Valloittava salaisuus 6

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Jälleen pyhäpäivän kunniaksi jatkan kirjaa "Valloittava salaisuus",  jonka tiivistelmät kirjan alusta asti löydät muuten vasemmalta linkin alta. Kirja kertoo ihanalla tavalla naiseudesta ja minkälaisiksi meidät naiset on luotu, ja miksi me olemme "tällaisia"

"Se kaipaus, jonka Jumala on kirjoittanut syvälle sydämeesi, kertoo sinulle jotakin olennaista siitä, mitä tarkoittaa olla nainen, ja siitä, minkälaista elämää hän tarkoitti sinut elämään. Tiedämme, että monet toiveet ovat jääneet täyttymättä tai niitä on loukattu tai ne yksinkertaisesti on hylätty jo niin kauan sitten, että useimmat naiset päätyvät elämään kahta elämää. Pinnallisesti olemme kiireisiä ja tehokkaita. Tulemme toimeen. Pinnan alla eksymme haavemaailmoihin tai roskaromaaneihin, tai antaudumme ruoalle tai jollekin muulle riippuvuudelle turruttaaksemme tuskan sydämessämme. Mutta sydämesi on yhä läsnä huutamassa apua päästäkseen vapaaksi, löytääkseen sen elämän, josta haaveesi kertovat.


Voit löytää sen elämän - jos olet valmis lähtemään suureen seikkailuun!


Siihen me sinua kutsumme. Emme oppimaan lisää uusia laatuvaatimuksia, joihin et pysty  yltämään. Emme kohti uusia sääntöjä, joiden mukaan sinun tulisi elää ja uusia asioita, joita sinun tulisi tehdä. Vaan johonkin paljon, paljon parempaan: Sydämesi matkalle. Matkalle, jonka päämäärä on eheytyminen ja vapautuminen siksi naiseksi, joka olet aina halunnut olla. Tämä kirja ei kerro siitä, mitä sinun pitäisi tehdä tai olla. Se kertoo siitä, miten voit löytää sen, mitä jo nyt olet - naisena. Naisena, joka on sisimpäänsä myöten luotu rakkaussuhteeseen, luotu olemaan korvaamattomassa roolissa yhteisessä seikkailussa ja jolla todella on kauneutta paljastettavaksi. Naisena, jota Jumala ajatteli luodessaan Eevan...ja luodessaan sinut. Upeana, vahvana ja valloittavana!"

 Ja nyt tämä kirja oikeastaan vasta alkaa. Olemme menossa sivulla 31. Jatkoa siis seuraa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti