Kirppistelyä Hietsussa ja ylläri...

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Miten ihanan puhdistunut ja kevyt olo, kun saimme roudattua turhat, käyttämättömät tavarat farmarilla HIetalahden kirpputorille tänä aurinkoisena sunnuntaiaamuna!







Olimme paikan päällä jo kello 9.00 (tori avautuu klo 10.00).  Haimme pöydän, joka kuuluu 25 € hintaan, jonka maksoimme paikan varauksen yhteydessä n. kuukausi sitten. Rekkejä olisi voinut vuokrata 7 €:lla, mutta meillä oli oma mukana.

Ensimmäisenä saapuivat trokarit eli he, jotka nopeasti käyvät tavarat läpi ja vievät parhaat päältä. Melkein syntyi ilmiriita jostain pikku Iittalan kupista kahden ihmisen välillä ja minä jouduin sen tempaamaan heidän käsistä ja antamaan sen ensiksi ehtineelle. 
Hieman kyllä harmitti tuollainen meno :(


Porukkaa kävi tasaisen mukavasti alkurynnäkön jälkeen ja kaikkea meni kaupaksi. Tosin hintammekin olivat melkoiset alhaiset haarukassa 1- 5 €, sillä päätarkoitus oli päästä eroon tavarakasoista.

Ja sitten se ylläri, kuulin iloisen tervehdyksen ja edessäni seisoi blogituttavuus!
Emme olleet koskaan aiemmin tavanneet, mutta ihan kuin olisimme olleet vanhoja tuttuja...
 


Rupattelimme ja blosisisko jatkoi matkaansa. 

Hetken kuluttua blogisisko palasi takaisin lierihatun kanssa, jonka oli ostanut - minulle! Todella tarpeeseen siinä paahteessa!
Blogisiskot auttavat aina toisiaan - asia, joka tuli todistettua...

Päivästä jäi mieleen valtava ihmismäärä, joista erityisen paljon ulkomaalaisia, iloinen tunnelma myyjillä ja ostajilla ja auringonpolttamat kasvot. Totesin, että asiakkaana tuollaiseen paikkaan pitää mennä ihan tietyllä fiiliksellä, jotta jotakin löytää. Niin paljon siellä on kaikkea maan ja taivaan välillä.

Ja joo, kyllä tämän voisi ottaa tavaksi, sillä mikäs sen parempi tapa viettää viikonloppua - loput tavarat ovat edelleen auton perässä ja mies vie ne huomenna Fidaan.


Ihanaa alkavaa viikkoa

-  ja nautitaan näistä lämpimistä säistä niin kauan kuin niitä vielä riittää!






 

10 kommenttia:

  1. Olisi ollut mukava päästä kirppiksellepenkomaan myytäviäsi...:)
    Hattu sopii sinulle hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina Ruusukummusta! Ensimmäinen lierihattu, joka sopi minulle :)

      Poista
  2. Vitsit sun kanssa, kun kerrot vasta jälkeenpäin! Mä asun viiden minuutin kävelymatkan päässä Hietalahdesta.
    Olipa teillä harvinaisen upea kirppispäivä! Aina joutuu varaamaan paikkaa vähän riskillä, kun keli saattaa olla mitä tahansa. Tänä kesänä on kuulema varsinkin viikonloppupaikat myyty loppuun jo aikoja ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl mie kerroin jo edellisessä postauksessa Sirkku :) harmi tosiaan, kun et huomannut..Sulla mainio asuinpaikka !

      Poista
    2. Vielä enemmän vitsit! Uhh... Mulla jää näköjään paljon juttuja noteeraamatta.
      Ainoa hyvä puoli asiassa on se, että koko päivän olen raivannut nurkkia ja järjestellyt huoneita ja kirppiskäynti olisi tietänyt tuhoa sille kurinalaisuudelle lapsilisienmaksupäivän jälkeen.
      Siunausta viikkoosi, Marita!

      Poista
    3. No ei sitä millään ennätä kaikkea huomaamaan...älä huoli! Varsinkin kun on iso perhe, niinkuin sinulla. Siunausta sinunkin viikkoosi!

      Poista
  3. Minäkin inspiroiduin ottamaan kirppispöydän - en kylläkään Hietsusta. t. Kati

    VastaaPoista
  4. Mahtava päivä teillä ollut! Ne trokarit on tosiaan harmittavia, yleensä levittävät kamppeet naapureidenkin pöydille, on kokemusta. Meillä oli myös hieno päivä siellä Veikkolan sisustuskirppiksellä, tavarat teki hyvin kauppansa ja tapasin piiiiitkästä aikaa yhden vanhan ystävän. Kirjoitan blogiin, kunhan saan läppärin huollosta. Ellei sitten poika suostu lainaamaan omaansa:) Kännykällä ei onnistu kuvien lataaminen, kokeilin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin juuri sinun päivästäsi, ilmat suosivat ja tavara löysi uusia omistajia eli olkaamme tyytyväisiä :) läppärille pikaista tokenemista!

      Poista