Bedmil

lauantai 12. lokakuuta 2013

Ja vielä kerran Bedmil.
 
Sisustusliike, johon olen suorastaan hurmaantunut.
 
Liike on perustettu vanhaan hirsitaloon ihan Sipoon Nikkilän pääkadun varteen. Liikkeen omistaja Merja Varvikko kertoi ryhtyneensä hullunrohkean unelmansa toteuttamiseen kolmisen vuotta sitten hankkimalla tämän kauniin, mutta hmm..työteliään talovanhuksen. Hän oli antanut itselleen kuusi vuotta aikaa saattaa talo entiseen loistoonsa.


 
 




 
Hyvin on aikataulussa pysytty. Ei voi muuta kuin ihastella tämän naisen rohkeutta. Asia, josta minullekin on tullut missio: Olkaa rohkeita ja toteuttakaa unelmianne :) Tämä unelma on ainakin onnistunut 100% ja lisää on tulossa...
 
Sisällä liikkeessä on vanhahtava, kodikas tunnelma:
 
 
 Hetken pökerryksen jälkeen alkaa hahmottaa suloisia yksityiskohtia:




 
Mutta, mitähän Merja meinaa tähän möksykkään perustaa?



Varmasti jotakin jännää ilahduttamaan meitä!
 
Paljon sain kokea ja kuulla, mutta niistä sitten lisää myöhemmin.
 
Ja by the way, Bedmil - liikkeestä saamani Scentship tuoksut ovat vasta hurmanneetkin minut.
Aivan ihania tunnelmanluojia!
 
 
Huomenna on meillä ruskaretkipäivä,
toivottavasti tekin saatte nauttia syksyn kauneudesta ulkosalla!
 
T. Marita







 


13 kommenttia:

  1. Ihana paikka! Tuonnekin täytyy mennä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimme tehdä kierroksen akselilla Tuusula-Kerava-Nikkilä!

      Poista
  2. Hauska postaus. Merja kun on kotikaupunkini vanhoja asukkeja ja mieheni hyvän lapsuuden ja nuoruuden ystävän isosisko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on hauska kuulla tällaisista sattumuksista! Toivottavasti Merja lukee tämän :)

      Poista
  3. Wau!
    Täällä ihan liikutun Marita kauniista sanoistasi, kiitos kiitos ja kiitos. Rohkeus on sitä, kun vuosi vuodelta oivaltaa lisää, tajuaa kaiken rajallisuuden täällä, myös omat rajat, mutta myös omat vahvuudet. On aika helppo olla rohkea, kun tietää etsivänsä hyvää... "löydät sen mitä etsit", luin tämän juuri jostakin..., viisasta, etsi kaunista ja hyvää, ohuita ja sivua se, mitä et etsi. Siitä nousee rohkeus.
    Ja Annukka ..., maailma on pieni, minulla on kaksi rakasta veljeä, toinen heistä ilm miehesi kaveri...;) Forssaan lämpimät terveiset:) t. Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Etsikää niin te löydätte" sanotaan eräässä kirjassa, joka on minulle hyvin tärkeä. Ja myös "älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä"...viime naistenpiirissä aiheena oli ristiriidaton elämä ja jotenkin nuo ajatuksesi ovat jatkumoa sille. Ihmeellistä!

      Poista
    2. Kiitos Merja. Terveiset Kiupalle menee perille :)

      Poista
  4. Hauskaa kun blogini saa toimia tällaisenakin siltana! Olen ihan onnesta ymmyrkäisenä :)

    VastaaPoista
  5. Apua, mun on Marita varmaan pakko tulla käymään niillä seuduin päästäkseni tuonne puotiin! Kokonaisuus näyttää ihanalta, tuo talo... ja voin vain kuvitella, mikä tunnelma puodin sisällä leijuu... Saan sulta varmaan tarvittavat koordinaatit, jos sinne joskus kurvailen? Nyt, kun vanhin tytärkin asustaa pääkaupungissa, tulee sillä suunnalla piipahdettua varmaan silloin tällöin.
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ellis! Nyt teemme sellaisen tempun (tempauksen) eli kun tulet tytärtäsi tapaamaan, menemme yhdesä Bedmiliin, eikös vain? Ihanaa perjantaita ja viikonloppua!

      Poista
    2. JOo, ihanaa! Kävin juuri alkuviikolla parin päivän visiitillä, mutta varmaan jo ennen joulua kurvailen sinne uudelleen. Ilmoittelen sulle sitten, jos saadaan sopimaan kummankin kalenteriin :D

      Poista
    3. Sepä olisi huippuihanaa! Jouluksi sinne tuleekin paljon kaikkea kaunista! Laita viestiä vaikka tuonne sähköpostiini :)

      Poista