Elämä on...

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Eräs blogini lukija otti minuun yhteyttä. Eräänä päivänä oli postilaatikkoomme ilmestynyt paksu kirjekuori. Sisältä löytyi monta arkillista kauniilla käsialalla kirjoitettua tekstiä sekä CD - levyjä.

 Nuori nainen kertoi kirjeessään koko noin nelikymppisen elämäntarinansa, joka oli koskettava. Elämään oli mahtunut iloa ja surua, rakkautta ja luopumista. Hän oli nuori leski. Jostakin syystä hän oli seurannut blogiani jo vuosia. Syy saattoi olla, että asuimme samalla paikkakunnalla.  Olin kosketettu ja liikuttunut kirjeestä ja minulle tuli tunne, että haluan tavata häntä ja hänen lapsiaan.

Tapaaminen onnistuikin aika nopeasti ja siitä seuraava, jolloin perheinemme istuimme saman pöydän äärellä. Tällä hetkellä suunnittelemme yhteistä joulua Lapissa, jos Luoja suo. Eikö ole erikoista?


 Emme ole koskaan viettäneet joulua Lapissa, mutta viime jouluna tuli tunne - ei enää näitä vihreitä Etelä-Suomen jouluja. Samoin uudet ystävämme, juuri isän menettäneet, olivat ajatelleet - ensi jouluna haluamme olla jossakin kaukana, poissa kodista, jossa liikaa muistoja yhteisistä vuosista.





Elämä on täynnä uusia alkuja ..





10 kommenttia:

  1. Voi ihanaa! Tämähän on sitä bloggailunkin parhautta:)
    Siunattuja hetkiä teille sinne ja aurinkoista maaliskuuta<3

    VastaaPoista
  2. Ihmeellistä ja ihanaa. Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  3. Uusi lukija ilmoittautuu. Googlailin uskovien ihmisten blogeja ja löysin tänne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Liiolii lukijakseni - uusi ihmeellinen alku tämäkin ;)

      Poista
  4. Voi että, niiiin ilahduin, kun huomasin, että olet palannut blogimaailmaan! Nyt täytyy taas kurkkia tänne useammin. :) Aivan mahhtavaa, että olet palannut! Blogisi ei ole pelkkää pintaa ja ulkoista kauneutta, syvällisyys ja sisäinen kauneutesi on saanut minut palaamaan blogisi pariin aina vaan. Vielä kerran: kiva, että olet palannut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelastit päiväni anonyymi :) Onpa ihanaa saada tuollaisia kommentteja! Pian minulta on tulossa taas jotakin...I promise :)

      Poista