Musikaalia, ilotulistusta, juhlahumua

tiistai 1. tammikuuta 2013

Ihanaa heittäytyä juhlatunnelmaan silloin tällöin. Varsinkin kun vuosi vaihtuu.

Meillä tosiaan sattuu hääpäivä olemaan Uudenvuoden aatto, mikä on osoittautunut hmmm... hieman hankalaksi päiväksi, varsinkin kun lapset olivat pienempiä;  lastenhoito vaikea järjestää, kaikki paikat tupaten täynnä, vaikea keksiä mitään spesiaalia...

Eilinen tosin meni ihan putkeen, sillä olimme varanneet liput ajoissa "Viulunsoittaja katolla" - musikaaliin Helsingin kaupunginteatteriin. Lisäksi lyöttäydyimme yhteen ystäväpariskunnan kanssa, jolla myös hääpäivä Uudenvuoden aattona.



Iltamme alkoi teatterin viereisessä ravintolassa maittavan illallisen merkeissä. Alkuruokana minulla oli etanalautanen ja pääruokana lehtipihvi valkosipuliperunoilla.Huh, pikkasen ahdisti näytöksen alussa, mutta kyllä se siitä olo parani..


Liukastelimme läpi jäisen Hakaniemen rannan Helsingin Kaupunginteatteriin. Näytös oli loppuunmyyty.


Ihanaa musiikkia, koskettava tarina ukrainalaisesta maitokauppias Tevjestä, jolla viisi tytärtä ja jotka joutuvat kokemaan antiseminismin nousun tsaarin Venäjällä.

Kolmen tunnin näytöksen jälkeen vuodenvaihde alkoi lähestyä...


...kiiruhdimme takaisin Juttutupaan, sillä siellä oli tosi rauhallista ja lämmin tunnelma.



Miehet ovat aina niin nopeajalkaisia ja me rouvat koitimme pysyä perässä käsikynkässä kaatuilematta...(ei ihan niin romanttista kuin voisi olla;))
 
 Siellä urhomme odottivat...


rakkaitaan...

 

Miten mukava istuskella lämpimässä ikkunan ääressä katsellen ilotulitusta nauttien pienestä iltapalasta...juu, kyllä pizzapalanen maistui taas ihan hyvältä tässä vaiheessa...




Kiva aloitus Tälle Vuodelle 2013. Tuokoon se hyviä ja onnellisia päiviä meidän itsekunkin elämiimme..



10 kommenttia:

  1. Voi, teilläpä on ollut ihana uudenvuodenaatto! Onnea hääpäivän johdosta vielä ja kaikkea ihanaa tälle uudelle vuodelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Ellis! Sinä olet ollut mukava seuralainen blogimaailmassa :)

      Poista
  2. Onnea hääpäivänne johdosta!
    Upea tapa ottaa uusi vuosi vastaa:)
    Onnentäyteisiä päiviä alkaneelle vuodelle 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle myös Hanne onnea ja siunausta uuteen vuoteen!

      Poista
  3. Lämpimät kiitokset teille loistavasta ideasta ja hyvin onnistuneesta Uuden Vuoden aattoillasta :) Kiitokset Maritalle myös dokumentoinnista - näitä on mukava katsella ja muistella, kun taas arki alkaa. Sydänlämpöiset terveiset teidän ihanalle perheelle!
    toivovat
    Aniara & Antti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olette ihania, joiden kanssa on ilo viettää aikaa ja jakaa kokemuksia! Paras Uuden vuoden aatto pitkästä aikaa, ihan totta :)

      Poista
  4. Siunausta Uudelle Vuodelle 2013 ! t.sanosekukkasin blogista

    VastaaPoista
  5. Onnittelut teille kaikille! Kati

    VastaaPoista