Kauneutta kodissa ja Mary Kay-tuotteissa

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Olen aina ihaillut naapurini värisilmää. Hän aloitti uran Mary Kay - konsulttina ja tänään hänellä oli MK -  avoimet ovet kodissaan. Miten hyvä tilaisuus päästä kameran kanssa kuvaamaan ja lähtihän sieltä muutama tuotekin matkaan.

Emäntä oli huolella valmistellut kaiken, koko koti oli kuin ihana keidas
Kaikki tuotteet olivat testattavina ja niitä oli kauniisti aseteltu kodin eri huoneisiin. 


Oli arvontaa, kahvitarjoilua ja lopuksi vieraat saivat yllätyslahjan matkaansa.
.
Vaikka harmaa, beige ja valkoinen ovat kovasti muodissa, niin kyllä tämä iloinen runsas värimaailma kummasti piristää!


Emännän äiti tekee näitä ihania taidolla ja huolella valmistettuja huiveja! Jos olette kiinnostuneita hankkimaan esim. äitienpäivälahjaksi niin annan yhteystiedot.






Soma lasten läksyjen tekopaikka

Ja lopuksi linssilude kurkistaa :

Kuvissa siis Mary Kay- tuotteita, jotka olen todennut laadukkaiksi. Viimeisin hankintani oli "extra emollient night cream" (yövoide), joka on tarkoitettu erityisen kuiville paikoille. Minulla on psoriasiksen tyyppista paikallista ihottumaaa ja tämän voiteen avulla olen saanut sen rauhoittumaan.
Ei paha!

Viikon päästä olen juoksemassa Itävallassa neljäsosamaratoonia ja matkalla kotiin tapaan Siirtolaisrouvana Baijerissa Mariaa ja sitäkös tässä jo innolla odotetaan ja jännätään :)

Nyt toivottelen oikein mukavaa alkavaa viikkoa!








6 kommenttia:

  1. kuulosti mielenkiintoiselle sarjalle..ja näytti kauniille!
    Itse olen löytänyt todella hyvän sarjan tästä kuolleenmeren kosmetiikasta, aivan ihanan täyteläisiä voiteita, jotka hoitavat juuri kuivaa/atooppista ihoa.
    Olet sinä ainamoinen kun maratonille lähdet! Ihailtavaa :)
    Kaunista viikkoa!!
    jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se sarja En Gedi tai jotain sinnepäin? Varmasti hyvä myös :) Ihanaa ja valoisaa viikkoa!

      Poista
  2. Kiitos, ihana Marita, kauniista kuvista ja sanoistasi! Olet tärkeä ystävä minulle!

    Kaikkea hyvää toivottaen

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Anu ystävyydestä ja kaikesta mitä olet tuonut elämääni! On suuri lahja omistaa hyviä naapureita :)

      Poista
  3. Tämä värimaailma teki hyvää katsella kuvinakin. Otat todella hyviä kuvia! Kauneutta oikein kaipaa nähdä, nyt sitä sai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kun pidit kuvistanut ja naapurin hienoista väreistä!

      Poista