Joensuussa

torstai 20. heinäkuuta 2017


Tänä kesänä lyhyt kesälomareissu suuntautui luonnostaan sen kummempia suunnittelematta Joensuuhun, sillä tytär sai uuden asunnon ja vanhempienhan paras harrastus on lastensa muuttaminen.

Sunnuntaiaamuna klo 5 auringon noustessa lähdimme miehen kanssa ajelemaan Sipoosta Joensuuta kohti. Oli ihmeellisen ihanaa herätä varhain ja katsella auringonnousua, sumua joen yllä, kirkkoa rypsipellon takaa, edessä kuuden tunnin ajomatka halki kesäisen Itä-Suomen.










Perillä Joensuussa oli meillä aikaa molempien lempiharrastuksille (muuton lisäksi); miehellä kalastukseen ja minulla aleshoppailuun. Kylläkin nautin myös suunnattomasti Joensuun Utrasta, jossa oli kirkkaat kalavedet ja kauniit maisemat. Mies ei turhaan raahannut kalastustarvikkeita (asia josta me kinastelemme, sillä mielestäni ne vievät  liikaa tilaa ahtaassa autossa), sillä hän onki kaksi muhkeaa ahventa, jotka päätyivät iltapalaksi - oli muuten hyvää tuoretta nuotiokalaa!

















Huikeat olivat maisemat myös Jokiasemalla, josta lähti saunalautta liikenteeseen. Aikamoinen elämys olisikin kokeilla tuollaista saunaa, keskellä järvenselkää.







Joensuu on kaunis kaupunki ja olen onnellinen että tyttäremme saa asua täällä vielä seuraavat puolitoista vuotta. Jos tässä oikein innostun, voin laittaa myöhemmin muutaman kuvan tyttären uudesta asunnosta...





4 kommenttia:

  1. Upeat aamumaisemat!
    Ja mitkä kuvan kauniit kalastusmaisemat!!
    Meidän ihana kotimaa on täynnä kauneutta.
    Kiitos kuvien jakamisesta.

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Itsekin olen aivan mykistynyt maamme kauneudesta. Niin paljon riittää ihasteltavaa kotimaassamme, joten ulkomaille ei huvita juuri nyt lähteä.

    VastaaPoista