perjantai 15. syyskuuta 2017

Ihme

Kerronpa teille nyt tarinan, joka on tosi ja linkittyy elämääni.

Tutustuin viime lokakuussa syyrialaiseen naiseen, kutsun häntä M:ksi. Voit lukea koskettavan tarinan tutustumisestamme tästä.

Jo alkumetreillä tapahtui ensimmäinen ihme. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, sillä M ei puhunut lainkaan suomea tai englantia, vielä vähemään minä kurdinkieltä tai arabiaa. Tajusin, että tapaamisistamme tulee aika pinnallisia ja tutustuminen kestää tosi kauan. Mutta kuten aikaisemminkin olen sanonut, uskon rukouksen voimaan ja johdatukseen ja tässäkin tapauksessa tapahtui pienoinen ihme: jo kolmannella kerralla tavatessamme olimme saaneet kolmannen ystävän - lähistöllä asuvan suomalaisen naisen Mallun, joka osasi kurdia, sillä hän oli asunut 5 vuotta Irakissa ja työskennellyt pakolaisleireillä opettaen lapsille englantia. Mikä taivaan lahja! Varsinkin kun olin itse lähdössä Leville kolmeksi kuukaudeksi..

Levin jälkeen olemme tavanneet kolmisin säännöllisesti. On ollut yksi aihe, josta emme ole paljoa puhuneet: M:n lapset, joka on ollut liian raskas asia hänen käsiteltäväksi. Vain yksi ainoa kännykän kuva oli säilynyt suloisista pienistä kasvoista. Sen sijaan olemme löytäneet yhteisen harrastuksen: Gospel tanssitunssit. Voi siskot kun meillä on kivaa! Hyvää musiikkia, liikunnan riemua, iloa ja yhdessäoloa ilman sanojakin.

Mutta ihmeet eivät päättyneet tähän, sillä suurin niistä odotti kulman takana: Pari viikkoa sitten sunnuntai-iltana huomasin kännykässä, että Mallu oli yrittänyt soittaa. Soitin hänelle takaisin ja kuulin sanat: 

M:n lapset ovat elossa! 

Se tuntui täysin käsittämättömältä. Lähdimme oitis mieheni kanssa ajamaan heidän luokseen, sillä halusimme kuulla kaiken mitä oli tapahtunut. Siellä me sitten kaikki viisi (M, Mallu, hänen miehensä ja me) katselimme ihmeissämme kännykkäkuvia lapsista, jotka olivat kasvaneet isoiksi. Vanhin poika 20v, tytär 17v ja nuorimmat pojat 15v ja 11v. Nuoria, jotka olivat muuttuneet ja kasvaneet siitä kun äiti oli nähnyt heidät viimeksi 8 v. sitten. Nyt he asuivat Turkissa. Vanhimmat lapset olivat jopa naimisissa ja lapsenlapsiakin siunaantunut kaksi ja kaksi on tulollaan. Kaikesta tästä M oli paitsi onnellisen sekaisin, myös surullinen - hän ei ollut päässyt suojelemaan tytärtään järjestetyltä avioliitolta.

Olenhan paljon rukoíllut M:n puolesta, mutta tämä rukousvastaus kyllä ylitti KAIKKI odotukseni! Mitä kaikkea tästä seuraa, sitä emme tiedä, mutta tiedän että olemme jonkin suuren edessä, alkutaipaleella, asian, josta minulla on äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen mieli.









6 kommenttia:

  1. "Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen".
    Ole, sisko, suuresti siunattu! Liityn rukoilijoiden joukkoon tämän äidin ja hänen perhekuntansa puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Sirkku! Kaikesta huolimatta lapset ovat olleet hyvässä tallessa ja selkeästi heistä on pidetty huolta. Rukoillaan että he tapaavat pian!

      Poista
  2. Kiitos, kun jaoit M:n tarinan! Elämä on varsinainen seikkailu, kun lähtee Jumalan kelkkaan :) t. Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on Kati! Jumala on luvannut antaa meille tulevaisuuden ja toivon ja koen että se on ainoa kestävä asia tänä päivänä, jossa kannattaa roikkua :)

      Poista
  3. Rukous kantaa <3 Kiitos että saamme viedä kaikki huolemme ja murheemme Isän eteen <3 Hän kuulee kaikki pienimmätkin huokaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Hän usein vastaa tavalla jota emme osaa odottaa. Ylittää kaiken ymmärryksemme.

      Poista