Kateus on kalvava tunne

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Kukapa suoraan myöntäisi kärsivänsä tästä ikävästä tunteesta, jota kateudeksi kutsutaan ja joka salakavalasti hiipii mieleemme ja ajatuksiimme. Se ei ole tunne sieltä parhaimmasta päästä.

Kateutta on monenlaista, on sisarkateutta, kateutta työkaverin onnistumisista, naapurin uudesta autosta tai verotuloista. Voimme olla kateellisia ystävistä, onnellisesta perheestä, tuttavien ja ystävien lapsien menestymisesta, toisinsanoen kaikesta sellaisesta mikä meiltä itseltämme puuttuu.

Itse olen tietoisesti pyrkinyt nujertamaan tämän ikävän tunteen, sillä tunnehan se on. Jos pienikin kateuden häivähdys hiipii mieleeni, oitis tyrmään sen muistuttamalla että olen Jumalan lapsi ja minulla on rikas taivaallinen Isä, joka antaa kaiken sen minkä tarvitsen. Nimenomaan minkä tarvitsen

Fil 4:19

Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitset


Oli se sitten vaikka pieni lintu, joka istahtaa hetkeksi ikkunani taakse ja lentää pois. Tällä haluan sanoa, että välttämättä en edes tiedä, mikä minut tekee onnelliseksi. Siispä olen jättänyt senkin asian Jumalan käsiin. Helppoa vai mitä? No ok, myönnetään, että kun vaikka oma lapseni on sairastunut pitkäaikaissairauteen, kuten on, onnelliseksi minut tekisi, että hän parantuisi. Tämän asian olen kuitenkin kääntänyt niin, että iloitsen jokaisesta hyvästä asiasta mikä hänen elämässään tapahtuu. Kuten hyvästä lääkityksestä, terveydenhoidosta, ihanasta lääkäristä ja siitä että hän on onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä kaikesta huolimatta. Ja voin luottaa, että viime kädessä Herra huolehtii hänestä paljon enemmän kuin minä pystyn.


Mitä siitä, vaikka jollakin toisella menee paremmin. En voi tietää mitä siellä pinnan alla tapahtuu. Jokaisella meillä on omat vaikeutemme. Elämä ei ole kenellekään pelkästään helppoa. Kysymys on siitä miten me koemme asiat. Jokin iso juttu voi olla toiselle pieni asia. 

Parasta olisi siis katsoa itse eteensä, itseensä ja omaan elämäänsä. Kiittää siitä mitä on ja lopettaa vilkuileminen sivuille verraten mitä toisilla on.












Ennen muuta varjele sitä mikä on sydämessäsi

 - siellä on koko elämäsi lähde

Snl 4:23






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti