Taloprojekti Espoossa

tiistai 7. syyskuuta 2010

Minulla on kolme nuorempaa siskoa, joista yksi asuu Vilppulassa Pohjois-Hämeessä, yksi Tuusulassa ja nuorin Espoossa. Koska me emme rakenna taloa ja kaikki mielenkiintoiset blogit ovat täynnä talonrakennusprojekteja, kerronpa siskoni talon rakennusprojektin etenemisestä. Heillä on isolla tontilla tilaa uudelle talolle. Talo on kivitalo, johon tulee erikseen saunasiipi. Kävin eilen katsomassa taloa ensimmäistä kertaa ja hämmästyin todella, sillä niin nopeasti se oli noussut. Projekti alkoi kesän kynnyksellä ja muuttamaan pitäisi heidän päästä helmikuussa 2011.
Tässä se talo on:
Talo edestäpäin. Sisäänkäynti  ja pylväät, joiden päälle tulee katos
Seuraavassa kuvassa näkyy talo takaapäin, sekä saunasiipi. Väliin jää terassipiha ulkotakkoineen.
Takapiha ja saunasiipi
Vanha talo kävi auttamattomasti pieneksi perheen kasvaessa ja se tullaan aikoinaan purkamaan
Uusi talo tulee näin lähelle vanhaa taloa, joka puretaan
Seuraavaksi menimme sisätiloihin. Tähän tulee eteinen. Taustalla näkyy tuleva keittiö, josta aukeaa ruokailutila ja olohuone. Punaisen pylvään luota noustaan yläkertaan.


Eteinen. Leveän oven molemmille puolille tulee kapeat ikkunat. Eteiseen tulee kaapistot molemmin puolin.

Seuraavassa kuvassa on tulevaa olohuonetta.
Olohuonetta

Olohuoneeseen tulee korkea kohta (7 m) ja suuret lasit. Yläkerrassa kiertää osittain kaide.
Yläkertaan emme uskaltaneet mennä., sillä työmiehet touhuvat siellä. Täytyy sanoa, että talosta tulee hieno ja minusta taisi tulla kivitalon kannattaja eilisen jälkeen...:)

8 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä todella ihanalta kodilta.

    VastaaPoista
  2. niinpä, saatika sitten kun on valmis :)

    VastaaPoista
  3. wautsi, upea talo tulossa!!! jos me joskus vielä rakennetaan, tulee meillekin kivitalo :)

    VastaaPoista
  4. Onpas upea talo valmistumassa :)
    Nämä sinun sivut ovat ihanat...mielenvirkeyttä antaa ja kaunista katseltavaa
    T.Ritu

    VastaaPoista
  5. Oh, hienolta näyttää! Aika kätevää myös rakentaa uusi vanhan viereen. Täälläkin vois ajatella moista, kun tämä vanha ei oikein miellytä... Vaan kylläs täällä asuu, en halua valittaakaan.

    VastaaPoista
  6. Hei Marita! Kiva kun olit jättänyt viestiä että tiesin tulla vieraisille tänne sinunkin blogiisi. Kivalta näyttää!!

    VastaaPoista
  7. Ritu: Tervetuloa vaan sivuilleni ja kiva, jos ne antavat mielenvirkeyttä!
    Sissi: Mullakin sama fiilis - uutta haluaisin, mutta vanhakin kelpaa..
    Marilla: Uusia tuttavuuksia on hauska saada! Vieraillaan puolin ja toisin :)

    VastaaPoista
  8. ..ja S - kivitalot ovat alkaneet kiinnostaa. Niissä on jykevyyttä ja avaruutta!

    VastaaPoista