jyväskylän puolivälissä)
 
Paikan omistaja ja idean isä on Pasi Heinonen. Täytyy ihailla sitä rohkeutta ja luovuutta, jolla hän on uskaltanut ryhtyä toteuttamaan suurta unelmaansa. 

Syy, miksi paikkaa kutsutaan rapukartanoksi on, että sieltä saa - kas! - rapuja, vuoden jokaisena päivänä.
Me emme syöneet rapuja, sillä paikassa saa huippukeittiömestareiden tuoreista raaka-aineista valmistamia makuelämyksiä, tällä kertaa buffet-pöydässä.

Jyhkeä päärakennus oli vaikuttava saapuessamme paikalle:
Sisääntulopuoli talon takapuolelta

Rakennuksen etupuoli kohti Kuorevettä
Talossa on kolme kerrosta ja terassit kahdessa tasossa. Runsaasti tilaa isojenkin juhlien järjestämiseen (170 hengelle). Alakerrassa on kelosauna- ja kokoustiloja. Myös majotustilat löytyvät.
Talon ulkoterassilla
Rapukartanon sijainti on jylhän kalliorannan äärellä keskellä kauneinta suomalaista järviluontoa, honkametsän laidalla.



Rapukartanossa voi viettää jopa hääjuhlia vihkimisineen
alttarin ääressä. Paikka on valittu Suomen top ten 2009 häiden juhlatilalistalle (Levin Iglutkin löytyvät listalta:))
Rannassa sijaitsee savusauna, jonne mahtuu 12 henkeä


Serkkutytöt saavan toimia tällä kertaa malleina. 
Mukavaa oli olla yhdessä pitkästä aikaa.
Auringon helliessä :)



Suosittelen paikkaa juhlien järjestämiseen ja erityisesti tämä on mainio paikka yritystilaisuuksille. Myös jos satutte kesälomallanne tuollapäin liikkumaan, kannattaa poiketa.

8 kommenttia:

  1. Oi, miten ihana paikka! Tuolla pitää käydä kun tullaan Suomeen kesällä!
    Iloista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Wau, mikä paikka! Todellakin. Luinpa tätä kirjoitusta sunnuntaiseen teemaan sopien: äidin kanssa :) Terveisiä omallekin äidillesi meiltä! Kaunista päivää ja uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Näyttää ja kuulostaa ihanalta :) Kaunis paikka, todenteolla. En ole koskaan käynyt, mutta oli mietintälistalla papan syntymäpäiväjuhlan paikaksi. Päädyimme kuitenkin lopulta Ähtäriin.
    Kivaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  4. Kirsikka: Olenko ymmärtänyt oikein, että asutte Ruotsissa? Kannattaa mennä jos mahdollista (ja paikka on auki)

    Rouvainhuone: Myös Lahja-rouvalle/äidillesi terveisiä! Koska hän alkaa pitää blogia? Mukavaa viikkoa!

    Ellis: Taidat olla samalta suunnalta kuin minäkin? Kivaa viikonalkua myös sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kyllä on upee paikka. Niin maisemat kuin rakennus itsessään.
    -Tiina-
    ps: joko sait arkkupöydän maalauksesta ? :)

    VastaaPoista
  6. Vau, näyttääpä ihanalta paikalta! Veden läheisyys vetoaa aina minuun. Olemme joka kesä Keski-Suomessa (mieheni on kotoisin sieltä) ja tuosta Vilppulan ohi on tullut ajeltua aika monta kertaa. :)

    VastaaPoista
  7. Tiina: Arkkypöytä saa kauniin valkoisen pinnan kesäkuuhun mennessä :)
    Lisa: Seuraavalla kerralla kannattaa poiketa Vilppulaan :)
    Tinttarus: Kiitos ja upeeta viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista