Varaslähtö jouluun...Aulangolla

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Perhe, johon synnyin, on hajaantunut eri puolille Suomea, etupäässä Uudellemaalle.
Vanhempani ja yksi siskoistani perheineen asuvat edelleen Vilppulassa Pohjois-Hämeessä (en varmaan koskaan opi kutsumaan sitä Pirkanmaaksi)

Koska haluamme tavata joulunaikaan, olemme keksineet ratkaisun:
puolimatkan pikkujoulut paikassa, jossa kenenkään ei tarvitse rasittua. Paikka, jossa aikuiset viihtyvät ja lapsilla on tekemistä - kylpylä!

Kylpylähotelli Aulanko Hämeenlinnassa on nostalginen paikka, jonne isä ja äiti veivät meidät jo kun olimme pikkutyttöjä.
Muistan kuinka juoksimme käytävillä ja kuinka pikku-siskoni ratsasti hevosella...


Kokoonnuimme lauantaina puolenpäivän aikaan.
Iloisten tervehdysten ja "MOOOIII!" - huutojen ja halausten jälkeen aloitimme yhteisellä keittolounaalla:
 
  Kylvimme ja osa porukasta kävi lenkillä. Lapset pääsivät jopa keilaamaan.
Huipentuma oli pitkä 20-hengen pöytä, jonka ääreen keräännyimme illalliselle.

Hauskaa oli, muistelimme menneitä ja kerroimme vitsejä :) Paras oli yhden vävyn kommentti isälleni, joka on ollut aikoinaan Suomen tunnetuimpia kananjalostajia:

" On se appi ihmeellinen homma, kun jalostit meille neljälle täydelliset vaimot" (vitsi, vitsi)

Siinä vaiheessa kyllä nauratti!
Tänään kotiinpäin ajellessa taivas oli uskomattoman kaunis.
- eipä uskoisi, että on joulukuu...
 

Tämän postuksen myötä toivotan huomiseksi mukavaa vapaapäivää ja työhön menijöille, joihin itse kuulun, mukavaa työpäivää!



4 kommenttia:

  1. Ihana pikkujoulu teillä...pitkä pöydällinen rakkaïta..♥

    VastaaPoista
  2. niin just - sitä minäkin ihmettelin, että meitä on nykyään niin monta :)

    VastaaPoista
  3. Voi noita sukutappaamisia ihan liian harvoin nykyään. Kun lapset oli pieniä vietettiin aina suursynttäreitä. Menis nyt joku naimisiin etes että pääsis vaikka häihin :)

    VastaaPoista
  4. Lovviisa: Häät,hautajaiset, rippi- ja ylioppilasjuhlat, niissähän yleensä tavataan..Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista