Joko seuraat minua Instagramissa?

lauantai 31. tammikuuta 2015

Ihan hurjaa miten aika kiitää...

Tuntuu, että päivät, viikot, kuukaudet, vuodet ja äh, kymmenet vuodet menevät ohitse ihan huomaamatta.

Olen miettinyt sitä ja että jollakin tapaa tämä blogin pitäminen jättää jäljen elämästäni. Tosin aika pinnallisella tasolla. Haaveissani olisikin toisenlainen blogi; syvällisempi ja rohkaisevampi.


By the way

Olin menneellä viikolla tyvivaalennuksessa Kampaamo Oasiksessa

Kertakaikkiaan ihana kampaamo, jossa hinnat eivät ole pilviähipovat ja puolalainen kampaaja Ewa teki hyvää työtä.



Seuraavaksi alan jännäämään Ida Boisia (kappaleella Kumbaya) TV2:n Euroviisujen esikatselmuksessa UMK15. Olen tutustunut hänen äitiinsä, suuresti kunnioittamaani Päivi Valkoniemeen, joka taannoin oli mukana Ilta Lauran Kanssa - talk showssakin. Hän on toimitusjohtajana sosiaalisessa yrityksessä Oy Noark Ab:ssa, joka tekee päihde ym. työtä heikompiosaisten parissa.


Saisinkohan linkitettyä Idan kappaleen vielä tähän:




Elämääni on ollut myös tovi Instagramin puolella, jossa voit klikata itsesi seuraajakseni. Täytyy sanoa, että vähän vielä hapuilen, sillä minulla ei ole älypuhelinta, jolla näppärästi ottaisin kuvavirtaa, kameran ja iPadin kanssa keplotellaan...






2 kommenttia:

  1. Nyt seuraan instankin puolella tai laitoin siis kutsun, koska tilisi on privaatti. Ihanaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetipä hyväksyin sinut seuraajakseni instassa. Tosi kiva kun tulit seuraajaksi, minäkin sinun :) Sinullekin ihanaa viikonloppua!

      Poista