Maailma järkkyy

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Japanissa hirmuinen tuho. Maailma järkkyy. Mieleen nousee kysymys: Missä on sinun (minun) turvasi?
Moni sanoo, että se on teknologiassa ja ihmisen viisaudessa. Monet uskovat itseensä. Jeesus on kuitenkin luvannut: "Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun saakka". Tällaisilla hetkillä se tuntuu hyvältä. Ja siihen kannattaa tukeutua.



Kaikesta huolimatta aurinkoista, ihanaa ja levollista viikonloppua dear friends.



8 kommenttia:

  1. Olen kuunnellut viime aikoina paljon radio Deitä ja siellä on puhuttu paljon, että eläisimme jo lopun aikoija. Kukaanhan ei voi varmasti sanoa, milloin lopun ajat alkavat, mutta meidän täytyy seurata merkkejä. Ehkä nämä ovat niitä merkkejä? Taivaan ja maan väliltä on hirveän hyvä radio-ohjelma! Se tulee radio Deistä sunnuntai-iltana joskus puoli kymmenen maissa. Suosittelen!

    p.s. hävettää ihan, että en ehdi tänne blogimaailmaan juurikaan... olet kuitenkin mielessäni, vaikka en tänne ehdikään :)

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Minulla meinasi sydän pysähtyä, kun tämän Japanin tuhon kuulin..varsinkin, kun ystävä perheen 20-vuotias neito lensi Tokioon juuri edellisenä päivänä ennen tuhoa kahden ystävänsä kanssa..
    Ovat nyt siellä kaukana avusta ja kotijoukoista, varmasti peloissaan ja hädissään..
    Toivottavasti tämän vuoden katastrofi oli nyt tässä!!
    Mutta aurinkoista sunnuntaita sinulle!!

    VastaaPoista
  3. Painavasti sanottu ja niin totta! Mutta meidän ei tule ennustaa päiviä eikä ajankohtia. Elämämme on lahja, josta meidän tulee nauttia kiitollisena, lähimmäisiämme rakastaen:)

    VastaaPoista
  4. Maria: Samat fiilikset. Pitääpi kuunnella tänä iltana Radio Deitä. Se on kanava,joka usein päällä keittiössä ja autossa. Minäkin olen ollut laiska viime aikoina blogimaailmassa, mutta ei tarvitse ottaa tällaisista asioista paineita. Sinulle myös kaunista viikonloppua ihana blogi-sis!
    Jaana: Varjelusta ja siunausta ystäväperheen nuorille! Sinullekin hyvää sunnuntaita!
    A-L: Niinpä, tärkeintä on keskittyä tähän päivään, mutta olla valmis myös ottamaan vastaan huominen.

    VastaaPoista
  5. On hyvä odottaa Pelastajaa, kun maa järkkyy! Nautitaan Paimenen huolenpidosta kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. Maria: Sitä huolenpitoa olen saanut kokea monenmonta kertaa. En tiedä, miten jaksaisin tällaisessa maailmassa ilman suurta Paimenta. Siunausta sinulle rakas Maria!

    VastaaPoista
  7. http://koti.phnet.fi/petripaavola/lopunajantapahtumia.html

    Raamatulla perusteltu nykyisiä katastrofeja suosittelen lukemaan.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Kävin sivuilla ja oli aika mielenkiintoista luettavaa. Kiitos!

    VastaaPoista