Aina on toivoa

sunnuntai 22. syyskuuta 2019


Minua on puhutellut Mahan tarina. Äiti, jonka elämä oli mennyt sekaisin riippumatta omista valinnoista. Yht´äkkiä kesken rauhallista ja tasapainoista elämää kauniissa Damaskoksen kaupungissa kaikki muuttuu, kun pommikoneet lentävät talojen yli. Lapset ovat pieniä. He ovat jääneet kotiin tai olleet koulussa Mahan rientäessä aamulla töihin.

Ja sitten  - tulee täysi tuho ja kaaos. Voiko tästä ihminen selvitä? Maha kuljetetaan sairaalaan hänen romahdettua. Hänelle kerrotaan, että kaikki neljä lasta ovat kuolleet. Onko elämässä enää mitään mieltä? Onko toivoa?

Ihmisellä on voimakas halu uskoa tulevaisuuteen ja jatkaa elämää niin kauan kuin sitä on. Onneksi Mahakin jaksoi jatkaa ja uskoa huomiseen. Hän ei antanut periksi. Hän päätti jatkaa elämäänsä yksin ilman miestä ja lapsia. Yht ´äkkiä perheenäidistä, koossapitävästä huolehtivasta kanaemosta oli tullut sinkku, yksinäinen nainen, joka huomasi eräänä päivänä asuvansa Porvoossa. Yksin, kielitaidottomana, tuntematta ketään. Syksy oli saapunut, oli pimeää ja kylmää. Ihmiset ohittivat hänet kiinnittämättä häneen mitään huomiota. Kukaan ei tiennyt hänen tarinaansa. Kukaan ei ymmärtänyt hänen kieltään.

Mutta Mahaa kannatteli eteenpäin hänen sisimmässään asuva elämäntoivo. Pikkuhiljaa asiat alkoivat muuttua paremmaksi. Hän sai muutamia ystäviä, suomalaisiakin. Oppi uusia sanoja kielikurssilla. Koti, josta Maha piti tarkasti huolta, alkoi näyttää kodikkaalta. Joka päivä hän teki ruokaa, vaikka syöjiä ei ollut. Silti suru ja ikävä omia lapsia kohtaan oli välillä niin raastava, ettei sitä tuskaa voinut miltei kestää...

Sain valtavan etuoikeuden tutustua Mahaan tasan kolme vuotta sitten. Meistä tuli ystävät, vaikka olimme erilaisia joka tasolla: kieli, uskonto, ikä, kulttuuri, silti meitä yhdisti erikoinen ja ainutlaatuinen ystävyys. Ihastuin Mahan energisyyteen, hauskuuteen, raikuvaan nauruun, iloisuuteen. Hän oli aina valmis auttamaan ja tukemaan minua. Ihmettelin, mistä tuo voima tulee..

Tänä päivänä riemullani ei ole rajoja: Maha on löytänyt lapsensa ja viime torstaina heistä kaksi muutti pysyvästi äitinsä luokse. Ja minä sain todistaa tätä ihmettä omin silmin! Perhe on osittain koossa. Mahalla on jälleen suunta ja tarkoitus, turvallisempi ja merkityksellisempi tulevaisuus. Hän on kiitollinen kaikesta. Minä olen kiitollinen ystävyydestä hänen kanssaan ja että sain kokea jotakin sanoja suurempaa. Minunkin perhe on nyt kasvanut. Olen saanut kaksi poikaa!


Ja olen oppinut ainakin yhden asian: älä koskaan luovuta ja menetä toivoa!










6 kommenttia:

  1. Maha on niin ihana esimerkki ihmisestä, jonka elämä on ollut kaikista inhimillisistä tragedioista huolimatta Jumalan suunnittelma ja ohjaama. Hän ja pojat tarvitsevat esirukouksiamme, koska heidän elonsa ahdasmielisessä Suomessa ei varmasti aina ole kovin ruusuista ja yksioikoista. Lisäksi heillä on varmasti myös kipeä kaipaus kotimaahan, vaikka he elämän realiteetit hyväksyvätkin.
    Marita, onko sinulla olemassa jokin ystävien tukirengas heidän perhettään silmälläpitäen. Sen suhteen voit laittaa viestiä vaikka blogini kautta (minulla on kommenttien hyväksyntä käytössä ja en julkaise henk.koht.viestejä).
    Siunausta, Marita, myös sinun elämääsi.
    Oletko muuten lukenut jo "Nimesi on rakastettu"? Minä en ole vielä saanut sitä käsiini, mutta odotan suurella mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirkku! Kiva kun olet seurannut Mahan tarinaa blogissani. Tarinalla, joka ei ole vielä päättynyt, on varmasti monta merkitystä ja tarkoitusta. Voin laittaa sinulle privaviestiä blogisi kautta. Ja en ole lukenut tuota kirjaa - taidanpa googlata sen samantien, kuulostaa hyvältä. Siunausta myös sinun elämääsi!

      Poista
  2. Voi että. Tämä on kyllä niin koskettava ja lähes uskomaton tarina, jonka onnellinen loppu tuntuu suurelta ihmeeltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä Annukka! Sain kuulla monet, monet kerrat, jo silloin kun aloimme anoa Mahalle viisumia Turkin matkaa varten, että ei kannata edes yrittää, mutta kuten sanottua: aina kannattaa ainakin yrittää. Tämä koko juttu on ollut elämäni yksi suurimmista ihmeistä ja olen niin onnellinen Mahan ja poikien puolesta. Tosin suru on edelleen olemassa varsinkin tyttären puolesta, joka joutui lapsineen palaamaan Syyriaan. Mutta uskotaan ihmeisiin edelleen...

      Poista
  3. Oi miten koskettava tarina - surullinen ja niin onnellinen.
    Aina on toivoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on toivoa, kunpa voisi välittää tätä sanomaa toivottomille ihmisille. Jännä juttu, miten elämässä asiat tapahtuvat ja joskus niitä seuraa kuin elokuvafilmiä - näin kävi Mahan kanssa. Onnellinen loppu.

      Poista